mardi 13 mars 2018

Phillip Jack "CM PUNK" Brooks

Hah, ei tule olemaan Rogan. Kaikkea ihmiset keksivätkin.

Jos vastukseksi hankitaan joku, jolla on BJJ-peruskurssi juuri käyty ja Punk ottaa vakuuttavan näköisen voiton miehestä, niin se olisi UFC:ltä kyllä huippuveto. UFC-koneisto saisi kyllä tästä kaverista hypetettyä seuraavaa messiasta, jonka jälkeen raukka kävelisi CM Punkin tuhottavaksi. Ihan hirvittävä hype syntyisi massayleisössä.

Tätä ei tietenkään voi kamalan kauaa hyödyntää, sillä ennemmin tai myöhemmin sieltä olisi pakko tulla oikea vastustaja esiin, jolloin jälki olisi suorastaan rumaa. Punk ei tule koko elämänsä aikana kehittämään yhtäkään osa-aluetta edes välttäväksi, joten ihan jokaiselta UFC-tason kaverilta tulee lättyyn ja rumasti.

UFC koettaa toki repiä nyt irti kaiken mahdollisen tästä ja ihan hirvittävän iso mediahuomiohan tästä on tulossa. UFC:n oma uskottavuus on vain pahasti vaakalaudalla. Enää ei pystytä haukkumaan Pridea siitä, että maskipäiset pelleipainijat kävivät siellä Cro Copin potkittavina.

Jos UFC järjestäisi jonkun vastaavanlaisen show'n, joita Japanissa aina vuoden lopussa on nähty, niin tämä saattaisi ehkä toimia. Kyllä friikkimatseillekin oma tilansa on, mutta paikan täytyy olla oikea.

Let's block ads! (Why?)



Phillip Jack "CM PUNK" Brooks

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire