samedi 31 mai 2014

Hirveästi ylipainoa eikä paino putoa, miksi ei?

Hei kaikille!



Olen lueskellut täältä ketjuja ja päätin lopulta laittaa avunpyynnön teillepäin, kun tuntuu siltä että täältä voisi apua löytyä minullekin.



Tilanteeni on siis se, että minulla on ylipainoa useita kymmeniä kiloja. Olen niitä yrittänyt aikojen saatossa tiputella keinolla jos toisellakin, mutta jokaisella kerralla laihtuminen on muuttunut hankalammaksi. Viimeksi syksyllä yritin taas, sillä kertaa metodilla "elämäntavat uusiksi". Lisäsin runsaasti aerobista liikuntaa, opettelin aamupalan syömisen ja katsoin vähän mitä suuhuni laitan. Näin jälkikäteen mietittynä ruokavalinnat ei menneet ihan nappiin, esim aamupalaksi saatoin syödä yhden jogurtin tms. Lopputulos nyt kuitenkin parin kuukauden revittelyn jälkeen oli se, että paino ei pudonnut grammaakaan. Siihen loppui myös motivaatio.



Nyt kk sitten ajattelin yrittää jälleen kerran. Aloitin gfg-tyyppisellä dieetillä suurin odotuksin. Olen noudattanut ohjeita grammalleen, punninnut ja mitannut ja pitänyt huolen ettei ruokavälit mene yli neljän tunnin. Juon vettä kolme litraa päivässä ja syön omegat, clat sun muut. Entisenä sohvaperunana olen ajatellut aloittavani liikunnan hissukseen, ettei mene taas sillä puolella överiksi. Siispä liikuntaa tulee tällä hetkellä vain kerran viikossa, sekin aerobista. Nukun yössä keskimäärin kahdeksan tuntia, joten sekin puoli pitäisi olla ok.



Ja mikä on nyt sitten lopputulos? Se, että ekalla viikolla putosi noin pari kiloa, jonka jälkeen paino on pysynyt tasan samassa kolme viikkoa. Mitään ei tunnu tapahtuvan. Miksi ei? Mitä mun pitää tehdä, että saan tämän elopainon vähenemään?



Liikuntaa ajattelin lisätä nyt niin, että aerobista tulisi ainakin se pari kertaa viikossa. Lisäksi eilen kävin ostamassa kahvakuulan, jonka kanssa aion nyt treenata kotona (montako kertaa viikossa olisi ok?). Ruokavaliolle varmaan pitää tehdä jotain, mutta mitä?



Ohessa esimerkkipäivä ruuista



Aamupalana smoothie, jossa heraa, kaurahiutaleita, vehnäleseitä, soijalesitiiniä, mehukeittoa ja marjoja. Yht. 520kcal, 57,8g hh, 15,8g rasvaa, 39,7g proteiinia.



Tarvittaessa aamupäivän välipala lowcarb proteiinipatukka ja cashewpähkinöitä yht. 297 kcal, 19,1g hh, rasva 12,3g, prot. 29g.



Lounas 200-300g vihanneksia, 100g- 120 vähärasvaista lihaa, 10g oliiviöljyä. Esimerkkinä kalkkunasalaatti (ohuen ohut leikkele, jääv.salaatti, kurkku, tomaatti, öljy) 213kcal, 5,9g hh, 13g rasvaa, proteiinia 17,1g.



Iltapäivän välipalalla rasvaton maitorahka, hedelmä, 100g sokeritonta marjasosetta, cashewpähkinää/soijalesitiiniä. 353kcal, 38,2g hh, 10,1g rasvaa, 26,7g proteiinia.



Päivällinen kuten lounas, iltapala kuten välipala poislukien rasva ja hedelmä. Aamupäivän välipala tulee syötyä ehkä pari kertaa viikossa maksimissaan. Keskimäärin vuorokaudessa kaloreita 1700 (ilman aamupäivän välipalaa), hh 125,6g, r 64,7g, p 152g / 30%, 34%, 36%.



Mitään perussairauksia mulla ei pitäis olla, mutta vaikuttaako nyt siltä, että kropassa on jotain pahasti vialla kun paino ei tällä ruokavaliolla putoa? Mitä mun pitää tehdä, että paino lähtisi laskuun?



Ai niin, yhden ruokavalioon kuuluvan tankkauspäivän pidin ohjeenmukaisesti viikko sitten. Ei mitään vaikutusta.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oJ2QI2

M: Bootsit musta tylppä 39, painitossut 36-37, lasten märkäpuku 140

Myynnissä olisi otsikon mukaiset artikkelit.



Mustat pitkävartiset Longhorn bootsit kokoa 39. Tylppäkärkiset. Malli sopii niin miehelle kuin naisellekin.

Nämä on uudenveroiset; kerran talvella kävelty autolta kauppaan ja takaisin.

Kun eivät ole mulle sopivat, niin eivät ole. :(

Puolipohja ja kantalappu.

Hinta 150€.



Adidas Mat Hog Junior painitossut. Kaksi kertaa käytetty. Koko 36 2/3, eli voitaisko sanoa, että 36-37.

Mustavalkoiset, väritön pohja.

Hinta 30€.



Märkäpuku neopreenia, pätkämalli, kiinteä huppu. 5mm paksu, täysin käyttämätön.

Kelta/harmaa.

Koko M, eli menee n. 140cm lapselle.

Hinta 30€.



Roippeet sijaitsee Läntisellä Uudellamaalla. Kaupat livenä tai postiennakolla.

Yhteyttä voi ottaa puhelimella: Nolla449 Kolme58 Viisi65

Vippiläiset voi laittaa privaa.

Puhelinyhteydet mielellään silleen ihmisten aikoihin klo 08-20 ja selvinpäin. Tekstaritkin käy jos ei uskalla soittaa.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1m2vYU0

TUF Brazil 3 Finale: Miocic vs. Maldonado ***SPOILERS***

just alko fight pass prelit!



Fox Sport 1 prelit 3:00



Main card 5:00



tein nyt vaan nopeen alotuksen ku eventti jo käynnissä! :)



- - - Updated - - -



vakuuttava alotus Munhozilta! :)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1iGQ45b

UFC Fight Night @ Berlin 31.5 ((((SPOILERS!!!))))

Pistin Spoilerketjun kun kohta jo alkaa mätöt.

Hyvin on porukkaa paikalla täällä mutta monikaan ei taida foorumia täältä käsin käyttää.



- - - Updated - - -



Uskon ja toivon että ekassa matsissa Viktor Pesta murjoo tyrmäysvoiton Ruslan Magomedov:sta.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1wHrYks

M: paljon Gaspin ja Betterin vaatteita, koko: M ja L

Juu... Nyt olisi vaatetta myynnissä ja paljon. Betteriä ja Gaspia koot M ja L, riippuen vähän tuotteesta. Osaa käytetty vähän enemmän ja osaa ei juuri yhtään, mutta siistissä kunnossa kaikki pääosin on. Lähtöhinnaksi laitan kaikkiin -50% siitä mitä ne uutena maksaa, jos ostatte enemmän kerralla niin voidaan miettiä joku pakettihinta.



Tuotteista osa sijaitsee Turussa, ja ne on mahdollista saada heti postitettua. Osa on sitten vanhempien luona 500km päässä, niin ne saisin postitettua pienellä viiveellä.



Toimitustapa: posti tai nouto. Ostaja maksaa postikulut.

Tuotteiden sijainti: Turku

Yhteystiedot: ville.lofbacka@hotmail.com



GASP - PRO LOGO TEE, FLAME

Gasp t-paita

Koko: M

Väri: oranssi

Hinta: 25€



GASP - THERMAL GYM SWEATER, CAMOPRINT

Gasp pitkähihainen

Koko: M

Väri: camo

Hinta: 30€



GASP - GASP INC THERMAL, BLACK

Gasp pitkähihainen

Koko: M

Väri: musta

Hinta: 30€



GASP - LOGO MESH SHORTS, BLACK

Gasp sortsit

Koko: L

Väri: musta

Hinta: 22,5€



GASP - LOGO MESH SHORTS, GREY

Gasp sortsit

Koko: M

Väri: harmaa

Hinta: 22,5€



GASP - US MESH TRAINING SHORTS, BLACK

Gasp sortsit

Koko: M

Väri: musta

Hinta: 20€



GASP - JERSEY TRAINING PANT, GREYMELANGE

Gasp housut

Koko: L

Väri: harmaa

Hinta: 30€



GASP - JERSEY TRAINING PANT, GREYMELANGE

Gasp housut

Koko: L

Väri: musta

Hinta: 20€

(Pieni vekki/reikä housuissa, niin vähän alempi hinta)



GASP - JERSEY TRAINING PANT, GREYMELANGE

Gasp housut

Koko: M

Väri: tumman harmaa

Hinta: 30€



GASP - BAGGY DENIM

Gasp farkut

Koko: M

Väri: sininen?

Hinta: 55€



Better Bodies - Thermal flex l/s, Jester Red

Betterin pikähihainen

Koko: M

Väri: punainen

Hinta: 30€



Better Bodies - Flex tight l/s black/camo

Betterin tight tekninen paita

Koko: M

Väri: musta/vihreä camo

Hinta: 35€



Better Bodies - Tight fit tee ? Grey camoprint

Betterin tighttekninen t-paita

Koko: M

Väri: camo

Hinta: 30€



Better Bodies - Mesh gym shorts, Black/Orange

Betterin sortsit

Koko: L

Väri: musta/oranssi

Hinta: 22,5€



Better Bodies - Mesh gym shorts, Black/Red

Betterin sortsit

Koko: L

Väri: musta/punainen

Hinta: 22,5€



Better Bodies - BB back pack black/orange

Betterin reppu

Hinta: 45€



Tässä jotain, lisäilen jatkossakin vaatetta kun tiedän mitä löytyy vanhempien luota.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1rtEl3j

Rannikon Vahvin 2014 Kalajoki 26.7.2014

Kisat käydään edellisvuosien tapaan Kalajoella ravintola Dyynin hiekalla la 26.7 klo 16.00.

Kilpailijoille ei ole painorajaa.

Palkintoina näyttävät pokalit kuudelle parhaalle.



Kalajoen kilpailun lajit:



1. Farmarikävely 2x 100kg. 40m (suoritetaan hiekalla)

2. Tukkipunnerrus toistokisa (pystyyn rinnalta) 100kg

3. Maastaveto max. suoritetaan laitteella jossa kahvat kuten kottikärryissä. Nostokorkeus sama kuin maastavedossa. Kolme nostoa (Trikoot sallittu, ei remmejä)

4. Etukannattelu 20kg.

5. Säkkien kanto ja lastaus 2x110kg. 1x120kg. Säkkejä kannetaan noin 7metriä ja lastataan lavalle.



Ilmoittautumiset ja tiedustelut Kimmo Maijala 20.7 mennessä 0400 895 276 tai kimmo.maijala(at)pp.inet.fi





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1kb3T1r

Kumpi sali?

Valittavana on kaksi salia. Toisessa pelkästään vapaat painot ja kyykkyteline. Toisessa kaikki uusimmat ja hienoimmat koneet, mutta ei vapaita painoja ollenkaan. Kummassa treenaatte mielummin?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oFG8QU

vendredi 30 mai 2014

3-jakoinen massa, voimahakuinen

3-jakoinen massa/voima ohjelma, tehty



1.rinta,selkä

2.jalat

3.kädet,olkapäät

_______________________________________________________



1. Rinta, Selkä

2. Lepo

3. Jalat, Vatsat

4. Lepo

5. Ojentaja&Hauis, Olkapäät

6. Lepo

7. Nopeusvoima

________________________________________________________

1



Penkkipunnerrus 5x5

Vipunosto 3x8-10

Leuanveto leveällä 3xmax

Selän ojennus eri variaatioita 3x12-15

Kulmasoutu tanko/ käsipaino 3x8-10



3



Takakyykky 10-8-6-4

Prässi 3x10

tai

Reiden ojennus/koukistus 3x10-15/liike

Istumaannousu 3x20

Kyljet 2x15/puoli



5



Kapea vinovinopenkki 8-6-6

Hauis tamgolla 8-6-6

Hauis ja ojentajat taljassa(superina) 3x8-10

Pystypunnerrus tanko tai käsipaino 8-6-6

Pystysoutu 2x10





Tuo nopeusvoima nyt on aika laaja skaala eri juttuja, pääärynäpalloa, säkkiä, tai

juoksuja, pyrähdyksiä(lyhyitä matko 60-100m), pohkeiden pumppausta.



Muutoin sisältyy kävelyä ulkoilua useita koirien kanssa.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/U1ItZO

Testo Man tarinat

Päätin aloittaa tällasen ketjun noista Testo man tarinoista (joita moni on varmaan jo lueskellut), koska ne on sen verran hauskoja. Vanhoja tarinoita löytyy ainakin täältä http://ift.tt/1kqShS4. Eli tarkotuksena ois, että jengi vois kirjotella tänne uusia ja omia tarinoita Testo manista ja kumppaneista. :D Tässä olis pari mun kirjottamaa tarinaa!



----------------------------------------------------------------------------------------------------



VITTU! Tänään taas vuorossa LEG_DAY Testo Manin ja Raudon kaa. Mentiin salille Raudon kanssa sen mutsin vanhalla Volvolla. Ooteltiin Testo Mania salin aulassa samalla ku hörpittii creacolaa. Vittu sitä jätkää ei kovin usein saanu oottaa salille. Yleensä Testo Man oli aina lastannu TONNIN jalkaprässiin ja lämmitelly sillä ennen ku oltiin Raudon kanssa ehitty ees salille!! Missä vitussa se jätkä luuraa?



No ei tarvinnu onneks kauaa venttailla ku Testo Man soitti ja kerto et se on kutsuttu Las Vegasiin tuuraamaan GREG VALENTINOA, siis vittu meijän ESIKUVAA, Mr Olympia kisoihin. Huhujen mukaan Valentinon hanskat oli kasvanu liian ISOIKS raskaaseen sarjaan. Testo oli kuulemma jo Vegasissa ja kisat oli huomenna! Katottii Raudon kaa toisiamme ja meil oli jo suunnitelma valmiina. No suunniteltu LEG_DAY muuttu HAU_PIT_DAYKS aika vitun nopeesti, koska TYKIT piti saada edustuskuntoo Vegasii varten. Pumppailtiin Raudon kaa SATASEN kässäreil siinä joku pari tuntii eri liikkeitä. Oltii nii hemmetin ilosii Teston puolesta et päätettii testaa haukka maksimeita tangolla. Raudo laitto tankoo 300KG!! VITTU KELATKAA! Haukat oli jo HEMMETILLISESSÄ PUMPISSA mut silti se otti (aika likasen) ykkösen sillä. No mä tietenki halusin pistää paremmaks ja laitoin tankoo 400kg! VITTU JOKU KYNÄNISKA PENKKAS SIIN VIERESSÄ 50 KILOLLA. HAHAH!! Äijä vaa HAIHTU siitä ku huomas et nyt ISOT MIEHET kesyttää MALMIA! Otin hörpyn creakolaa ja hieroin mankkua käsiin. Otin tangosta kiinni ja ajattelin että Testo ois vitun ylpee musta jos saisin tän nostettuu. Huusin minuutin eri SOTAHUUTOJA et sain mun TESTOTASOT HUIPPUUN. Lähin nostaa sitä. Vittu täähän on LIGHT WEIGHT! Puhdas ykkönen! Päätin kokeilla toista ihan vaan Testo Manin kunniaks ja vittu sieltä se tuliki, vaikka oli ihan vitun likanen ja selkäki meinas KATKEE perkele! Koko sali katto mua! Huusin ku HITLER SIINÄ VIDEOSSA. Mun haukan ympärysmitta kasvo sen salin aikana 10 SENTTII. Heti pukkaris Raudo tatskas mun haukkaan MAXIMUN HAUPIT circumFERENCE IN ONE GYM - 400KG - ULTIMUM BARBELL BODYBILDING! Vittu se tatska oli makee!!



Salin jälkeen mentiin suoraan apteekkiin hakee Testo Manille parhaat DIUREETIT mitä sieltä löyty. Testohan oli vitun isossa BULK kunnossa ja siltä piti saada kaikki neste pois. Apteekista suunnattiin Saittariin ostaa KYMMENEN SAUNABELTTIÄ, joilla sulatettais Teston rasva prossa johonki 1-2 prossaan! Vittu se jätkä oli laitettava MANKELIIN ennen niitä kisoja, äijä ollu koko elämänsä bulkilla! Pakattii kamat ja otettii eka lento Vegasii. Otettii tietenki neljä paikkaa lentokoneesta, ku yks istuin on nii helvetin pieni, selvästi suunniteltu KYNÄNISKOILLE. Huhuttii et Testo oli viety vittu RAHTIKONEELLA Vegasii ku ei normikoneeseen vaan mahtunu ja kisoihin oli päästävä.



Saavuttii illal Vegasiin ja mentii tapaa Testo Manii PUMPPAUSHUONEESEE. Muut kisailijat naureskeli Testolle et mikä vitun BULK MENTULA tää Testo Man on. No Testo ei siitä välittäny ja se oli ottanu tuttuun tyyliinsä jalkaprässin haltuun ja työsti sitä 1500KG:LLA. Iskettii Testoon kymmenen saunabelttii kiinni ja syötettii seittemän pakettii parhaita diureetteja. No kahes tunnissa Teston paino oli tippunu 300 kilosta 200 kiloon, pelkkää rasvaa ja vettä lähteny, ja se näytti ihan vitusti valkoselta Flex Wheelerilta mut vaan 2 kertaa isompana!! Naurettii IHAN VITUSTI Raudon kanssa Testolle ku se oli niin KIREE! Miks vitussa joku haluis olla noin kiree ku vois mielummin BULKKAA JA KASVAA ISOMMAKS?!?! Philip Lahjalla ja Kai Grapella tais kuitenki tulla paskat stringeihin (miks vitus niil oli stringit?) ku näki Teston. Ne homot yritti sabotoida Teston kisan! Ne vittu lastas Teston jalkaprässiin TONNIN LISÄÄ sillä aikaa Testo oli juomassa creakolaa takahuoneessa. Huomattii vast jälkeenpäin et Testo oli PUMPANNU jalat KAHEL JA PUOLEL TONNIL ennen kisaa. No olipahan jalat ainaki PUMPISSA kisaa varten!



Kisa oli alkamassa ja käveltii Teston ja Raudon kaa lavalle päin. Testo tulis voittaa tän kisan mennen tullen, Testolla oli varmaa yli 50kiloo enemmän LIHASTA ku kellää muulla. Mut sit yhtäkkii tajusin sen et eihän Testo osaa vittu ku yhen posen, SIDE CHEST, VITTU!!! Siinä sit alettii Raudon kaa opettaa jotai posei mitä oltii nähty ku GREG VALENTINO oli vetäny jossai youtube clipeissä. TÄHÄNKÖ TÄÄ KISA KAATUU!?!



Kirjotan seuraavas postausksessa miten kisa meni ku mun täytyy lähtee nyt salille vetää toi LEG_DAY, joka jäi kisan takii välistä. MORO!



- - - Updated - - -



Ja tässä ois jatkoa tolle mun tarinalle :)



-------------------------------------------------------------------------



VITTU LEG_DAY selätetty!!! Olipa muuten helvetin monta KYNÄNISKAA taas salilla mut kerron siitä sit myöhemmin. Nyt asiaan eli Testo Manin Mr Olympia kisoihin. Eli oltii siinä BÄKSTAGELLA ja Testolla jalat VITULLISESSA PUMPISSA, SIDE CHEST pose HALLUSSA ja kaikki muu sekasin ku Greg Valentinon VERIARVOT. Viimeks kerroin ku yritettii Raudon kaa opettaa Testolle eri posei hirveel kiireel ennen kisaa. No kyl Testo jotai posei oppi, esim MOST MUSCULAR, ku näytettii sille video mis se musta italialainen vetää sen jossai jaliskentäl. Miks vitus joku KYNÄNISKA posettaa jaliskentäl MOST MUSCULAR ilman MUSKELEITA?!?!? Tuplahaukat on Teston normaali oleskelu asento ni sitä ei onneks tarvinnu opettaa. No ehittii jo huokasta helpotuksesta ku joku vitun sotanorsu tuo Testolle STRINGIT ja sano sille "WEAR THESE"!! MITÄ VITTUA oltiiks me tultu johonki HINTTI kisoihin? Testo meinas lyödä sen ämmän samantien kanveesii mut se ämmä huus "THIS IS NOT GAY COMPETITION." Onneks Testo ymmärs sitä (Testo ymmärtää JENKKIaksenttia täydellisesti koska sen serkku asuu LA:ssa) eikä ehtiny TERMINOIDA sitä. Testo kuitenki huus sille "MY COCK CANT FIT IN." Mitä vittua Testo tarkotti tolla "Mun kukko ei mahu sisään"?!? Varmaan jostain leffasta?!?! No mut se ämmä liukeni paikalta ku PRO TASON KYNÄNISKA ja Testo totes lyhyesti "SUMO-BELT." Mitä vittua Testo selittää? Testo haki meijän kaikkien Greg Valentinon nimmarilla varustetut bodi-vyöt ja kyhäs niistä ittellee sumopainija VAIPAT ja sano "NOW MY COCK FITS IN" eli nyt kukko mahtuu sisään!!



Lähettii Raudon kaa juoksee kohti meijän ETURIVIN PAIKKOJA samal ku BODYUKKOI aletaa kutsuu lavalle. Ehittii meijän paikoille just ku vikoi BODYUKKOI kuulutetaa lavalle. "BIG RAMI!" kuuluttaja huus. Ihan vitun iso MÖRKÖ!! Ramin jälkee lavalle asteli Ryssä Femma, venäjän KARHU perkele yks kisan suosikeista! Ja vikana lavalle asteli TESTO MAN sen SUMOVAIPOISSA!!! Yleisö HAUKKO HENKEÄ ku näki ekaa kertaa tän PESUTORNIN kokosen JÄÄKAAPIN. Siinä oli sitä VARTTA, MASSAA ja YMPÄRYSMITTAA! Laval oli nyt 20 KOLOSSII(lähes kaikki kynäniskoi verrattuna Testoo), jotka veti kaikkii posei mitä kerkes paitsi TESTO, joka oli paikallaan ku PATSAS, SIDE CHEST ASENNOSSSA koko alkukisat. Onneks tuomarit kuitenki arvosti Teston LIHASMASSAA ja KIREYTTÄ sen verran et se pääs jatkoo. Alkukisast tippu joku 4 mustaa kynäniskaa ja sit ARJALAISIST tippu Jaska Kotletti(USA), Lee Pappi(Iso-Britannia), Vem-Paku-Ski(Canada), Philip Lahja(USA), Nasse Setä(Jugoslavia) ja Bo-Dai-Lee(Kiina). 10 kynäniskaa oli nyt tiputettu seuraavaks ois FINAALI!



Analysoitii Raudon kaa Teston suoritus ja tajuttii ettei Testo ehkä voitakkaa näit kisoi jos se vetää vaa yhtä posee koko kisan ajan. Ajateltii et viedää Testo vähä rentoutuu ennen finaalii. Ajettii Raudon vuokraamalla Dodge challengerilla läheisee MEGA-ZONEE ja ajatuksena oli ottaa VÄHÄN LASERSOTAA. No tietenki paikalla oli naisten LENTISJOUKKUE! Testo tietenki pani niitä kaikkia siinä pukkarissa ja sen jälkee lähettii takas kisapaikalle. Testo vaikutti paljon rennommalta ja veti meille iha uusii posei mitä ei oltu ees näytetty sille. Mut vittu meil alko olee KIIRE ku Testo hoiteli ne muijat PRO TASON OTTEIN ja siin meni vähän suuniteltuu pidempää! Testol oli nii paljon POWERIA ja se halus saada jalat PUMPPIIN ni se sano et se vetää sen Raudon Dodgen kisapaikalle. Testo huus naisten LENTISJOUKKUEELLE et hyppää Dodgen kyytiin. Meijän kaikkien yhteenlaskettu massa oli varmaa jotai KYMMENEN TONNII ja Testo Man veti meit Dodgen mittarin mukaan kahtasataa (mailii tunnissa, motarilla) ja ehittii just ennen FINAALIA kisapaikalle!!!



Just ku päästii Raudon kaa meijän ETURIVIN PAIKOILLE ni Testo kuulutetaan lavalle esittämään vapaaohjelma, VOI VITTU VAPAAOHJELMA!?!?!? No onneks Testo tajus et kysees oli vapaaohjelma ja veti ekaks liikkeeks HEADSPIN (Testo oli vitun kova BREIKKAA amis aikoina) samal ku se jännitti JOKASTA sen KEHON lihasta! Oli kyl ISÄNMAALLINEN näky ku 200KG KIVIJÄTTI pyörii PÄÄLLÄÄN ja näyttää MORFFATULTA MANNERHEIMILTA ja taustalla soi FREESTYLER!! Pari minuuttii Testo pyöri siinä ja areenasta meinas loppuu HAPPI ku ihmiset haukko TAAS henkeään. Seuraavaks kaiuttimista pärähti käyntiin Vangelis - Conquest of paradise. Testo iski KIVENKOVAN MOST MUSCULARIN heti päälle sen ylipumpatuilla lihaksilla. Naisten LENTISJOUKKUE pyörty samantien. Vapaaohjelman viimenen biisi Dead or Alive - You spin me round lähti käyntiin ja Testo REFLEKTINOMAISESTI alko vetämään MEATSPINNIÄ ONE METER JORMAKKEELLA!!! YLEISÖ RYNTÄS KADUILLE JUHLIMAAN!!! Teston suoritus oli HEN-KE-Ä-SAL-PAA-VA ja Testo kruunas ohjelmansa Moon posella kiittääkseen yleisöä kannustuksesta!



Finaalikymmenikkö kutsuttiin taas lavalle ja mustat miehet MIEHITTIVÄT neljä viimeistä sijaa, joka tarkotti et kuus parasta oli ARJALAISIA!!

"SIXTH PLACE..." "POWER MAN"(Akkuhappo - USA) Huh vittu ajattelin jo et Testolle ois tehty OIKEUSMURHA ja jätetty finaalin kuudenneks.

"FIFTH PLACE...." "SYNTHOL-BOGEY"(Syntikkamörkö - Ukraina) Vittu tää Ukrainan syntholilla TÄYTEENPUMPATTU MÖRKÖ voitti tänävuonna Mr MUTANTTI kisan!!

"FOURTH PLACE...." "RUSSIAN FIVE"(Ryssä Femma - Venäjä) Tää OTUS on kuuritellu syntymästään saakka näitä kisoja varten.

"THIRD PLACE..." "BIG RAMI"(Iso Rami - Egypti) Yks tän hetken kovimmista bodareista (tekee pelkästään laitteita mahollisimman pienillä painoilla)

"SECOND PLACE.." "HITLERSCHNEGGER" (Natsineekeri - Itävalta) Tän bodyKARPAASIN testotasot on ollu YLIKORKEELLA jo ensimmäisestä maailmansodasta asti. (Mannerheimin hyvä kaveri)

"FIRST PLACE and the winner of Mr Olympia AND BIG WHEELS TROPHY - TESTO MAN"(Testo Man - Suomi) Testo PUTSAS koko pöydän perkele!!! Testo pani sinä iltana JOKAISTA MUIJAA Las Vegasissa!



