mercredi 31 décembre 2014

Lonsdale treenikengät koko 39,5

Lonsdale nyrkkeily/salikengät koko 39,5(UK 6)...n. 5krt ollu salitreeneissä = hieman isot 38 jalkaan, uudenveroiset, linkki alla.



Lonsdale 39,5



H. 30eur postiluluineen(7,60)





Lonsdale treenikengät koko 39,5

Saliohjelma rasvanpolttoon kiireiselle?

Olen liikkunut koko pienen ikäni ja nuorempana tuli jopa hiihdettyä ja yleisurheiltua kilpaa, mutta toimistotyö ja keski-ikä (45 v.) ovat kerryttäneet ylimääräisiä kiloja, joista noin 5-7 kilosta haluaisin päästä pysyvästi eroon.



Vuoden alusta on tarkoitus ottaa liikunta tosissani tavoitteena päästä eroon ylimääräisestä läskistä ja saada lihakset näkymään rasvakerroksen alta. Millainen saliohjelma olisi hyvä tähän tarkoitukseen?



Pyrin liikkumaan noin viisi kertaa viikossa. Pari kertaa viikossa käyn spinningtunnilla ja noin kolmesti viikossa ehdin kuntosalille. Salilla olen käynyt parisenkymmentä vuotta välillä enemmän tai vähemmän tosissani, joten liikkeet ja laitteet ovat siis tuttuja.



Syksyllä innostuin tekemään paljon massaliikkeitä (maastaveto, penkki, kyykky ym.), joista sain hyviä tuloksia ja jäntevän olon. Käsittääkseni massaliikeet ovat siinä mielessä hyviä, että koska ne kuormittavat isoja lihasryhmiä niin ei ole tarvetta treenata yhtä usein kuin jos ohjelma koostuisi enimmäkseen muotoiikkeistä. Sopii minulle hyvin, koska ehdin vain kolmesti viikossa salille. Onko rasvanpolton kannalta väliä tekeekö enemmän massa- vai muotoliikkeitä? Olen myös lukenut eriäviä mielipiteitä siitä kannattaako rasvanpolttajan treenata raskailla painoilla lyhyitä sarjoja vai kohtuullisilla painoilla pitkiä sarjoja. Itse olen huomannut, että lyhyistä sarjoista raskaimmilla painoilla saa parempia tuloksia. Onko näin?



Netti on pullollaan eri versioita 2-, 3- ja 4-jakoisista ohjelmista. Ajattelin kokeilla jotain 3-jakoista ohjelmaa, missä kävisin läpi kaikki lihakset kerran viikossa ja noin 2-3 liikettä per lihas. Mielipiteitä?



Mitäs pitäisi ottaa ravintopuolella huomioon sen lisäksi että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa? Olen lukenut paljon positiivisia kokemuksia pätkäpaastosta ja tuntuu siltä, että se saattaisi sopia minulle hyvin. Paleo-ruokavaliokin kiinnostaa. Teen toimistotyötä eli istun 8-10 tuntia tietokoneen ääressä, joten on vahdittava mitä suuhuni laitan, koska se kertyy helposti nimenomaan keskivartalooni.



Ruokavalioni ei ole mielestäni tällä hetkellä kovin pahasti retuperällä ja se on koko ajan paranemaan päin, mutta parantamisen varaa tietysti vielä on. Aamiaiseksi otan yleensä proteiini-viher-smoothien, lounaaksi syön salaatin kanan tai kalan kanssa, iltapäivällä joku hedelmä ja heikkona hetkenä muutama pala tummaa suklaata, päivän aikana pari cappuccinoa ja kuppi vihreää teetä ja illalla salin jälkeen proteiinijuoma. Sokerihimosta olen pääsemässä vuosien kamppailun jälkeen eroon ja olen myös vähentänyt viljojen ja maitotuotteiden syömistä. Kuiva valkoviini maistuu toisinaan, mutta muuten ei ole sen suurempia paheita. Ainakaan mielestäni. :)



Vinkkejä ja neuvoja otetaan mielellään vastaan!





Saliohjelma rasvanpolttoon kiireiselle?

Fonline2, eli Fallout MORPG!

Onko pakkiksella kyseisen, pelien kuninkaan harrastajia?



1 & 2 Osioista oli ketju, mutta tämä on niihin verrattuna kuin masohockey manager, vatsahaavalla, verrattuna normaaliin!

Kun kuolet aavikolle, tavarasi ovat joko mennyttä iäksi, tai toisten taskuissa.

Peliin on lisätty aiemmista väliin jääneet ammatit(science ja repair kyvyillä), ase- ja panssariseppä, kemisti ja tiedemies. Tavaroita voi kerätä romujen joukosta, ja malmeja kaivaa kaivoksista, samanaikaisesti kokoajan helppona maalina ollen satunnaisille hyökkääjille, tai pelaajanmetsästäjille(eli yksinpeli on todella todella vittumaista ja raastavaa). Matkalla voi kohdata myös harvinaisempia tapahtumia, kuten kaatuneita kolarekkoja, ufoja, hylättyjä sairaaloita yms, ostaa tukikohtia(joihin voi kutsua pelaajia, ylentää heitä tai potkia helkuttiin koko mestasta[mikä tarkoittaa että pitää olla tarkkana ketä tukikohtaansa ylipäänsä päästää ja millä oikeuksilla!])! Mukana on myös ajoneuvoja, joita voi hankkia ja REALTIME pelisysteemi(valinnainen, paitsi tietyissä paikoissa, joissa on aina ja kaikilla RT asetus päällä kun sektoriin astuu), sekin toimii actionpointtien pohjalta, ne palautuvat aikaa vastaan, kun on valmiustilassa[ei liiku].



Pelissä on ainakin 1 suomalainen kilta: the mad horseman, joka ei kuulema ole kovinkaan aktiivinen, parin pelikuukauden aikana olen tainnut nähdä 2 edustajaa ja muita suomalaisia, jotka ovat ulkomaisten leireissä, koska suomi ei pysty pitämään puoliaan! Venäläiset vastaavasti ovat ottamassa aavikoita haltuunsa :hyper:



Peli tarvitsee toimiakseen Fallout2:sen, (voi merirosvoilla, ei tarkista tai vaadi mitään nykypaskaa!) sekä tietysti itse pelin, jonka voi ladata: mm täältä:



Client Download Link



Miten on? Löytyykö satunnaisia aavikon sankareita, tai aloittavia?

Jos aktiiveja löytyy niin periaatteessa voisin luoda yhden tukikohdan pakkojengille, tai jos on jo varakkaampi pelaaja niin toki pyydän sinua :D (itsellä on vasta lvl 51, 34, 31 menossa: pieleen mennyt mutantti, jolla kaivoin rahat tukikohtaan epäpakkojengille, melko nuhjuinen repairer, mutta joitain perus blueprinttejä[= esineistä tulee parempia] kuten metallipanssari 1&2 ja nahka 2, sekä erilaisia smallguneja(ar, dessu, 14mm, 10mm smg, combat shotgun) sekä minigun ja m60 isommista tykeistä(tarvitsee tiedemiehen energyweaponsien rakentamiseen, ei ole vielä niin montaa hahmoa! :D), ja jopa rakenteellisesti onnistunut tohtori, joka ei ole vielä edes aivan maksimitehoissaan(on jossain tuolla lvl 50 kohdilla, ja nyt 31 menossa).



Ensimmäine juttu jossa manuaalin lukematta jättäminen on kostautunut ja harmittanut! Tarkoitan Ainut :D.

Fonline 2 Wiki Main Page (Zeta) - Fonline 2



-Oikeasti hyödyllinen sillä hahmon 8 perkkiä, vaativat vaatimuksia, ne kannattaa tietää etukäteen, myös mitä ja milloin ottaa!

-Kertoo oikeasti mitä esim. perkit tekevät ja kyvyt(osa kyvyistä ei auta 95% jälkeen, osa alkaa toimia 180 jälkeen, osa hyödyttää 100:n välein esimerkiksi(mikä on aika raskas määrä sp:tä laittaa varsinkaan jos ei tiennyt että laitetut 75% menivät hukkaan) ja todellakin kertoo oikeasti numeroina ja prosentteina mitä asiat tekevät pelkän falloutmaisen tekstikuvauksen sijaan!





Fonline2, eli Fallout MORPG!

O: takkeja gasp, betterbodies

moi.

olisin kiinnostunut GASP-in ja Better Bodiesien takeista! tietenki voi tarjota paitoja ja housujaki jos halvalla lähtee!

jos sinulla olisi ylimääräisiä takkeja jne niin ota yhteyttä täällä tai sähköposti ( karl_lelov@hotmail.com )

yst. Karl:)





O: takkeja gasp, betterbodies

Ostetaan jalkojen venytyslaite

Jos nurkissasi pyörii moinen himmeli, niin tarjoa sitä minulle.

Mieluusti pk-seutu.





Ostetaan jalkojen venytyslaite

" V " Gasp Utility Nylon Jacket

Moi. haluisko joku vaihtaa Gasp Utility Nylon Jacketi XL koosta L tai M kokoon ?

itellä on just täällä ihan uusi kerran käytetty XL koko ei mitään käyttöjälkiä mutta jäänny vähän isoksi

jos kiinnosta laita viesti numeroon : 0451021331 tai sähköpostiin : karl_lelov@hotmail.com

yst. Karl:)





" V " Gasp Utility Nylon Jacket

M: bodybuilding workout movies

Uuden veroisessa kunnossa, ei naarmuja.

kotimainen9000@gmail.com

120€ posteineen koko paketti.

5 elokuvaa siis myytävänä.














M: bodybuilding workout movies

bodybuilding workout movies

Uuden veroisessa kunnossa, ei naarmuja.

kotimainen9000@gmail.com

120€ posteineen koko paketti.

5 elokuvaa siis myytävänä.














bodybuilding workout movies

Liian nopea lihaskavu?

Mulla on nyt tullu ongelmaksi se että mulle on ilmestynyt ihan niikun raskausarpia reiden sisäosaan ja latsien siihen ulkoreunaan. Kävin kysymässä terveydenhuoltajalta koulussa ja se sanoi, että olen varmaan kasvanut lähiaikoina paljon, mutta kerroin että pituuskasvuni on jo loppunut enkä ole kasvanut ollenkaan pituutta, mutta aloitin about 15 viikkoa sitten käymään salilla ja sanoi siihen että johtuu varmaan siitä että lihakset on kasvaneet niin nopeasti.



Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia ja voiko niille tehdä jotain? Kun ne nyt ei kauheen kivan näköisiä ole :D





Liian nopea lihaskavu?

mardi 30 décembre 2014

Kehonrakennus dvd filmejä.

Uudenveroisessa kunnossa kaikki, ei naarmuja.



Dorian Yates uusintapainos blood&guts filmistä.





Ronnie Coleman The unbelievable





Ronnie Coleman The Cost of Redemption





David Henry Xtreme Measures





Justin Harris Project superheavyweight





Koko paketti 120€ postitettuna.





Kehonrakennus dvd filmejä.

Antiobiootit ja treenaus.

Esimerkiks seuraavanlaises tapaukses, ikää 27v perusterve jantteri, piliä polttaa pissitessä saa lääkäriltä Norflocaxin kuurin 400mg 2xvrk 10pv ajan, huomaa kahden päivän päästä kuurista ihme paikoissa ( esmes. forkuissa, jalkapöydäs) pieniä kipuvisiittejä tai sitten hyvin kuviteltuja sellaisia.



"vaikuttava aine on kinoloniantibiootteihin kuuluva

norfloksasiini, joka tuhoaa infektioita aiheuttavia bakteereja."



"Muut mahdolliset haittavaikutukset



Yleiset:



(esiintyvät enintään yhdellä lääkkeen käyttäjällä kymmenestä)

- lihasten myolyysi, johon liittyy lihaskipua ja -heikkoutta (rabdomyolyysi eli lihaskudoksen

hajoaminen)."



Harvinaiset on pitkä lista :D



Toi ^ " lihaskudoksen hajoaminen" pitää vähä jännäkakkaa housuissa, et onks se hyvä vai huono juttu esim. prodesynteesin kans :O



Olisin iloinen otus jos joku valottaisi hieman että voiko tässä treenaa normisti kivun ja sisun varoissa vai meenkö tekee vaan enkeleitä ulos, lääkäriltä unohtu kysyä asiasta kun oli nopea visiitti päivystyksessä ja tod.näk vastaus olis ollu klassinen " Lepoa ja jos sattuu ni imase burana"





Antiobiootit ja treenaus.

Jäsenkorjaajaksi opiskelu, muut vastaavat mukaanlukien.

Elikkäs tämä aihe tuli mieleen siitä, kun aloitan n. 2,5 Viikon päästä opiskelemaan Jäsenkorjaajan tutkintoa. Sitähän ei ammattioppilaitoksissa yms. opeteta lainkaan.



Mutta itse aiheeseen ja kysymykseen. Mitenkäs te muut, jotka olette olleet työttöminä syystä tai toisesta ja ajatellut opiskella esim. Hierojaksi, Jäsenkorjaajaksi tai vastaavaksi. Niin miten olette asian saaneet rahoitettua? Eli opiskelun ja elämisen noin yleensä.



Oma tilanne on se, että olen ollut vuoden sairaslomalla ja ortopedian erikoislääkärin lausunnon mukaan en voi entistä työtäni enää tehdä. Joten lopetin sen viime Heinäkuussa oltuani reilu ½ vuotta sairaslomalla... Eli sairaspäivärahoilla eleltiin. Ne kuitenkin loppui 30.11.2014 koska enimmäisaika täyttyi ja hain sossusta toimeentulotukea, jossa vedottiin että et saa pennin hyrrää koska tulot katsotaan joulukuun tuloiksi, vaikka maksoin marraskuun laskut sillä. Noh, Kelasta hain Kuntoutustukea opiskeluja varten, tuli hylkäys perusteella että pitää hakea Eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta Kuntoutustuki.



Hain Ilmariselta, josta sain ennakkopäätöksen tyyliin "Vaihda alaa niin mietitään, koska tuo ei ole ammattikoulutusta", valitin päätöksestä että suunnitelma on jo selvä ja haluan tehdä sitä, sekä työllistyminen alalle on hyvää esimerkiksi Yksityisenä elinkeinoharjoittajana. Tuli hylkäävä päätös. Kiva juttu, olen siis koko joulukuun ollut 0 euron budjetilla ja jatkostakaan ole mitään tietoa. Liitolta hain päivärahaa johon ei pitäisi olla esteitä, mutta sekin on käsittelyssä tällä hetkellä.



TE Toimisto alkoi kaupanpäälle juputtamaan "Mitä jos kuntoutustuki hylätään? Mitäs meinasit sitten tehdä?" tuumasin että "No eikös se oo jo päivänselvää, että menen sinne koulutukseen ja opiskelen uuden ammatin?"... Siitä sitten alettiin selittämään että "No jos se hylätään niin pitäisi varata meidän kuntoutusneuvojalle aika ja miettiä uusi suunnitelma mitä meinaat jatkossa tehdä", sanoin siihenkin että "Mulla on edelleen se suunnitelma, ja alotan sen koulutuksen, piste." Jotenkin ei tuntunut menevän asia jakeluun että ihmisellä on omat halut ja suunnitelmat jo, joita ei muuteta. En tiedä mikä siinä nyt on niin vaikeaa ymmärtää vai eikö sitä vaan haluta ymmärtää. Mun mielestä aika päivänselvä asia että tarvitsen elämiseen päivärahaa ja se riittää... En pyydä mitään muuta, maksan koulutuksen vaikka sillä.



Joten vinkkejä, tietoa, mitä vaan, kaikilta jotka opiskellut kyseisiä aloja, joita ei opeteta ammattikoulussa ja katsota kuntoutustuen tms. piiriin. Niin millä olette eläneet (päivärahat jne systeemit), ja miten rahoittaneet koulutuksen?





Jäsenkorjaajaksi opiskelu, muut vastaavat mukaanlukien.

Dieettiin liittyviä kysymyksiä

Pitääkö dieetillä saada proteiini määrät täyteen eli se 2g protskuu per painokilo?

Kaikki hiilarit dieetillä pois? myös treenipäivinä?



ja kuinka paljon pitäs olla alikaloreilla dietin aikana?yks mies sano olevansa 500kaloria vajaalla. mut jos olis esim sen -500 kaloria niin lasketaanko se peruskulutuksesta pois vai siitä määrästä mitä on päivän aikana kuluttanu? esim jos vaik painon takia pitää syödä 2500 kaloria päivässä ilman liikuntaa niin lasketaanko se -500kaloria tosta määrästä eli jäis 2000? tai sit jos kävelee vaikka kaks tuntia /kolme tuntia päivässä ja kalorikulutus ois 3500 (painosta ja liikunnasta yhteensä) niin otetaanko se tosta 3500 kalorista pois vaiko sitten peruskulutuksesta (mihin ei lisätä liikunnan määrää vaan pelkän painon verran paljon pitää syödä)vaikka liikkuis miten paljon ja ois treenipäivä?

toivottavasti ei ollu kauheen sekavaa ja osaisitte vastata. '



ja dieetillä pitää varmaan tehdä paljon enemmän vatsoja/kylkiä et toi vatsa pienenis/kiinteytyis kun se on tavoitteena?





Dieettiin liittyviä kysymyksiä

Keskustelua eri lajien vyöarvo/ tasojärjestelmistä

Toivon, että keskustelun pääpaino pysyisi eri itsepuolustus/kamppailu ja taistelulajien vyö ja tasojärjestelmien keskusteluna. Jokainen saa antaa mielipiteensä vyö ja tasojärjestelmistä. Sanalla sanoen on eri budo, mudo, kung fu, uudet modernimmat lajit yms keskustelun aiheena. Myös eri lajien vyö ja tasokokeitten hinnoista saa keskustella, kuinka kauan mustan/punaisen vyön saavuttaminen kestää tai korkeimman tason saavuttaminen.



Omasta mielestä suurimman osan lajeista vyö ja tasokokeet ovat lähinnä rahastusta. Onhan se jollakin tavalla "munanjatke" jos on musta vyö, jostain lajista saati sitten punainen.. Toki joissakin lajeissa jo ruskea vyö tarkoittaa jo hyvää osaamista esim bjj. Tarkoituksena ei ole loukata kenenkään tunteita kirjoituksellani, ettei tässä mitään trollihommia harrasteta.





Keskustelua eri lajien vyöarvo/ tasojärjestelmistä

Kotona treenaaminen varusteina käsipainot ja leuanvetotanko?

Ajattelin ruveta taas useamman kuukauden jälkeen treenaamaan kotona ja olen mahdollisesti tilaamassa Wrangelta säädettävät käsipainot joihin saa ladottua semmoiset 40 kg per hantteli. Leuanvetotanko ja tasapenkkikin löytyy omasta takaa joten vielä tarvittaisiin jonkinlainen tarkoituksenmukainen treeniohjelma jonka noilla välineillä voisi toteuttaa. Kiitos jo etukäteen mahdollisista hyvistä neuvoista :)





Kotona treenaaminen varusteina käsipainot ja leuanvetotanko?

M: Gasp Utility Nylon Jacket koko M

Elikkä myytävänä olisi Gaspin kevyellä tikatullla vuorella oleva Utility Nylon Jacket. Koko on M ja vastaa Gaspin paidoissa ja huppareissa L kokoa. Hintaa uutena 179,90 mutta tämä lähtee 120€. Takkia on pidetty kerran päällä, joten se on aivan uutta vastaava.

Kiinnostuneet voivat laittaa viestiä numeroon 044-3777892.





M: Gasp Utility Nylon Jacket koko M

Onko tuloerot ongelma?

Tästä on ollut puhetta eri ketjuissa, mutta tein oman tälle aiheelle.



Minun mielestäni tuloerot ovat ongelma siksi, että ihmiset syntyvät niin eri lahjakkkuuksilla, että kamppailu ei ole tasapäistä. Komea ihminen menestyy esimerkiksi töissä huomattavasti rumaa paremmin, mikä näkyykin kasvavissa plastiikkakirugialuvuissa. Toisaalta jos tuloerot olisivat nollassa, jäisi moni ikävä työ tekemättä. Ideaalit tuloerot olisivat sellaiset, että ne palkitsisivat ikävistä,epävarmoista ja huonoina ajankohtina tehtävistä töistä niin, että ne tulisivat tehtyvä, mutta jotka ottaisivat huomioon ihmisten lahjakkuuserot.



Tuloerot eriarvoistavat paljon perintöjä enemmän ihmisiä, sillä isoihin tuloihin pääseminen vaatii lahjakkuutta, komeaa ulkonäköä, jne. Moni vähälahjainenkin ihminen toisaalta perii omaisuutta, millä voi olla eriarvoisuutta laskeva vaikutus. Jos perintöjä ei olisi, olisi jako hyvä- ja huono-osaisiin paljon kovempi kuin se on nyt.





Onko tuloerot ongelma?

Myydään Gasp Utility Nylon Jacket koko M

Elikkä myytävänä olisi Gaspin kevyellä tikatullla vuorella oleva Utility Nylon Jacket. Koko on M ja vastaa Gaspin paidoissa ja huppareissa L kokoa. Hintaa uutena 179,90 mutta tämä lähtee 120€. Takkia on pidetty kerran päällä, joten se on aivan uutta vastaava.

Kiinnostuneet voivat laittaa viestiä numeroon 044-3777892.





Myydään Gasp Utility Nylon Jacket koko M

Kuntosalilla kuntoileva kuntoilijamies 28v etsii miehistä kiinnostunutta naista 09!

Tervehdys!





Täällä 28 vuotiaaksi elänyt urheilullinen ja korkeasti koulutettu mies, jolta on elämänsä nainen hukassa.



Olen työelämässä jo tovin viihtynyt 180cm korkea nuorimies. Asun Helsingin kupeessa.





Pakkotoistoa olen varmastikin melkein kymmenen vuotta lueskellut ja tuli mieleeni, että voisi olla mahdollista tavoittaa saman henkisiä ihmisiä tätä kautta.:D





Itse pidän naisellisista, hymyilevistä ja peruspositiivisista naisista, joille terveet elämäntavat ja itsestä huolehtiminen on tärkeää.



Haluan naisen, jolle ei tarvitse jokainen päivä erikseen selittää miksi menen salille tai vaikkapa lenkille.





Liikunta on tietysti vain yksi osa elämää ja sen lisäksi olen halukas tekemään paljon muita asioita. Leffat, musiikki tai vaikkapa teatteri ja stand up kuulostavat kaikki hyviltä vaihtoehdoilta. Matkustaminen on tietysti myös yksi suuri mielenkiinnon kohde.





Olisi mukava löytää nainen, joka olisi mielellään suunnilleen samassa elämäntilanteessa kuin minä.





Jos joku mukava nainen sattuu vahingossa tai ilman lukemaan tämän viestin, niin halutessaan muhun saa kätevästi yhteyden s-postilla barracuda86@windowslive.com





Kuntosalilla kuntoileva kuntoilijamies 28v etsii miehistä kiinnostunutta naista 09!

Iso mutta pieni :D

Heipsan! Nyt auttakaa miestä mäessä.. oon 197cm ja 91kg pikku jätti :D pitäs saada hiukka vinkkiä että mitä hittoa teen , pitäs saada massaa ja lihasta, onko järkee alottaa bulkilla ja jos nii ni ohjeita bulkkiin ja reeniin samalla ja jonku tyyppistä treeniohjelmaa? Aikaa on reenata ku en oo kun viikonloppu töissä portsarina nii viikot on ihan tyhjiä.





Iso mutta pieni :D

Impaled Rektum

Impaled Rektum on fiktiivinen dokumentti Impaled Rectum -yhtyeestä. Tarina kertoo erilaisuuden hyväksymisestä ja hevimusiikista. Ja vähän Kirkastakin.



YleX | yle.fi





Impaled Rektum

lundi 29 décembre 2014

Mistä saa analogisia stereoita?

Ostin vuonna -86 omalle kotipunttikselleni jostain alan liikkeestä parhaat analogiset stereot mitä rahalla sai. Nyt vajaa 30 vuotta myöhemmin stereot ovat kuluneet loppuun ja uudet pitäisi saada, niin mistähän noita kannattaisi kysellä? Nykyisten markettien hyllyiltä löytyvien digiloogisten stereoiden laatu ei oikeen vakuuta. :rock:





Mistä saa analogisia stereoita?

" O " ostetaan takkeja gasp, betterbodies

moi.

olisin kiinnostunut GASP-in ja Better Bodiesien takeista! tietenki voi tarjota paitoja ja housujaki jos halvalla lähtee!

jos sinulla olisi ylimääräisiä takkeja jne niin ota yhteyttä täällä tai sähköposti ( karl_lelov@hotmail.com )

yst. Karl:)





" O " ostetaan takkeja gasp, betterbodies

Tuore äiti haluaa kuntoon

Hei,



en äkkiseltään löytänyt etsimääni, joten aloitan oman ketjun.



Synnytin siis kesällä lapseni ja tuosta on pian puoli vuotta aikaa. Painan 67,5kg ja pituutta on 161cm, raskauden aikana kiloja kertyi 16, joista 11 on lähtenyt itsestään. Nyt vaaka on pysähtynyt, tosin ruokailutottumuksetkaan terveellisimmästä päästä ole. Haluan siis palautua samoihin, tai "parempiin" mittoihin kuin ennen raskautta, mutta en tiedä yhtään miten tulisi menetellä? Imetän, joten en ole uskaltanut omatoimisesti pudottamaan kaloreita alas. Liikunta koostuu eripituisista kävelylenkeistä vaunuilla. Vastalihasten väli on se 1,5 sormea (saa jumpata?) ja lantionpohjanlihaksia olen tietty harjoittanut.



Minkälainen ruokavalio minun tulisi ottaa käyttöön jotta laihtuisin, kun ottaa imetyksenkin huomioon? Mitä ruokia, minkälaiset ateriat, montako kaloria? Entä minkälaista liikuntaa kannattaisi harrastaa, jotta kilojen pudottua en olisi pelkkä löllykkä? Salilla olisi kiva käydä, mutta kotijumppakin kelpaa (en tiedä mitä pitää tälläkään osa-alueella tehdä).



Paljon kiitoksia vastauksista jo etukäteen!





Tuore äiti haluaa kuntoon

ylitreenaaminen?

On tässä tullut seurattua erinäisiä foorumeita ja youtubekanavia ja siellä ollaan montaa eri mieltä ylitreenaamisesta. Jotkut sanoo että "ei sellaista olekkaan" ja jotkut taas sanoo että "yli tunnin treenit on liian pitkiä". Puhutaanpa nyt natureenaajista. Roinaajilla palautuminen on paljon nopeampaa. Voiko, tai onko natureenaajan järkevää treenata vaikka esim jalkoja kaksi tai kolme kertaa viikossa aivan loppuun. Kipeiden lihasten treenaaminen...onko se järkevää jos ravintopuoli on kunnossa?



Eli kasvaako lihakset vaikka jos esim hakkaat rinnan hajalle joka toinen päivä viikossa, vai onko järkevämpää vetää yksi lihasryhmä kerran viikossa aivan hajalle ja antaa palautua 4-5 päivää?





ylitreenaaminen?

Selän terveys ja treeni

Hei! Tästä varmaan on jo keskustelua jota en vaan onnistunut löytämään, joten heittäkää toki samaan ketjuun.



Ymmärtääkseni liikunta auttaa ehkäisemään selkävaivoja ja muita tule-onglemia, mutta onko kellään tietoa tarkemmin ottaen millainen treeni olisi tältä kannalta erityisen suositeltavaa tai ei-suositeltavaa? Vai ajaako mikä tahansa lihaskuntoharjoittelu saman asian? Entä voiko se olla vaarallista jos selkä tulee tilapäisesti kipeäksi treenistä?





Selän terveys ja treeni

Tavoiteet 2015

Vuosi vaihtuu ja kaikkihan on saavuttanut 2014 tavoitteet, joten aika laittaa uusia tavotteita.



Omalta osalta 2014 oli ensimmäinen vuosi jolloin treenasin selkeät tavoitteet mielessä. Myös ensimmäinen vuosi jolloin treenasin järkevästi ja aloin panostamaan asioiden ymmärtämiseen. Tavoitteet täyttyi lähes loistavasti, penkki oli vähän niin ja näin, mutta tavoite rauta kuitenkin nousi.



Ensi vuonna tarkoitus aloittaa ura voimanostajana kun vielä pääsee m23 sarjaan kisaamaan. Tulokset ovat mitättömät, mutta kai se jostakin on aloitettava.



Tulostavotteet ovat aika hakusessa, koska alle vuosi tullut treenattua tuloshakuisesti niin en osaa arvioida kehitystä, mutta pistetään semmoiset mitkä olis ihan kivat jo.



Penkki: 160 kisatyyliillä (nyt ~135)

Mave: 250 (nyt 225)

Kyykky: 240 (nyt 190-200)





Tavoiteet 2015

M: Gazoz farkkuja 36"

Parit farkut kaapista pölyyntymästä kaupan.



Gazoz 8052 36" kuin uudet, hieman väljät itselle (185/105) 55e



Gazoz 8045 DW 36" hieman käytetyt, yksi nappi napsahtanut irti. Myös hieman väljät. 35e



Postikulut sisältyy hintaa.



yht.otot: tapi0.latval4@gmail.com





M: Gazoz farkkuja 36"

Ryhmäliikuntatunnit ja lihasten kasvatus?

Haluaisin kasvattaa lihasta, mutta motivaatiota salin puolelle ei ole. Minulle on helpompaa käydä ohjatuilla tunneilla. Olenkin tähän mennessä käynyt mm. tanssitunneilla, koska olen laihduttanut. Salillani on esim. bodypump, cxworkx, bodycombat jne.. Luin, etteivät ne kasvata lihasta kovin hyvin. En ole ihan aloittelija liikunnan suhteen, olen tehnyt lihaskuntoa kahvakuulalla muutaman kerran viikossa ihan huvikseni laihduttamisen ohessa. Tavoitteeni olisi saada suurinpiirtein näin kiinteä vartalo: http://s2.djyimg.com/n3/eet-content/...1496386238.jpg, siis ei mitään suurempaa. Varmasti joudun tekemään silti töitä.. Mutta saako siis kiinteää vartaloa millään noilla ryhmätunneilla, jos käy vaikkapa kolme kertaa viikossa, ja syö oikein, vai onko salitreeni oikeasti ainoa vastaus?





Ryhmäliikuntatunnit ja lihasten kasvatus?

Parhaat lisäravinteet voiman lisäykseen ??

Eli minkälaisia lisäravinteita porukat käyttää puhtaasti voimien lisäykseen (saa sitä massaakin tulla ) ?? Itse en ole paljon muuta kokeillut kuin kreatiinia ja joskus satunnaisesti beta-alaniinia, mutta en tiedä onko viime mainitusta ollut mitään hyötyä. Kreatiinin olen huomannut toimivan.





Parhaat lisäravinteet voiman lisäykseen ??

Mimmien tavoitteet vuodelle 2015

Vuosi 2014 lähenee loppuaan ja on aika siirtyä uuteen vuoteen ja sitä kautta uusiin tavoitteisin. Onko mimmit laatineet tavoitteita vuodelle 2015? :)





Mimmien tavoitteet vuodelle 2015

M: Ripped Hardcore rasvanpolttaja 2prk

Myytävänä ylimääräisiksi jääneet Ripped Hardcore rasvanpolttajat. Jos ei googlettaa jaksa niin tässä selostusta:



"Chained Nutritionin Ripped Hardcore sisältää yhdistelmän kofeiinia, zingiber officinalea, katekiineja, gallushappoa ja chilipippuria. Tämä ainesosayhdistelmä vaikuttaa synergistisesti tarkoituksena yksi asia: nopea ja mutkaton painonpudotus!"



-Potentti ja tiivistetty, ainoastaan 1 kapseli päivässä!

-Antaa energiaa ja parantaa fokusta.

-Stimuloi aineenvaihduntaa.

-Lisää kehon rasvan vapautumista.

-Säätää verensokeria ja vähentää ruokahalua.



Nyt 15€:lla kaksi purkkia, yhteensä 120 tablettia. (4kk annokset)



yhteydenotot mieluusti up0@luukku.com.





M: Ripped Hardcore rasvanpolttaja 2prk

dimanche 28 décembre 2014

Treenivinkkejä

Moikka kaikille! Ajattelin nyt kysellä täältä vähän neuvoa jos joku osaisi auttaa. Itse en paljoakaan salilla treenaamisesta tiedä. Olen käynyt yhdellä tietyllä salilla vuoden sisällä monia kertoja mutta into on aina lopahtanut. Minulle on myös tehty muutama saliohjelma mitä olen hetken aina noudattanut. Vartaloni on ylhäältä todella leveä eli selkä, olkapäät ja hartiat, sekä käsivarsissa on ylimääräistä ja ne on paksut. Alakroppa taas on pieni, kapeat jalat sekä todella pieni takapuoli. Aina kun laihdun niin kaikki lähtee alakropasta. Mittani ovat 169cm/61kg. Haluaisin saada rasvaa pois yläkropasta ja pienennettyä sitä paljon ja taas alakropasta haluaisin isomman, eli lihasta kasvatettua jalkoihin ja peppuun. Vatsassa on myös paljon ylimääräistä. Onko tämmöinen treenaaminen mitenkään mahdollista ja jos on niin miten? Kiitos vinkeistä jo etukäteen jos jollakulla niitä olisi. :)





Treenivinkkejä

Salitreeni + aerobinen -> alaselkä tukossa?

Onko täällä muita, joilla runsaahko aerobisen ja salitreenin yhdistäminen on alkanut tuottaa ongelmia nimenomaan alaselän palautumiselle? Miten olette asian ratkaisseet? Etenkin nyt hiihtokauden alettua tuntuu, että alaselkä alkaa mennä tukkoon. Polkujuoksun kanssa ongelmaa oli aika harvoin.



Salilla tulee viikottain kaksi alaselkää rasittavaa päivää (mave- ja kyykkypäivät). Venyttelyjä tulee tehtyä pari kertaa viikossa.





Salitreeni + aerobinen -> alaselkä tukossa?

Potkunyrkkeilyn peruskurssi Raahessa 20.1.2015





Kickboxing Team on Pohjois-Suomen menestynein potkunyrkkeilyseura, joka valmentaa kansainvälisen tason ottelijoita. Kilpaileminen EI OLE seurassa kuitenkaan pakollista ja takaamme mukavat, haastavat ja hikiset treenit jokaiselle harrastajalle, oli tämä kilpailija tai ei. Vähempi ei riitä!



Potkunyrkkeilyn peruskurssi kestää noin kaksi kuukautta ja sen hinta on 75€. Maksuvälineenä käy myös Smartum-liikuntasetelit.



Peruskurssi alkaa tiistaina 20.01.2015 Urheilutalo Raahelassa osoitteessa Palokunnankatu 28. Kurssille otetaan harjoittelijoita su 01.02.2015 asti ja harjoituksissa saa käydä kaksi kertaa ilmaiseksi kokeilemassa.



Peruskurssin tavoiteena on opettaa potkunyrkkeilyn perustekniikkaa sekä kohentaa yleiskuntoa. Aikaisempaa kamppailulajitaustaa ei tarvita eikä erityisiä kuntovaatimuksia ole. Kurssille tulevalla on oltava puhdas rikosrekisteri. Varustukseksi riittävät t-paita sekä verkkarit tai shortsit. Myös vesipullo on syytä ottaa mukaan. Nuorisotyön tukemiseksi olemme laskeneet ikärajan 13 vuoteen. Erot fyysisessä kehityksessä huomioidaan kuitenkin harjoittelussa. Peruskurssilla ei oteta kovaa kontaktia pariin ja fyysistä voimaa edellyttävissä harjoituksissa parit jaetaan koon, iän ja sukupuolen mukaan.





Harjoitusajat ja -paikka

Tiistai 20.30 – 21.30

Sunnuntai 20.00 - 21.00

Urheilutalo Raahela, Palokunnankatu 28, Raahe





Ohjaajat

Ohjaajana kurssilla toimii Kickboxing Teamin päävalmentaja Leif ”Lepa” Stenius 2.dan, joka on Pohjois-Suomen ainoa potkunyrkkeilyn mustan vyön haltija, potkunyrkkeilyn suomenmestari täyskontaktissa vuodelta 2003, useiden kansainvälisesti menestyneiden ottelijoiden valmentaja ja Potkunyrkkeilyliiton virallinen ohjaajakouluttaja. Apuohjaajina toimivat Kickboxing Teamin kokeneimmat harrastajat.





Lisätietoja sekä ilmoittautumiset

Olli Jokela

p. 0400 686 798

olli.a.jokela@gmail.com





Lyhyt spotti peruskurssin ideasta

KBT Peruskurssit on Vimeo





Potkunyrkkeilyn peruskurssi Raahessa 20.1.2015

samedi 27 décembre 2014

Vaimolle kuntouttava saliohjelma

Varmasti koluttu aihe jo moneen kertaan mutta kyselisin saliohjelmaa vaimolleni. Meinasin aluksi laittaa tonne mimmien puolelle tämän mutta kun en tiedä saako miehet sinne postailla!? Ongelmalliseksi ko. ohjelman tekee se että hän ei ole oikeastaan koskaan käynyt salilla (mitä nyt ehkä joskus kouluaikoina istuskelemassa) ja se että ohjelman pitäisi olla ns. mallia kuntouttava. Hänellä niskat huonossa kunnossa ollut jo vuosia ja pitäisi siis sen ehdoilla edetä, mutta kuitenkin ihan kokonaisvaltaista treeniä kaipaisi. Tavoitteena olisi ihan peruslihaskunnon nostaminen sekä tietysti raskauksista jäänyt "löllykkä" vatsa ja esim. "allien" pois saaminen. Salille olisi aikaa kolme kertaa viikkoon ja tunti kerralla, olisin itse myös mukana ohjaamassa liikkeissä.





Vaimolle kuntouttava saliohjelma

Provinssi 2015

Provinssi 2015 järjestetään 24.-27.6.2015 Seinäjoella. Mukana raskaamman musiikin puolelta tällä hetkellä Raised Fist, Parkway Drive ja Stam1na.



https://www.facebook.com/Provinssirock

Provinssi 2015 | 24.-27.6.2015 Seinäjoella





Provinssi 2015

Phillip Jack "CM PUNK" Brooks

Noniin en löytänyt Cm punkille omaa ketjua joten pistetään pystyyn.



Elikkä cm punk on nyt menossa UFC:hn ottamaan turpaan, mitä mieltä jengi on tästä? Mitä se tee ufc:n imagolle?

Omastamielestä ufc:n imago ''maailman parhaana vapaaottelu organisaationa'' kärsii kun sinne hyppää heppu jolla on valkonen vyö jujutsussa.

Toisaalta taas cm punk tuo lisää mielenkiintoa ja huomiota lajille, ja onhan se nyt hauska nähdä kun superstara saa turpaansa :rock:















This^^





(anteeksi huono ja sekava aloitusposti joka on kirjotettu 2 valvotun yön jälkeen)





Phillip Jack "CM PUNK" Brooks

Battle For The Olympia 2014

Battle For The Olympia 2014 DVD:t ovat ilmestyneet. Avoimen sarjan ja 212 sarjan DVD:t ovat erikseen myynnissä. Avoimen sarjan kolmella DVD:llä kestoa mahtavat n. 8 tuntia! 212 sarjan kahdella DVD:llä kestoa n. 5 tuntia. Tästä kunnon motivaatiopaketti treenihin.



Contents:

Juan Morel

Jon Delarosa

Victor Martinez

Kai Greene

Shawn Rhoden

Steve Kuclo

Phil Heath

MAMDOUH (BIG RAMY) ELSSBIAY

Dennis Wolf

William Bonac

Roelly Winklaar



Also includes:

Press Conference

Backstage Pump Room

Finals (Video)







212lb Class Special Edition:



Contents:

Jose Raymond

David Henry

Charles Dixon

Aaron Clark

Hide Yamagishi

Flex Lewis

Guy Cisternino



Also includes:

Meet The Olympians

Backstage Pump Room

Finals (Video)







Battle For The Olympia 2014 3 Disc DVD





Battle For The Olympia 2014

Kilpaurheilijastä mätisäkiksi, mätisäkistä ihmiseksi projekti

Moi,

Kaipaisin hieman apua kuinka harjoitteluani kannattaisi lähteä rytmittämään. Pahoittelen pitkää postia, mutta koitan saada aloitus viestiin kerättyä suurin piirtein taustat, lähtökohdat ja tavoitteet.



Tausta:

Ikää on hieman reilut 30 vuotta. Minulla on harrastetason kilpaurheilutausta lentopallosta. Fyysinen harjoittelu on tehty pääosin jalkojen nopeusvoimaa ja räjähtävyyttä hakien, sekä erittäin paljon keskivartaloon panostaen. Ilman kunnollista valmennusta (halua oli, lahjoja ei) ja omaa osaamista huoltavasta harjoittelusta tuli oikaistua aika paljon. Yläkroppaa ei ole paljon harjoitettu, mutta olen suhteessa jonkin verran vahva luonnostaan.



Kilpaurheilu jäi kolmisen vuotta sitten. Tämän jälkeen painoa on tullut lähes 16 kiloa lisää. Toimistotyö antoi aikanaan hyvän mahdollisuuden fyysiseen palautumiseen, mutta nyt aktiivisuus on ajoittain erittäin alhaista suhteessa ruokavalioon. Aktiiviaikoina mittani olivat keveimmillään 178cm/78kg (rasvat oli kohtuullisen alhaalla, olen palloilijaksi aika vanttera). Nyt paino pyörii tuolla 94 kilon tietämillä.



Tämän hetken aktiviteetit:

Hölkkäily, kävely, kuntopyöräily, salilla jumppailu, lentopallon puulaakipelit. Aikalailla joka päivä tulee liikuttua mutta tehot ovat alhaiset. Saan kuitenkin pari kertaa vuodessa rykäyksiä, jolloin reenailen kymmenisen viikkoa 6-10 kertaa viikossa ja osan vähän lujempaa. Nämä kuitenkin tahtovat hyytyä lähinnä päämäärättömyyden puutteeseen. Nyt tällaista rykäisyä on taas takana kolmisen viikkoa.



Lähtötilanne muuten:

Vielä viime kesänä pystyin noin 90 kiloisena juoksemaan puolimaratoonin (21km) lenkkinä, mutta nyt 10-15km alkaa olemaan siinä rajoilla. Massa tekee tehtävänsä.



Salilta osaa oikein muuta sanoa kuin että keskivartalo on aika hyvässä tikissä lihaksistolta, myös rinta on harjoittelemattomuuteen nähden ok. Painonnosto liikkeitä tuli aiemmin tehtyä (tempas, rinnalle, työntö) ja tekniikat on jotenkuten hallussa. Kyykkää tuli myös tehtyä erittäin paljon. Maastavedossa varmaan ollut aina joku hämminki, sillä se on aiheuttanut säännöllisesti selkä ongelmia.



Selkä onkin yksi murheen kryyni. Istumatyö. Tosin nykyisin teen työni seisaaltaan (pari kuukautta takana). Selkä ongelmia voi kuitenkin todeta olevan säännöllisesti.

Kilpaurheilun lopettaminen jotenkin kolautti elämän rytmejä ja vähäiseksi muuttunut liikunta pisti aika nopeasti terveyttä huonompaan suuntaan. Nyt olisi tarkoitus tehdä elämän muutos ja palata takaisin liikunnan riemuun. Olen ensimmäistä kertaa alkanut innostua enemmän salilla käymiseen. Pelkäsin aina aktiiviuran aikana liikkuvuuksien ja ”erottelukyvyn” katoamista ja käsien reenaaminen oli vähän ”no-no”. Selän kuntouttamisen puitteissa olen alkanut käymään kolmesti viikossa nitkuttelemassa salilla samalla hieman kovempiakin toistoja tehden, ja yllättäen tämä on muotoutunut erittäin koukuttavaksi.



Kilpaurheilu harrastuksesta jäi kuitenkin vahva tavoitteellisuus ja ymmärrys harjoitusohjelmien tärkeyteen. Täytyy kuitenkin myöntää että minulla ei oikein ole käsitystä saliharjoittelun rytmittämisestä, progressioiden rakentamisesta yms.



Kaipaisinkin kovasti apua saliohjelman rakentamiseen muun liikunnan ympärille. Otan mielelläni vastaan myös muita neuvoja ja vinkkejä, sekä ajatuksia mitä kirjoitelmani herättää.



Tavoitteet:

- Selän ja muidenkin paikkojen kunnossapito.

- Läskiä pois 10-15 kiloa.

- Tämän jälkeen tilalle muutama kilo lihasta, jaloissa ja coressa jo aika hyvästi onkin, kädet on aika pulkan narut.

- Jalkojen nopeusvoima tasojen maltillinen palauttaminen / ylläpito.

- Aerobisen kunnon kohtuullinen taso. Olisi kiva käydä kesällä tai syksyllä vaikkapa joku puolimaraton rykäisemässä juoksutapahtumassa. Tähän kyllä periaatteessa riittää painon pudotus ja nykyisen kunnon ylläpito.

- Luoda itselle liikunnallinen elämäntapa jossa saliharjoittelu on vahvasti mukana.



Ymmärrän että kaikkea ei saa kerralla vaan kannattaa jaksottaa. Mutta miten ja milloin? Minun ei myöskään tarvitse hakea aivan viimeisiä maksimeja. Tiedän kuitenkin että hyvällä suunnittelulla voi napsia useita matalalla olevia hedelmiä koriin muutamasta eri puusta. En vain osaa sitä suunnitelmaa toistaiseksi tehdä.



Raamit:

- Hakisin ohjelmaa nimenomaan 2-3 sali kerralle viikossa.

- Tavoite 1: Läskiä pois

- Tavoite2: Jaloilla nopeusvoima, Yläkroppaan vähän massaa

- Pari, kolme aerobista 30-60 min juoksu/hiihto per viikko. Näiden ajoittaminen suhteessa salikäynteihin vähän hakusessa.

- Kerta viikkoon lentopalloa. Leppoista pelailua.

- Käyn 3-kertaa viikossa päivisin ruokatunnilla salilla 30-45 minuuttia kerrallaan. Pääpaino on ollut coren vahvistamisessa ja selän liikkuvuuksissa yms. nitkuttelussa. Täällä olis ihan hyvin tilaa ”apuliikkeille” jos järkevää.

- Pääni kestää nykyisin erittäin hyvin kuntopyörän polkemisen, kiitos loukkaantumisten pakottamien kuntoutusjaksojen. Teen erittäin mielelläni palauttavia kevyitä 30-90 kestäviä huoltavia harjoitteita. Mikäli siinä on mitään järkeä. En oikein osannut näitä aktiiviuralla hyödyntää muuta kuin loukkaantumisten yhteydessä.

- Aktiivinen venyttely. Tosin yläkropan huoltoa joutuu hieman opetella, mutta eiköhän siihen matskua löydy.



Ruokavaliosta

Kyllä, suurin syy painon nousemiseen on ruokavalio. Aktiiviuran loppuminen seinään yhdistettynä rahkaa + pastaa + pastaa +pastaa ruokavalioon, joka toimi painon puolesta aiemmin on ollut aika myrkyllinen. Olen muuttanut ruokavaliota nyt enemmän protsku painotteiseksi. Uskonkin tämän hanskaavani ja saavani tukea alun painon pudotukselle. Minulla ei kuitenkaan ole mikään kiire tavoitteideni kanssa, vaan maltti on valttia. En halua varsinaisesti dietata vaan löytää ruokavalion/ruokavaliot jolla pystyn aluksi polttamaan hieman läskiä liikunnan tukemana ja myöhemmin nostamaan hiukan lihasmassaa. Yritän muuttaa elämäntapaani en dietata.



Tämän hetken tasoja:



Vähän arvioita, mutta aika hyvin tunnen tämän hetken tasoni.



- Satku menee just ja just penkistä. (aiemmin sama)

- Raakarive 70-80 kiloa. (aiemmin satku)



- Keskivartalo on edelleen lihaksistolta kunnossa.

- Tempaus n.50 kiloa (aiemmin 70 kg)

- Kymppi mennee alle tuntiin. (aiemmin pari vuotta sitten 45 min)

- Cooper -> 2500 varmasti tiukassa. (aiemmin pari vuotta sitten 3050m)

- paino 94kg (aiemmin 78kg)



PS. Kiitos asianosaisille sivuston ylläpidosta. Hyvä saitti.





Kilpaurheilijastä mätisäkiksi, mätisäkistä ihmiseksi projekti

vendredi 26 décembre 2014

Järjetön lihaskasvu

Eli olen käynyt salilla jo pari vuotta, mutta kunnon ohjelmaa olen noudattanut vasta reilut puoli vuotta, joista 10vk olin tauolla nilkan katkenneiden nivelsiteiden takia. Nyt tämän syksyn olen käynyt salilla suht aktiivisesti 2-3 krt/vko, vähän omien kiireiden mukaan. Eli mitään ihan älytöntä treeniä en ole vetänyt ja välissä on ollut viikkoja jolloin en ole kerennyt käydä ollenkaan. Musta vielä sen verran että olen 17-vuotias tyttö, pituus 167 ja paino viime keväänä 55-60kg, nyt 70kg. Mun ongelmana on siis se, että mun lihakset on kasvaneet joka puolelta todella paljon, vaikka naisille aina toitotetaan ettei lihaskasvua tarvitse pelätä. Enkä siis todellakaan liioittele kun sanon näin, sillä en mahdu enää 4kk sitten käyttämiini shortseihin, koska reidet ja peppu ovat kasvaneet niin paljon. Melkein kaikki farkut ovat myös jääneet pieneksi eivätkä nouse enää reisistä ylöspäin. Samoin kaikki paidat ja etenkin jakut ovat jääneet pieneksi hauiksen kohdalta. Kesällä laihduin pari kg, ja syksyn aikana on tullut 10kg lisää. Tällä hetkellä painoindeksi näyttää lievää ylipainoa, vaikka en todellakaan ole lähelläkään ylipainoista. Voiko nämä ylimääräiset 10kg siis olla lihasta ja voiko lihasmassaa muka oikeasti tulla noin paljon yhtäkkiä? Mun treeniohjelman teki personal trainer, ja ohjelman on tarkoitus kasvattaa lihasmassaa ja voimaa(?)(missä se onnistui vähän turhankin hyvin...) ohjelma on jaettu yläkroppaan ja alakroppaan, toisessa jalat ja vatsa ja toisessa selkä ja kädet. Toistoja on 11, sarjoja 3 ja painoja sen verran että jaksan juuri ja juuri tehdä viimeisen toiston. Pelkkä lihominenkaan ei ole todennäköistä, sillä treenaan muuten 3krt/vko, syön terveellisesti enkä ole muuttanut elämäntapojani mitenkään.





Järjetön lihaskasvu

Baraw Sugbo veitsipuolustuksen perehdytyskurssi Helsingissä 10.-11.1.2015

Baraw Sugbo on järjestelmä, joka on keskittynyt aseettomaan puolustautumiseen puukkoa vastaan.



Baraw Sugbon perehdytyskurssi kestää yhteensä 5 tuntia ja sen aikana harjoitellaan Baraw Sugbon perustorjunnat yksittäisiä ja yhdistelmälyöntejä vastaan. Kurssi mahdollistaa osallistumisen viikkoharjoituksiin.



Kurssi 1/2015: 10.-11.1.2015.



Lauantaina 10.1 klo 14:00-17:15

Sunnuntaina 11.1 klo 13:15-15.00



Paikka: Fudoshin ry:n harjoitussali (Länsi-Pasila), Winqvistinkatu 1, 00240 Helsinki



Kurssin hinta on 50 €. Kurssimaksu sisältää harjoittelun kausimaksun. Kurssin voitte maksaa paikanpäällä tai ennakkoon tilisiirtona (kausimaksu). Otattehan tositteen tilisiirrosta mukaanne.

(K-17)



Tarkemmat tiedot: http://ift.tt/1Bbam11

Tiedustelut ja ilmoittautumiset: backstabbers.finland@gmail.com



Tervetuloa!





Baraw Sugbo veitsipuolustuksen perehdytyskurssi Helsingissä 10.-11.1.2015

O: Pelikonsoli

Tuliko hankittua joululahjaksi uusi konsoli ja nyt entinen pyörii jaloissa? Sopivaan hintaan saat sille nyt uuden ja huolehtivan kodin. Playstation3/xbox lähinnä mielessä, mutta tarjoa ihmeessä niin tuumaillaan.



Miel. pk-seutu, mutta jos Se Oikea on vähän kauempana, niin voimme yhdessä tuumailla ratkaisua.



yv tai cherriu@pakkotoisto.com





O: Pelikonsoli

Vastuskuminauha - maailman monipuolisin treeniväline?

Eli kyseessä alunperin voimanostoon suunnitellut äärimmäisen kestävät vastuskuminauhalenkit. Itse ostin ensimmäiset vastuskuminauhani kehonpainotreeniä varten vähän yli kaksi vuotta sitten. Myöhemmin selvisi, että kyseisillä välineillä voi tehdä monenmoista muutakin toimintaa. Itselle ei tule ainakaan mieleen mitään muuta treenivälinettä, jota voi tehokkaasti käyttää kuntoutukseen, kehonhuoltoon, lämmittelyyn, kehonpainoharjoitteluliikkeiden avustamiseen, käsipainojen ja taljojen tapaan lihaskuntoliikkeisiin sekä voimanostoliikkeissä lisävastuksen tuomiseen.



Tässä vähän artikkeleita vastuskuminauhojen käytöstä voimaharjoittelussa:



Does using bands and chains improve strength gains? - Kattava artikkeli vastuskuminauhojen ja ketjujen käytöstä voimaharjoittelussa. Artikkeli käsittelee kymmeniä tieteellisiä tutkimuksia.



http://ift.tt/1xlukp9 - Hieman lyhyempi artikkeli, joka käsittelee samaa asiaa.



T Nation | Bands For Size and Strength - Käänteisen metodin hypetystä.



Itselle suurin vastuskuminauhojen käyttökohde on ollut kehonpainoharjoitteluliikkeiden avustaminen. Valitettavasti kyseisestä aiheesta ei löydy netistä juuri ollenkaan tietoa. Opiskelen Jyväskylän liikuntatieteellisessä liikuntapedagogiikkaa ja tulen tekemään gradun vastuskuminauhojen käytöstä kehonpainoharjoittelussa. Tässä ois muutamia tekemiäni opetusvideoita vastuskuminauhojen käytöstä - mukaanlukien kehonpainoliikkeet:



Lämmittely:

http://ift.tt/1xV4tak - Olkanivelen sisä- ja ulkokiertäjien lämmittely

http://ift.tt/1xlukph - Olkanivelen pyöritys



Kehonpainoharjoittelu:

http://ift.tt/1xV4qLB - Leuanveto

http://ift.tt/1xlukFx - Dippipunnerrus

http://ift.tt/1xV4tav - Palomiespunnerrus (Muscle Up)

http://ift.tt/1xV4tqM - Yhden käden leuanveto

http://ift.tt/1xV4qLJ - Etuvaaka (Front Lever)

http://ift.tt/1xluih7 - Nojavaaka (Planche)

http://ift.tt/1xV4tqU - Dragon Flag

http://ift.tt/1xlukFL - Glute Ham Raise



Lihaskuntoliikkeet:

http://ift.tt/1xV4tqY - Soutuliikkeet

http://ift.tt/1xluixt - Lonkan lähennys ja loitonnus

http://ift.tt/1xV4tHe - Olkapäitä eristävät liikkeet

http://ift.tt/1xlukW1 - Hauiksia eristävät liikkeet

http://ift.tt/1xlukW3 - Ojentajia eristävä liike

http://ift.tt/1xV4r29 - Etu- ja takareisiä eristävät liikkeet



Voimanosto:

http://ift.tt/1xlukWa - Maastaveto

http://ift.tt/1xV4tHi - Kyykky

http://ift.tt/1xluixD - Penkkipunnerrus yhdellä vastuskuminauhalla

http://ift.tt/1xV4r2d - Penkkipunnerrus kahdella vastuskuminauhalla



Eipä tuossa ollut kuin murto-osa liikkeistä, joita vastuskuminauhoilla voi tehdä. Pitää jossain vaiheessa filmata lisää videoita. Esimerkiksi penkissä merimiespenkki (kahvakuulat roikkumaan levytankoon vastuskuminauhoilla) on toiminut joillakin tehokkaasti olkapääkuntoutuksessa ja penkkipunnerruksessa tarvittavien tukilihasten kehittymisessä.



Toivottavasti tästä tekstistä oli jotain hyötyä ja saatte uusia ideoita treenaamiseen!





Vastuskuminauha - maailman monipuolisin treeniväline?

M: Leoko levytanko

Myynnissä moitteettomasti toimiva Leokon levytanko. Vuosimallista en osaa sanoa tarkalleen, mutta ollut vähällä käytöllä. Laakerit hyvässä kunnossa. Karhennus ei ole kovin aggressiivinen. Tummunut muutamasta kohdasta ja muuta ajan tuomaa kulumaa. Ei kuitenkaan naarmuja tai muuta vastaavaa. Normaalit mitat, 20kg painoa ja suomalaista (käsi)työtä.



Sijaitsee Tamperella. Kuvia saa halutessaan sähköpostilla.



Hinta 340 €



Yhteydenotot: jukkis05@hotmail.com tai 040 5147531





M: Leoko levytanko

mystartsearch virus

Tollanen virus pääsi tulemaan jostakin. Haittaa cromen käyttöä paljon kun tulee vaikka mitä ikkunoita ja hyppii sivulta toiselle. Mitenkähän saisin ton poistettua?





mystartsearch virus

Cloud Chasing

Noniiiin. Onkos täällä ihmisiä jotka harrastaa tätä cumuluksien metsästystä? Itellä on vähän karannu tän suhteen mopo hanskasta, ei tunnu mikään riittävän. Suosikki setuppeja on ollu lyttyyn vasaroidusta 0.8mm kanthalista tehty dual ja 0.65 parallel dual. Ohmit pyörii 0.1-0.08 tienoilla, eli teoriassa semmosta ~200w täydellä akulla :D Paras ato tähän hommaan on Doge, menee ohi Mutationista lähinnä sen takia koska Dogeen saa Chuff capin, 510 drip tipit ahdistaa ihan helvetin paljon.





Cloud Chasing

jeudi 25 décembre 2014

Kyykystä niska jumiin

Morjens!



Ongelma on seuraavanlainen. Eilen vietettiin joulupäivän kunniaks etureisi päivää, jolloin normaaliin tapaan tuli vähä kyykkäiltyä. Lämmittelyt tehtiin ja kun sai nihkeät 70kg tankoon niin ensimmäisen sarjan jälkeen meni niska totaalisen tukkoon. Seuraavalla sarjalla kun tangon laitto paikalleen, niin niska ei tykännyt yhtään hyvää tuosta. Tuntuu, että koko oikea puoli niskasta on aivan tukossa ja kun yrittää venytellä sitä niin tuntuu ihan ku joku lihas ottais johonki nikamaan kiinni (tmsv. en tiedä. vaikea kuvailla). Kun laskee hartioita alas niin tuntuu erityisesti tuossa niskassa vieläkin. Tuntuu, että venyttely ei auta ollenkaan. Oiskohan tanko painanu jonkun lihaksen jumiin niin pahasti, kun säteilee ihan kallonpohjanlihaksiin asti. Onko kohtalotovereita? Sain huomiseks varattua ajan hierojalle, mutta päätinpä kysäistä täältä kuitenkin.





Kyykystä niska jumiin

Joensuun Thaiboxing Club ry

Tervehdys!

Aikoinaan treenasin thainyrkkeilyä Joensuun Thaiboxing Clubilla, ja kyseinen seura oli jo silloin ikään kuin kaatumispisteessä.

Nyt en löydä enää netistä seuran koti- tai facebook-sivuja, enkä myöskään silloisen päävalmentajan omia fb-sivuja.

Olisiko nyt käynyt niin, että seura on kokonaan lopettanut toimintansa?

Jos jollakin on tietoa asiasta, niin toivoisin hänen jakavan tietonsa. Kiitoksia vastauksesta jo etukäteen!





Joensuun Thaiboxing Club ry

Thainyrkkeily alkaa Oulussa tammikuussa!



Boy laittoi Kickboxing Teamin säkit kovaan testiin ja ne läpäisivät tarkat laatuvaatimukset.





Kickboxing Teamin lajivalikoimaan lisätään thainyrkkeily, jonka ohjaajana toimii thaimaalainen Jaowsamut "Boy" Poseidon. Boy on noin 170 ottelun urallaan saavuttanut mm. thaimaalaisen Lumpini-stadionin mestaruuden, jota pidetään yleisesti thainyrkkeilyn suurimpana mahdollisena tittelinä koko maailmassa. Lisäksi Boy on voittanut mm. Phetcbuncha-stadionin mestaruuden ja hänen otteluitaan on esitetty useita kertoja Thaimaan televisiossa.



Boyn thainyrkkeilytreenit alkavat pyöriä KBT:n treeniohjelmistossa Tammikuussa 2015 viikolla 3 (kellonajat ja päivät paljastetaan viikolla 1) - treeneihin pääset mukaan kunhan sinulla löytyy aikaisempaa kamppailulajitaustaa!



Esim. pelkkä thainyrkkeilyn, potkunyrkkeilyn tai MMA:n peruskurssi missä tahansa seurassa riittää lajitaustaksi. Jos olet harjoitellut muita lajeja, kysy sen soveltuvuudesta erikseen. Jos sinulla ei ole aiempaa lajitaustaa, pääset mukaan potkunyrkkeilyn tai vapaaottelun peruskurssien kautta. Lisätietoa kursseista: PERUSKURSSIT ALKAVAT TAMMIKUUSSA! - Ajankohtaista - KBT Oulu



Treenimaksuvaihtoehdot ovat samat kuin muissakin lajeissa: yhdellä kk-maksulla voit käydä kaikissa lajeissa ja seitsemänä päivänä viikossa ohjatuissa harjoituksissa. Muita maksukäytäntöjä ovat kertamaksu tai 12-kerran kortti. Hintoihin pääset tutustumaan täältä: Hinnat - KBT Oulu



Kaikki harjoitukset pidetään Pohjois-Suomen monipuolisimmalla kamppailusalilla KBT Fight Centerillä Oulun keskustassa osoitteessa Uusikatu 35.



Lisätiedot ja tiedustelut:

Leif "Lepa" Stenius: 0400-585287 / info@kickboxingteam.com



Ennen säännöllisten treenien aloitusta Boy vetää 11.1.2015 yhden päivän tutustumisleirin, joka on avoin kaikille thainyrkkeilytekniikasta kiinnostuneille kokemukseen ja lajitaustaan katsomatta.



Tarkat tiedot leiristä, aikataulut ja hinnat: Jaowsamut Poseidonin thainyrkkeilyleiri 11.1.2015 - Ajankohtaista - KBT Oulu





Thainyrkkeily alkaa Oulussa tammikuussa!

jälkiehkäisy (kumipuhkesi)

olen espanjassa ja kondomi hajosi kun harrastin seksiä ja päästiin ostamaan 18h päästä jälki ehkäisy minkä aine on joku levonosgel ja saako jälki ehkäisyn jälkeen harrastaa seksiä ja kuinka varma jälkiehkäisy on





jälkiehkäisy (kumipuhkesi)

Orvot kissat

Yksi kaveri kuoli ja siltä jää kaksi kissaa kodittomaksi. En ole ennen joutunut tähän tilanteeseen. Mistä kissat saavat uuden kodin?





Orvot kissat

IGF Inoki Bom-Ba-Ye 2014 - 31. joulukuuta





Mirko CroCop vs. Satoshi Ishii

Shinya Aoki vs. Yuki Yamamoto


Chris Barnett vs. Shinichi Suzukawa

Yusuke Kawaguchi vs. Justin Willis

Kiuma Kunioku vs. Ramazan Esenbaev

Tsuyoshi Kurihara vs. Ryo Sakai

Takaaki Oban vs. Yusuke Masuda

Shuji Morikawa vs. Katsuyoshi Sasaki





Perinteinen japanilainen nyyv jiörs iiv eventti. Vaan eipä näissä enää minkäänlaista hohtoa ole kun vertaa kulta-aikojen kortteihin. Joten turha odottaa, että Heliopappa sytyttää Inokin kanssa "olympia tulet", ja et Inoki riippuliitää ja laskeutuu keskelle stadionia ja pitää puheen niinkuin esim 2002. :itku:



CroCop vs. Ishii (12-3-1) on siis uusintaottelu parikolme kuukauden takaisesta ottelusta, joka päättyi siihen kun Ishiillä aukesi otsa. Ishii näytti 1. matsissa siltä, että pystyy kontrolloimaan vanhaa krokoppua ja pistevoitto ei ole kovin kaukaa haettua, kunhan vaan pääsee etäisyydelle ja viemään maahan. Onhan hän vain olympia kultamitalisti judossa 2008 pekingin kisoista, ja muutama muukin kulta ja hopea on tullut poimittua MM ja joistain pikkukisoista. Jos Ishii jotenki sais pystyään parannettua niin voisi vähän tuoda väriä tonne top20 kahinoihin ja toivottavasti siitä korkeammallekkin. Viimeks tais näyttää aika kankealta ja pelokkaalta 60v Mirkoa vastaan. Toisaalta, Ishii ei kuitenkaan ole kuin hävinnyt vain Fedjalle (tietenkin), ja Yoshidalle, mutta se olikin hänen MMA-debyytti.



Aokin luulis teurastavan tuon Yuki Yamamoton (6-6-3) ensiminuuteilla.



muut ottelut näyttäs olevan jotain kannujen kahnauksia top1000 sijoituksesta.



MIKSEI TÄÄLLÄ OLE EDES YHTÄ FRIIKKIMATSIA??



No ehkä toi Chris "Huggy Bear" Barnett (329 lbs ja 11-1-0) vs. Shinichi Suzukawa (280 lbs ja 1-2-0) täyttää kriteerit jossain määrin. HuggyBear via R1 KO.





IGF Inoki Bom-Ba-Ye 2014 - 31. joulukuuta

M: iTaste MVP 2.0

Innokin iTaste MVP myynnissä. 2600 mAh akku, säädettävä 3.3V - 5.0V ja 6.0W - 11.0W. Ostettu 24.9.2014 finnvapesta. Mukaan muutama käytetty clearo sekä käytetty aspiren nautilus. Tavarat hyvässä kunnossa. Tiukka hinta 50€, postikulut ostajalle. Roope.setala@gmail.com





M: iTaste MVP 2.0

mercredi 24 décembre 2014

O: Nintendo Wii U

Olisin halukas ostamaan Nintendo Wii U:n. Vapaasti tarjouksia tulemaan jos konsoli löytyy. :)





O: Nintendo Wii U

M: Watch_dogs ja Assassin´s Creed Unity XBOX ONE pelikonsolille

Myydään XboxOne:lle kaksi peliä



Assassin´s Creed Unity (uusi muoveissa)

Watch_Dogs (uusi muoveissa)



Peleillä on hintaa 35€/kpl sis. pk



Joulupukki on lukenut huonosti kirjeensä, joten joudun myymään hyvät pelit pilkka hintaan.



Pelit sijaitsee JKL:ssä.



Soita tai TXT

046 555 45 95





M: Watch_dogs ja Assassin´s Creed Unity XBOX ONE pelikonsolille

Revähdys selän oikealta puolelta latsista/kainalosta

tuli tuossa tehtyä vähän isommilla romuilla mavea maasta lähtiessä jotain revähti oikealta puolelta latsista/kainalosta näyttäisi että latsi olisi revennyt kokemuksia? kyyristäessä käden roikutus tuntuu tosi ilkeälle





Revähdys selän oikealta puolelta latsista/kainalosta

mardi 23 décembre 2014

Voimaa lisäävä saliohjelma naiselle

Hei kaikki!

Ensin vähän taustoja alkuun:

Olen 19-vuotias nainen ja saliohjelman teon kanssa oon nyt pähkäillyt jonkun aikaa. Salilla oon käynyt aktiivisen epäaktiivisesti 3 vuotta, josta viimeisen puol vuotta tiheämmin. Ohjelmaa mulla ei kuitenkaan ole ikinä ollut, vaan olen tehnyt vaihdellen mitä huvittanut. Kuitenkin olen treenannut niin, että olen ihan puhki treenin jälkeen ja paikat tulee kipeäksi, enkä mitään 2kg käsipainoilla vitkuttelua.



Nyt kuitenkin kaipaisin enemmän tavoitteellisuutta salitreenaamiseen. Tavoitteenani olisi voimatasojen lisääminen ensisijaisesti. Toki en ota ollenkaan pahakseni jos jotain tarttuisikin. Haluaisin esim. pystyä tekemään leukoja yms.. Neljä kertaa viikossa salia olisi varmaan aika hyvä, kun muutakin urheilua tulee tehtyä. Olisiko siis ohjelman hyvä olla kaksi- vai nelijakoinen? Vai kenties kolmi? Ja olen ymmärtänyt että voiman lisäämiseen sarjojen tulisi olla aika lyhyitä?



Eli olen aika pyörällä päästäni, joten ohjeita kaivataan! Mitä liikkeitä olisi hyvä sisällyttää ja millä sarjoilla, ja entäs tauot? Kiitos valmiiksi jo avusta!



- - - Updated - - -



Ainiin lisäisin vielä, että tällä hetkellä harrastustaustan vuoksi jaloissani on paljon enemmän lihasmassaa suhteessani käsiin.





Voimaa lisäävä saliohjelma naiselle

M: Erä sarjoja ja leffoja!

Elikkäs myydään vähälle käytölle jääneet leffat/sarjat pois! Levyjen kunto on yleisesti hyvä. Joissakin dvd saattaa olla naarmuja mutta kaikki levyt toimivat moitteettomasti.



Paikan päällä voi myös kokeilla toimiiko levyt mikäli tahtoo. Ei myydä yksittäin.



DVDt:



- 1-6 24 tuotantokaudet

- 24 Redemption

- 9 kpl Salatutelämät sisältäen jaksot 1-180 ja 1765-1989

- Salatut Elämät Nighmare

- Taru sormusten herrasta sormuksen ritarit

- Taru sormusten herrasta kaksi tornia

- Taru sormusten herrasta kuninkaan paluu HUOM! pidenetty!

- Terminator jugment day HUOM! Eng. versio!

- The terminator tuhoaja

- The simpsons movie

- Korso elokuva

- Jeepers creepers

- Isku mogadishuun

- My bloody valentine

- The collector

- Vuonna 85

- Ei kiitos

- Tyttö sinä olet tähtönen

- Braveheart

- keisarin uudet kuviot

- Pearl harbor

- U-571

- Hitler - erään miehen ura

- Viimeinen ase

- Stalingrad

- Saw 3

- Koskemattomat

- Hal ja iso rakkaus

- Wolf Creek

- Hostel Parts 1,2 ja 3

- Pelkoa ja inhoa las vegasissa

- Raid

- Matti

- Leijonasydän

- The Day after tomorrow

- Tigerland

- Conan Barbaari

- 300

- Isku rajalle

- Valhalla Rising ( blue ray!!)



Voidaan toimittaa helsinki/vantaa/espoo alueella pientä korvausta vastaan. Yhteydenotot suoraan sähköpostiini teemutaavitsainen@gmail.com



HP: 100e








M: Erä sarjoja ja leffoja!

Radiopersoona Renne Korppilan täyspitkä treenivideo

Kuvasimme taannoin Rennen treenit. Tässäpä Miken luvalla oma ketju Rennelle:



Blogi penkkiksessä: Renne Korppilan täyspitkä olkapäätreeni - Penkkipunnerrus.fi








Radiopersoona Renne Korppilan täyspitkä treenivideo

Helpoin ja toimivin

Ohjeita löytyy paljon ja aloittelijalta menee kypärän yli. Eli hakusessa olisi helpoin ja toimivin e-tupakka.



Helpoin on tietysti kertakäyttöinen , mutta kun ne yleensä ovat erittäin heikkoja höyryn/maun/nikotiinin tuottajia. Pari imuu ja patukka roskiin. Ja jotta asia hoituu, niin pitää tota lussuttaa 24/7

Parhaissa höyryn tuottajissa saa sitten säätää akkua, lankaa, pumpulia, nestettä ja what ever. Hirveää säätöä, varsinkaan liikenteessä ei houkuta. (ei kyllä muutenkaan)



Eli kun vaatimukset ovat seuraavat:

-Hyvä höyrymäärä

-Helppo käyttöisyys

-Toiminta varmuus



Saattaa tietysti olla mahdoton yhtälö nykytekniikalla. Mutta suositelkaa nyt jotain?



Kiitos

-krp-





Helpoin ja toimivin

lundi 22 décembre 2014

Lisäravinteet normi ruokailun lisäksi

Olen pari kk sitten saleilun aloittanut naishenkilö, ja ajattelin lisäillä hiukkasen lisäravinteita normi ruokavalion päälle, jos saatais vähän tehostettua tuloksia..

Oisko mitään järkeä hankkia Whey 80 pussi ja Bcaa Xpress purnukka? Oiskohan näistä mitään hyötyä lihaksiston ja palautumisen kannalta...

Sitte ongelmana myös, miten saan yhdistettyä nämä aterioihin? Missä vaiheessa kannattaa siis nauttia. Palautusjuoma varmaan ennen ja jälkeen treenin, mutta entäs tup Whey 80, missä vaiheessa päivää sellaista pitäs ottaa?





Lisäravinteet normi ruokailun lisäksi

Kuntoilija Juutuuberin penkkineuvot

Hei,



Aloittelen 8 vuoden jälkeen tässä taas treenamista vähän enempi. Joutunut pitää taukoa lapsien, loukkaantumisien ja töiden takia (seli seli!).



Selailen taas vähän kaikenlaisia videoita ja juttuja treenaamisesta ja törmäsin youtubessa yhteen tyyppiin, ja kysymys heräsi hänen penkkipunnerrusvideosta. Ei, en ole täällä mainostamassa hänen puolestaan. Jätän kanavan pois, jos täällä ei saa mainostaa youtuben käyttäjiä tai vastaavaa. Lisään linkin häneen myöhemmin jos täällä saakin "mainostaa".



Enivei, videossa haastaa, että on turhaa antaa tangon tulla rintaan asti, koska tekee "pinchin", eli jonkun 'puristuksen' palloniveleen, jonka takia tangon laskemista rinnalle asti ei ole mitään muuta hyötyä kuin loukkaantumisen hyötyä. Hän ehdotti, että jätetään tanko ilmaan hieman, tai jos on heikot/huonot olkapäät, niin tekee vastakkaisella apinaotteella, jolloin rintakehä saa oikeasti sen treenin, eikä olkapäät. Täällä kuitenkin neuvotaan aina laskemaan tanko rinnalle asti, tosin selkä pitäisi olla sillä kuululla kaarella, mikä ehkä voisi hieman avittaa sitä "ilmaan jättöä".



Mitä mieltä olette Pakkislaiset?



No voi kettu, piti pistää otsikkoon mainintaa penkistä. :(





Kuntoilija Juutuuberin penkkineuvot

Aamutreeni tyhjällä mahalla

Mitä mieltä porukka tälläsestä? Kokemuksia?



Ja tietysti siis bcaa ennen treeniä. Hyvä pumppi tulee ainakin !





Aamutreeni tyhjällä mahalla

Lisää vauhtia painonpudotukseen- oma ruokavalio ja treeniohjelma, mikä mättää??

Tere,



eli nyt olen kaksi kuukautta koittanut painoa tiputtaa alaspäin, kun sitä itseään eli läskiä on kertynyt vähän pehmikkeiksi. Viime dietti sujui ihan hyvin ja sen jälkeen aloin taas voimatasoja kehittämään, nälän kasvaessa myös ruoka-annokset kasvoi ja loppu on historiaa... Nyt ollaan taas tavallaan lähtöpisteessä mutta vahvemmassa kunnossa. Paino oli 2kk sitten 97kg ja pituutta mulla on tosiaan se 175 cm (BMI on joo ihan vituillaan, ei tarvitse siitä alkaa russuttaan) kehon rasvat myös vituillaan eli 32% ja lihasmassa 47%. Noita kehonkoostumuksia en ole nyt tarkistuttanut mutta painoa putos ekan 2 viikon aikana nesteiden muodossa 3 kiloa ja siihen ollaan nyt jämähdetty.



Peilikuva kyllä antaa ymmärtää, että jotain lihaa on tullut mutta kyllä ne vatsamakkarat tätä ruotoa vielä vainoaa. Laskeskelin BMR mittarin mukaan oman kulutukseni olevan päivän normaalit aktiviteetit huomioiden 2150 kcal. Tämän pohjilta lähdin diettiä pitämään 2000 kcal kieppeissä alussa. Tämä koostui:



1.50 kg kaurahiutaletta, 200g raejuustoa, mehukeitto ja 1/2 dl whey 80

2.Kana-lohisalaatti, arviolta 250 g lihaa, loppu kasvista

3. ehrmannia 1 prk 250g

4. whey 80 (1 dl) ennen treeniä + 30 g pähkinää + banaani

5. whey 80 (1/2 dl) + malto (1/2dl) treenien jälkeen

6. 2 munaa (1 keltuainen), 75 g tonnikalaa, 50 g kinkkuleikettä ja 350 g kasvista

7. ehrmannia 1prk 250g ja 1 banaani + mehukeitto



Näistä tuli noin 2000 kcal, 240 g prodee, 170g hiilaria ja 70 g rasvaa

Treenit oli perus 4 jakoista 3-4 sarjaa, 6-10 toistoa, pääasiassa perusvoimaa, ei yhtään aerobista





Noin 1 kk sitten muokkasi tota diettiä, koska peilikuva ja vaaka jämähti paikalleen:



1. sama + L glutamiini

2. treenipäivinä 180 g kanaa, 350 g kasvista/ välipäivinä 180g seitiä, 350 g kasvista

3. sama

4. päivällinen ennen reeniä, 2 munaa pelkät valkuaiset, tonnikalaa 75g + 350 g kasvikset ( ennen reeniä myös BCAA ja KreAlkalyyt)

5. treenin jälkeen vain whey 80 1 dl plus L-glutamiinia

6. Ehrmannia iltapalaksi banaani ja mehukeiton kera



Tästä tulee treenipäiville noin 1800 kcal, 230 g prodee, 110g hiilaria ja 40g rasvaa

Välipäiville tulee 1600 kcal, 215g prodee, 110g hiilaria ja n. 30g rasvaa



Treenit ollut ylläolevan r-valion aikana 4 jakoista 4 sarjaa 8-12 toistoa, mutta semiraskas mave ja kyykky treeni vielä mukana, aerobista tulee 45 min kävelyn muodossa 2-3 krt/ vko.



Sen huomion olen tehnyt, että suoli toimii jostain syystä nyt tehokkaammin ja treenit kulkee myös ok mutta paino ei vaan liikahda. Eli onko tähän nyt vielä jotain kikkakutosta, koska kaiken järjen mukaan miinustaa tulee treenit mukaan lukien n. 4000 kcal/vko ja yhden cheattipäivän pidän 800 kcal plussaa, eli kupin pohjalle pitäisi jäädä vielä ainakin -3000 kcal/vko.





Lisää vauhtia painonpudotukseen- oma ruokavalio ja treeniohjelma, mikä mättää??

dimanche 21 décembre 2014

M/V: Läjä modeja, drippereitä, tankkeja yms. (Hki)

Läjä modeja ja höyrystimiä vaihtoon tai myyntiin, eli poistoon mm:

Kuva roippeista: http://ift.tt/13uoGqd



Etuvasemmalta esim. uusia drippereitä Stillare, Quasar, Doge 25e/kpl sis.pk:t.



Pari GP Spheroidia uusimmilla osilla, Smok RSST hp.15e, Taifun GT nano yms,

uusi Kayfun Nano ilmansäädöllä hp.30e, uusi Kayfun Lite, Kayfun 3.1, Kayfun 26650...



Modeja mm: GP Piccolo V3 hp.50e, EA Mod hp.60e, Sigelei Tmax 15W boksi hp.30e...

Kaikki modit aitoja kuten Spheroidit ja osa kaiffareista, dripperit klooneja.



Etusijalla jotain kiinnostavaa suht samanhintaista vaihdossa mm:

eGrip, Aspire CF Subohm, Atlantis/Subtank, Kayfun4, 18650 akkuja tms...

ja jollei vaihdettavaa niin voi ihan eurojakin tarjoilla. F2F Hesassa tai postitse.



YV:llä tai rockpete@welho.com :)





M/V: Läjä modeja, drippereitä, tankkeja yms. (Hki)

M: Painonnostokengät koko 44 2/3 (adidas power perfect II)

Myyn kaksi kuukautta käytössä olleet Adidaksen (power perfect II) painonnostokengät. Ostin ne marraskuussa 2012 ja käyttö loppui uutenavuotena 2012-2013, koska mursin nilkan. Sen koommin ei käyttöä ole ollut eikä itselläni tule olemaan.



Hintapyyntö 80e (ovh 129e), aina voi tietenkin neuvotella. Alkuperäinen laatikko tallella.



Asun Turussa. Voin esimerkiksi suorittaa vaihdon Turun keskustan alueella. Myös postitus onnistuu, jos postikuluista päästään sopuun.



vevirm@utu.fi





M: Painonnostokengät koko 44 2/3 (adidas power perfect II)

O: 50mm Levytanko ja painoja (Turun lähistöltä)

Eli tarve olis 50mm levytangolle ja levypainoille. Mielellään jostain Turun lähistöltä.



Jani

045-6709112

jani.tuomola@gmail.com





O: 50mm Levytanko ja painoja (Turun lähistöltä)

M: Työkaluja mm, Poravasara ja iskuporakone

Elikkäs myydään muutama työkalu pois. Työkalut ovat kunnoltaan hyviä!



Black And Decker - 18v Iskuporakone Li-Ion Kapasiteetti 1,5 Ah Käytetty muutaman kerran. Kuin uusi! Kuitti löytyy joten takuuta on jäljellä vielä! Kaksi akkua ja pikalataus toiminto!



BOSCH- Monitoimileikkuri 190 W. Käytetty ainoastaan muutaman kerran joten kuin uusi! Kuitti löytyy ja takuuta on jäljellä! Mukaan tulee muutama teräkin jotka on kuvassa.



Deuzer - poravasara 850w. Mukaan tulee muutama pora ja piikkausterä



Deuzer - Kulmahiomakone. Mukaan tulee yksi laikka.



Ainoastaan Nouto. Laitteita voi kokeilla paikanpäällä. Hinta on tiukka 300e. Googlettamalla löytää laitteista lisää tietoa. Yhteydenotot suoraan sähköpostiin



teemutaavitsainen@gmail.com








M: Työkaluja mm, Poravasara ja iskuporakone

M: gaspin uusi talvitakki

Myydään Gaspin uusi talvitakki koko L, itselle liian iso.

Hintaan 70 e.

Takki sijaitsee Tampereella ja vain nouto.



http://ift.tt/1DY3zwZ



Jos et näe takkia linkin kautta niin kuvan saa pyytämällä.



Puhelimitse tavoittaa numerosta 0451019565 Mikko





M: gaspin uusi talvitakki

Myydään: Työkaluja mm, Poravasara ja iskuporakone

Elikkäs myydään muutama työkalu pois. Työkalut ovat kunnoltaan hyviä!



Black And Decker - 18v Iskuporakone Li-Ion Kapasiteetti 1,5 Ah Käytetty muutaman kerran. Kuin uusi! Kuitti löytyy joten takuuta on jäljellä vielä! Kaksi akkua ja pikalataus toiminto!



BOSCH- Monitoimileikkuri 190 W. Käytetty ainoastaan muutaman kerran joten kuin uusi! Kuitti löytyy ja takuuta on jäljellä! Mukaan tulee muutama teräkin jotka on kuvassa.



Deuzer - poravasara 850w. Mukaan tulee muutama pora ja piikkausterä



Deuzer - Kulmahiomakone. Mukaan tulee yksi laikka.



Ainoastaan Nouto. Laitteita voi kokeilla paikanpäällä. Hinta on tiukka 300e. Googlettamalla löytää laitteista lisää tietoa. Yhteydenotot suoraan sähköpostiin



teemutaavitsainen@gmail.com








Myydään: Työkaluja mm, Poravasara ja iskuporakone

Myydään gaspin uusi talvitakki

Myydään Gaspin uusi talvitakki koko L, itselle liian iso.

Hintaan 70 e.

Takki sijaitsee Tampereella ja vain nouto.



http://ift.tt/1DY3zwZ



Jos et näe takkia linkin kautta niin kuvan saa pyytämällä.



Puhelimitse tavoittaa numerosta 0451019565 Mikko





Myydään gaspin uusi talvitakki

Savaten peruskurssi Herttoniemessä Ti 13.01.2015 klo 19.45 alkaen

Aloita uusi mielenkiintoinen harrastus uuden vuoden aluksi. Hanki samalla itsellesi huippukunto ja paranna kehonhallintaasi huimasti.







Nyt siihen on tilaisuus huippuvalmennuksessa olipa taustasi ja tasosi mikä tahansa.



Itä-Helsingin Savate ja nyrkkeily ry järjestää savaten peruskurssin Ti 13.01.2015 alkaen.



Kurssi kestää 8 viikkoa ja treenit ovat



- Tiistaisin klo 19.45 - 21.15 ja

- Torstaisin klo 19.00 - 20.30



Kurssin hinta on 125 e.



Savate on perinteinen ranskalainen laji, jossa nyrkkeilyn käsitekniikat ja tehokkaat potkut on yhdistetty. Päävalmentajallamme on ainutlaatuinen kokemus vuosikymmenten ajalta lajin kotimaasta Ranskasta sekä ottelijana huipputasolla että valmentajana.



Koska käsitekniikoiden rooli on niin tärkeää, voit mainiosti osallistua kurssillemme, vaikka et olisikaan tällä hetkellä kiinnostunut potkutekniikoista. Saat meillä laadukasta perusopetusta myös nyrkkeilyssä.



Laji sopii sekä miehille että naisille.



Harjoittelu seurassamme on täysin turvallista, ohjaus on hyvin henkilökohtaista ja takaamme jokaiselle osallistujalle huippufiiliksen.



Voit katsoa lisää toiminnastamme nettisivuiltamme Savate It?-Helsinki - Etusivu

tai facebook-sivultamme http://ift.tt/1wYTZ6Q



Lisätietoa ja ilmoittautumiset:



p. 050 332 3889 / Mikko

email: mokmhall (at) hotmail piste com



Itä-Helsingin Savate ja nyrkkeily ry

Mikko





Savaten peruskurssi Herttoniemessä Ti 13.01.2015 klo 19.45 alkaen

samedi 20 décembre 2014

Auton ruosteenkorjaus PK-seutu

Elikkäs onkos kenelläkään kokemusta autonruostekorjaamisesta pk-alueelta tai laadukasta pajaa missä korjaavat? Pikkasen auto kukkinut edellisen omistajan jäljiltä ja pitäisi pintaa saada nätimmäksi. Jos jollakin positiivista kokemusta tietystä pajasta tai harrastelijasta joka tekee hyvää jälkeä hyvällä hinnalla. :puntti:





Auton ruosteenkorjaus PK-seutu

Mikä on sinun 6-24kk treenisuunnitelma?

Eli tarkoitus olisi vähän kysellä, että miten suunnittelette treenit vaikkapa seuraavan 10kk ajalle? Itsellä treenitaustaa jokunen vuosi ja nyt olisi tarvetta suunnitella asiat vähän pidemmälle, kuin huomiselle. Esim: Voimakausi, lihaskestävyys, maksivoima ym ym.. miten näitä kannattaisi jaotella?





Mikä on sinun 6-24kk treenisuunnitelma?

Hyvä ruokavalio HST treenille ???

Elikkäs oon just vaihtamassa 4-jakoisen ohjelman HSThen. Tällä hetkellä syön joku 5-6 kertaa päivässä suunnilleen seuraavasti:

Aamupala: Puuro

Välipala: Hedelmä

Luonas: joku kunnon kotiruoka (esim. makaroonilaatikko)

välipala: prode sheikki

Päivällinen: Yleensä jotain tonnikala ruokaa.

(reenien jälkee prode sheikki)



onko kellään kokemuksii millanen ruokavalio kannattaa HST treenis pitää?? Onks toi hyvä mikä mul nyt on??





Hyvä ruokavalio HST treenille ???

wahwin voimamies cup 2015?

nyt pitäisi alkaa suunnitelemaan ensi vuoden voimamies kilpailuja ja jos saatais alle 105kg ja alle 90kg jonkin muotoinen cup kehitettyä. kaikki jotka on kiinnostuneita järjestään kilpailut tai tietää jonku tahon jota kiinnostaa niin ottaa yhteyttä tähän tai sähköpostiin: raimopikkuhookana76@gmail.com





wahwin voimamies cup 2015?

vendredi 19 décembre 2014

Haetaan työtä: Rakennusalan työharjoittelu, Uusimaa

Moro!



Olen aloitamassa ensivuonna kesken jääneet opiskeluni Porvoossa. Tarkoituksena olisi saada työharjoittelu paikka muutamaksi kuukaudeksi rakennusalalle, jossa voin suorittaa työnäytteeni. Työnäytteisiin kuuluisi runko, perustus ja kattotöiden valmistus. Loput tutkinnon osista olen suorittanut koulussa.



Olen 22 vuotias isä Vantaalta. Olen nopea oppimaan kaikenlaista enkä pelkää ottaa uusia haasteita vastaan. Luonteeltani olen ahkera, tunnolinen ja tarkka työntekijä. Työvaattet, työkaluja ja auto löytyy omasta takaa. Tarvittavat työturvallisuus, tulityö ja EA1 kortit löytyvät myös!



Mikäli kiinnostuit niin kertoisin mielelläni itsestäni lisää sähköpostin välityksellä cv:n kanssa.



teemutaavitsainen@gmail.com





Haetaan työtä: Rakennusalan työharjoittelu, Uusimaa

Punttis ja bileet

Hei,



Tästä on puhuttu aikaisemminkin, muttein en siltikään vastausta löytänyt. Monessa paikassa puhutaan melkein että jos lähtee heti treenin jälkeen bilettää. Tänään olisi ohjelmassa sali, mutta myös Helsingin yöelämä. Olen kuitenkin menossa salille klo 14, mutta juhliminen alkaa vasta klo 22 kun välissä on yksi tilaisuus tuolla noin enkä siinä aio nauttia alkoholia ( ja lähteä kesken aina vessaan ), vaan sen jälkeen. Niin meneekö se muka KOKONAAN pieleen jos meenkin juhlimaan vasta monen monen tunnin päästä? Ajattelin nauttia kuivaa punaviiniä baareissa, ehkä joku kirkaskin paukku, muttei bisse, siiderii ym. yhtään.



JA myös välillä ollut silleen että sali klo 9 - 10 aamulla ja juhlimaan klo 19 jälkeen. Sanokaas mitäs mieltä te olette.



Ps. minulla oli etävalmennus kokeilussa muutama kuukautta sitten, ja laitoin kys. personal treinerille kysymyksen tästä ja hänen vastaus oli:



~~~~~Itse näen asian niin, että kerran kuukaudessa voi ihan hyvillä mielin käydä yöelämässäkin, toki on mukava välillä käydä juhlimassa. Ja tosiaan kokonaisuus on tärkein! Varmaan seuraavana päivänä voi olla hyvä ottaa rauhallisemmin liikunnan suhteen. Ja syödä perusterveellisesti ja juoda vettä ainakin se 2 litraa. Jos ennen juhlimaan lähtöä käyt treenaamassa, tuskin se kokonaan hukkaan menee, mutta ei välttämättä samalla tapaa kehitä kuin normaalisti.
~~~~





Punttis ja bileet

autotalli kaljoittelu...

Sinänsä ei ole kummemmin tuota harrastettua mutta tänään oli vain fiilis napsutella olusia ihan omassa rauhassa ja yrittää rakennella noita akustiikka kuvioita kohdilleen.. kuinka moni syyllistyy samaan eli kuin minä tänään eli autotalli ryyppyyn? ;)





autotalli kaljoittelu...

UFC 182: JONES vs CORMIER - Jan 3, 2015





PPV

LHW Jon Jones (c) vs. Daniel Cormier

LW Donald Cerrone vs. Myles Jury

MW Brad Tavares vs. Nate Marquardt

FLW Kyoji Horiguchi vs. Louis Gaudinot

WW Hector Lombard vs. Josh Burkman



Preliminary card (Fox Sports 1)

LW Danny Castillo vs. Paul Felder

BW Marcus Brimage vs. Cody Garbrandt

HW Shawn Jordan vs. Jared Cannonier

LW Evan Dunham vs. Rodrigo Damm



Preliminary card (UFC Fight Pass)

WW Omari Akhmedov vs. Mats Nilsson

WBW Alexis Dufresne vs. Marion Reneau





















Long Live the Incredulous War Wagon!





UFC 182: JONES vs CORMIER - Jan 3, 2015

Alaselkäongelmia

Eli salia oon harrastanu muutamia vuosia ja kerran aikasemmin meni kyykätessä alaselkä niin kipeeksi, et parantumiseen meni noin puoli vuotta. Lääkäri sano et saatto olla välilevyjen kans jotain, muttei sitä sitten tarkemmin tutkittu. Pientä skolioosia myös löyty selästä. Kuulemma levolla ohitte ja niin se sitten menikin.Sain lihasrelaksantteja myös, mutta niistä ei mitään apua. Sen jälkeen ei mitään onglemia ja kyykätäkin pystyi taas huoletta. Tästä siis noin kaksi vuotta. Nyt muutama päivä sitten tein ihan normaalin käsitreenin illalla ja aamulla oli sitten ristiselkä kipeänä. Ihmettelin vähän, sillä treenatessa ei mitään tuntemuksia alaselässä ollut, eikä nyt haba ojentajatreeni selkään pitäisi kauheesti ottaa. :D Kipu oli semmosta särkyä lähinnä, otin yhen lihasrelaksantin ja meni sillä heti ohi. Tuo mahdollinen välilevystä johtuva kipu oli silloin ihan toisenlaista. Nyt tein eilen illalla taas treenin, jaloille. Ja tänä aamuna tuo sama särky ristiselässä. Otin taas lihasrelaksantin ja kipu meni ohi. Mistähän tää vois johtua.. selvästi lihasperästä sillä noi relaksantit kerta auttaa.? Särky on todella voimakasta, mutta ei heijastu mihinkään muualle pakaraan tms..jos naisia kuulolla, niin vähän niinkuin menkka alaselkäsärkyä, mutta kymmenen kertaa voimakkaampaa.





Alaselkäongelmia

V: Natrol d.h.e.a 25mg

Elikkä 300kpl purkki josta otettu n. 70kpl eli 230kpl jäljellä!

25mg d.heaa/tabletti



Ei oo itelle tarvetta, vaihdetaan ravinteisiin, melkeenpä mitä vaan voi ehdottaa, paitti omegahappoja tai krea monohydraattiia



Kymysyksiä voi heittää tähän tai hondamies2000 ÄT gmail.com





V: Natrol d.h.e.a 25mg

jeudi 18 décembre 2014

Naisten kokemuksia tarvittaisiin

Vinon sukupuolijakauman vuoksi naisvastaajia tarvittaisiin kyselytutkimukseen:

http://ift.tt/1zFcW0P



<3

Tuuli





Naisten kokemuksia tarvittaisiin

Penkkipunnerrus.fi Jukka Nyyssölän seikkailut youtubessa

Jo kulttimaineeseen ehtinyt videosarja ansaitsee mielestäni paikkansa bodyjuorujen seassa.

Jukka Nyyssölä haastattelee ja kuvaa treenejä vaihtuvien vieraidensa kera. Tähän mennessä Jukan vieraana ovat käyneet mm. Marko Savolainen, Utti Hietala, Tomi "Tuntuma" Takamaa, Mika Nyyssölä, Markus Heinänen ja Renne Korpila.



Uutta videota pukkaa siihen tahtiin, että erillisistä ketjuista videoiden hakeminen ja niistä keskustelu on melko työlästä. Joten, jos modet antavat myöden ja tuotteiden mainostaminen pysyy hallinnassa, olisi mukava löytää tulevat videot ja niistä aiheutunut polemiikki tästä ketjusta.



Ja Jukan (krapulaisia) toilailuja pääsee tarkastelemaan lähemmin alla olevasta linkistä:



http://ift.tt/1zCFIz3





Penkkipunnerrus.fi Jukka Nyyssölän seikkailut youtubessa

Helsinki Thaiboxing Clubin seuraavat alkeiskurssit 2015: Ilta- ja päiväkurssi.





HTBC:n promovideo >>>



HTBC:n seuraava alkeiskurssit starttaavat:



Iltakurssi: Keskiviikkona 7.1.2015 klo 19.30. Kurssin treenit ovat kahdesti viikossa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 19.30.



Päiväkurssi: Tiistaina 20.1.2015 klo 10.30. Kurssin treenit tiistai + torstai klo 10.30



Alkeiskurssit kestävät kahdeksan viikkoa, jonka jälkeen ryhmän jäsenet siirtyvät harjoittelemaan muihin seuramme tarjoamiin treeniryhmiin.



Alkeiskurssin jälkeen on mahdollisuus treenata ohjatuissa thainyrkkeilytreeneissä seitsemänä päivänä viikossa. Tätä mahdollisuutta ei yksikään muu thainyrkkeilyseura Suomessa tarjoa.



Kurssimaksu on 100 €.



Kursseille ovat tervetulleita kaikki yli 13-vuotiaat naiset sekä miehet, mukaan tarvitsee vain T-paidan, shortsit sekä juomapullon.



Kurssien toisena valmentajana toimii ammattilaisten maailmanmestari Petri Martinez!



Ilmoittautumiset ja lisätietoja: info ( at )htbc.fi / 040-5286932





Helsinki Thaiboxing Clubin seuraavat alkeiskurssit 2015: Ilta- ja päiväkurssi.

GB Gymin kamppailulajien peruskurssit alkavat tammikuussa!





Haasta itsesi kamppailu-urheilun parissa!



Vuoden 2015 ensimmäiset peruskurssit alkavat tammikuussa. Katso eri lajien tarkemmat treeniajat alta.



GB Gym ry. on vuonna 2004 perustettu helsinkiläinen kamppailu-urheiluseura. Toimintamme on yhdistyspohjaista ja luonteeltaan yleishyödyllistä, eli se ei tavoittele rahallista voittoa. Seuran varat käytetään seuran toiminnan kehittämiseen jäsentemme parhaaksi.



Seuran lajivalikoimaan lukeutuvat vapaaottelu, nyrkkeily, brasilialainen jujutsu, thainyrkkeily, potkunyrkkeily ja lukkopaini. Em. lajiharjoitusten lisäksi seuramme järjestää kerran viikossa myös kuntopiiri-, ja jooga-/kehonhuoltoharjoituksen. Seuramme ottelijat ovat saavuttaneet kaikissa lajeissamme menestystä niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin arvokilpailuissa. Vapaaottelun puolella salillamme harjoittelee mm. UFC:ssäkin otellut Anton Kuivanen, thainyrkkeilyn puolella taas esim. tuoreet Suomen mestarit Johan Lahti ja Peter Sazonov sekä kolminkertainen Suomen mestari Mikko Blom.



Juniori- ja nuorisotyö



GB Gym ry. tarjoaa brasilialaista jujutsua myös junioreille (7 – 12 -vuotiaat) ja nuorisoikäisille (13 – 16 -vuotiaat). Juniori- ja nuorisoryhmiin otetaan uusia harrastajia kaksi kertaa vuodessa: Ensimmäisen kerran tammikuussa ja toisen kerran kesätauon jälkeen elokuussa. Varsinaisia peruskursseja juniori- ja nuorisoikäisille ei järjestetä.



Peruskurssit



Peruskurssien hinta on 95 €. Peruskurssimaksun lisäksi maksetaan viisi euroa henkilökohtaisesta kulunvalvontakortista.



Kurssimaksusta tulee lasku sähköpostiin heti ilmoittautumisen jälkeen. Kun maksat laskun, ota maksusta jonkinlainen kuitti, jotta saat lunastettua kulunvalvontakortin. Kulunvalvontakortti (5 €) maksetaan paikan päällä harjoitussalilla. Jos haluat maksaa kurssin liikuntaseteleillä, älä maksa laskua ennen kurssin alkamista. Tällöin liikuntasetelit voidaan käsitellä salilla ensimmäisellä kurssikerralla. Salilla on mahdollista maksaa kurssimaksu myös pankki-/luottokortilla (myös Electron). Käteistä emme ikävä kyllä voi ottaa vastaan.



Erikoistapaukset: Jos yksi henkilö haluaa käydä kaksi peruskurssia samaan aikaan, kurssien yhteishinta on 150 €. Kurssien hinta ei kuitenkaan päivity ilmoittautumisjärjestelmään automaattisesti, joten ota yhteyttä GB Gymin toimihenkilöön (kamppailu@gbgym.com) ennen kuin maksat laskun.



Kurssit kestävät jokaisessa lajissa yhdeksän viikkoa, jonka aikana harjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Tänä aikana perehdytään mm. lajin perustekniikoihin, lajikohtaiseen sanastoon, peruskunnon ja kehonhallinnan kehittämiseen sekä salin järjestyssääntöihin ja yleisiin käytäntöihin. Millään peruskursseista ei vaadita aikaisempaa urheilutaustaa, eikä aiempaa kokemusta kamppailulajeista.



Lisätietdot mm. peruskursseilla tarvittavasta varusteista, kurssiehdoista, harjoittelukäytännöistä, ja muusta peruskursseihin liittyvästä, löydät täältä. Lue kyseisen linkin takaa myös kurssiehdot ja ohjeet peruskurssilaiselle.



Ilmoittautuminen



Vapaaottelu ti 20.30 – 22.00 & to 19.00 – 20.30

*ensimmäiset harjoitukset ti 13.1. klo 20.30

>> ilmoittaudu



Brasilialainen jujutsu ma 20.30 – 22.00 & ke 19.00 – 20.30

*ensimmäiset harjoitukset ma 12.1. klo 20.30

>> ilmoittaudu



Potkunyrkkeily ti 20.00 – 21.30 & pe 17.00 – 18.30

*ensimmäiset harjoitukset ti 13.1. klo 20.00

>> ilmoittaudu



Thainyrkkeily ke 17.00 – 18.30 & pe 18.30 – 20.00

*ensimmäiset harjoitukset ke 14.1. klo 17.00

>> ilmoittaudu



Nyrkkeily ma 18.30 – 20.00 & la 11.00 – 12.30

*ensimmäiset harjoitukset ma 12.1. klo 18.30

>> ilmoittaudu





Lisätiedot GB Gymin nettisivuilta: GB Gym ry.





GB Gym ry.

kamppailu [ät] gbgym.com

+358 44 732 9549

(Lomailemme joulun aikana, mutta pyrkimme vastaamaan puhelimeen vuoden 2015 alusta)



Salin esittely







Videon tiedoista poiketen, kaikki jäsen- ja harjoittelumaksut maksetaan nykyään jäsentietojärjestelmän kautta, tai kamppailusalin vastaanottoon.





GB Gymin kamppailulajien peruskurssit alkavat tammikuussa!