Mut nyt täst mun kirjotuskoneest loppu muste ni kerron tost mun LEG_DAY:sta sit ku käyn ostaa saittarist uuden musteen! MORO!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/U1IvAU

M: GASP vaatteita

BASIC UTILITY TEE - Wellneteus väri: desert. koko: L. kunto: uutta vastaava. hinta 23€ posteineen



GASP Fleece Cargo Pant - Greymelange - Pants - Mens - Gasp Clothing - Official Premium Dealer for Gasp & Better Bodies väri: grey. koko: L (lyhennetty 175cm pituiselle) kunto: uutta vastaava. hinta 45€ posteineen



GASP Raw Fleece Pants - Black Clothing väri: musta koko: M kunto: hyvä. hinta: 38€ posteineen



iiro_malli@luukku.com / 045-1325008





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1kqChzx

Parhaat vaparit kautta aikain

Elikkäs tähän ketjuun saa laittaa omia mielipiteitään parhaista vapaaohjelmista, joita on tässä aikojen saatossa bodarien toimesta tullut vedettyä:)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nLlI76

M: Xbox 360 + 30peliä, 2 langatonta ohjainta, 1 langallinen scuf

Myydään vanha mutta hyväkuntoinen ja toimiva Xbox slim 250gb tarvikkeineen.

Hintapyyntö setille olisi 180e, voi tarjota vaihtoakin yms.



Sijaitsee Tampereella (Pirkkala)

Yhteydenottoa tänne / jonttu112@hotmail.com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1o6FiZN

M: Denon x2000 vahvistin, Dali zensor 1 kaiuttimet, Dali zensor vokal keskikaiutin

Myydään nyt hyvään hintaan alle 6kk vanha laitteisto. Kaiuttimet ja vahvistin täysin uudenveroiset!



Denon x2000 HP. 400e

Dali zensor 1 jalustakaiuttimet (mustat) HP. 200e

Dali zensor vokal keskikaiutin (musta) HP. 200e



Koko paketin voi ostaa yhteishintaan 700e!¨



Sijaitsee Tampereella (Pirkkala)

Yhteydenottoa tänne / jonttu112@hotmail.com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nKTyct

Kengät jalkatreeneihin?

Oon nyt yli vuoden käynyt salilla ja treenaillu lähinnä sukkasiltaa tai jotkut perus tennarit jalassa. Nyt alkaa olemaan kummiski esim. kyykyssä jonkinverran rautaa mukana ja haluisin paremman tasapainon ja tuen kengistä ku nosto tuntuu nii huteralta esim. converseilla. Siispä hakusessa olisi kengät nimenomaan kovia jalkatreenejä varten. Erilaisia kenkiä vaa kehiin mitä täällä porukka suosittelee/käyttää tällä hetkellä. Hinnalla nyt ei ole niinkää väliä, ellei kengän hinta ole tyylii 199,95e.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1o6FkAR

M: FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI-prk 20 e

Myydään -AVATTU- FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI-aminohappojuomajauhepurkki (pakkauskoko 300 g) hintaan 20 e (kaupasta hinta 27 e). Muutaman kerran olen siitä ottanut, suurin osa kuitenkin jäljellä. Hinnasta saa tinkata jos tiukkaa tekee, mutta niin tekee mullakin.. Mielellään nouto/tapaaminen(Tampere), mutta postituskin käy, silloin vain lisään hintaan myös pakkaus- ja postituskulut, joista tietenkin infoan. Laita viestiä; menneisyydenkaiho@gmail.com. On myynnissä myös muualla.



"FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI on nimensä mukaisesti harjoituksen aikana nautittava hyvänmakuinen aminohappojuomajauhe, jonka kehityksessä on huomioitu maksimaalista lihaskasvua tavoittelevien erityistarpeet.



WORKOUT INTRA nesteyttää lihaksia vettä tehokkaammin ja parantaa pumppia. Käytettynä yhdessä harjoittelun jälkeisen palautumisjuoman kanssa WORKOUT INTRA nopeuttaa palautumista ja edistää lihaskasvua.



Tuotteeseen ei ole lisätty hiilihydraatteja, joten se sopii myös kilpailuihin valmistautuville fitnessurheilijoille sekä kehonrakentajille."



- - - Updated - - -



Yp: otsikosta unohtui "M", sen voi sinne laittaa kun en ite pysty.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1o6F3Oe

Herasta vatsa kipeeksi?

Onko tullut kellään vastaan vatsakipuja heraproteiinikonsentraatin jälkeen? Mä oon viitisen viikkoa syöny sitä ja cashew pähkinöitä välipalaksi, mutta viimeisen viikon oon saanu sen jälkeen jotain ihme polttelua ja kipua vatsaan ja alaselkään. Ei siis ole mitään närästystä. Kipulääkkeet ei auta ja muuten kaikki on kunnossa ilman tuota särkyä. Labra näytteet on otettu, tuloksia odotellessa..





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1izzPH8

FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI-prk 20 e

Myydään -AVATTU- FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI-aminohappojuomajauhepurkki (pakkauskoko 300 g) hintaan 20 e (kaupasta hinta 27 e). Muutaman kerran olen siitä ottanut, suurin osa kuitenkin jäljellä. Hinnasta saa tinkata jos tiukkaa tekee, mutta niin tekee mullakin.. Mielellään nouto/tapaaminen(Tampere), mutta postituskin käy, silloin vain lisään hintaan myös pakkaus- ja postituskulut, joista tietenkin infoan. Laita viestiä; menneisyydenkaiho@gmail.com. On myynnissä myös muualla.



"FAST WORKOUT INTRA APPELSIINI on nimensä mukaisesti harjoituksen aikana nautittava hyvänmakuinen aminohappojuomajauhe, jonka kehityksessä on huomioitu maksimaalista lihaskasvua tavoittelevien erityistarpeet.



WORKOUT INTRA nesteyttää lihaksia vettä tehokkaammin ja parantaa pumppia. Käytettynä yhdessä harjoittelun jälkeisen palautumisjuoman kanssa WORKOUT INTRA nopeuttaa palautumista ja edistää lihaskasvua.



Tuotteeseen ei ole lisätty hiilihydraatteja, joten se sopii myös kilpailuihin valmistautuville fitnessurheilijoille sekä kehonrakentajille."



- - - Updated - - -



Yp: otsikosta unohtui "M", sen voi sinne laittaa kun en ite pysty.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1o5z3Wd

O: painonnostokengät koko 36-37

Ostetaan naisten/unisex painonnostokengät. Kokohaarukka 36-37. Mielellään sovitusmahdollisuus pääkaupunkiseudulla.



anna . p . kinnunen [at] gmail. com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oQq8sU

jeudi 29 mai 2014

Jyväskylän äijäsali!

Elikkäs mikä on se jyväskylän kaikista kovin äijäsali mistä löytyy hikeä, verta ja kyyneliä!? Olen kohta muuttamassa jyväskylään joten tollainen sali olisi kiva löytää, nykyiseltä paikkakunnallani löytyy tälläinen sali ja toivoisin että samankaltainen löytyisi myös jyväskylästä. Iso plussa on jos salilla olisi myös muijille jokin osio, niin voisi naispuolisen ystävän kanssa käydä samalla salilla.



Eli käytännössä siis hakusessa sali, missä tosiaan on ne kolme kovan treenin aspektia, sekä mahdollisesti naisille jonkinlainen erillinen osio.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1ozhKAu

Lisää massaa (ja 0,4kg pelkkää rasvaa?!)

Tervehdys.



Olen nyt käynyt säännöllisesti 2v salilla josta viimeisen vuoden 5-7x viikossa.



Kävin ensimmäistä kertaa inbody mittauksessa. Paino tippunut 95kg -- 69,3Kg ja kone analyysi kehoitti saamaan rasvaa 0,4kg lisää rasvaprosentti 4,7% ja oli alhainen. Haluaisin myös lisää lihasmassaa mutta mieluusti ilman hirveää rasvaa kun kauhea vaiva oli saada poijes :/



Syön nyt 1800-2200kcal päivässä. Aamupalan , 2 lämmintä ateriaa , välipalaa ja iltapalan ja salin jälkeen proteiinia.



Eli kuinka paljon voisin syödä per päivä että saisin lihaksia mutta mahdollisimman vähän rasvaa. Tai alkuun voisi tuon 0,4kg saada että ei olisi ihan nuin alhainen tiedä onko terveellistä?



Ps. Nyt lihasmassaa 37.9kg ja tavoite olisi joku 45kg.



-Kiitos!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1mLVKzh

Rasva% alas

On nyt vähän sellainen juttu, että kun alotin tuon dietin liian myöhään niin pitäisi kuukaudessa saada 6 rasva% tiputettua. Eli tiedän että lähes tulkoon mahdotonta ilman että lihaksista lähtee hirveästi. Joten paljon veikkaatte että lihaksista lähtee jotta saisin tämän onnistumaan ja mitä pitää ruokavaliossa muuttaa että onnistuisi vähiten lihasta lähtemään? Ruokavalio:







Tuon mukaan mennyt nyt pari viikkoa ja rasva% pudonnut vajaa 1.5%. Olen laskenut hiilareita ja kaloreita.



Rasva% nyt 20.5, paino 73kg. Käyn 3-4 kertaa salilla ja tulee noin 80km pyöräiltyä. Mitäs ehdotatte? Ja ennen kuin sanotte search niin olen kyllä katsonut kaikki mahdolliset.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1pozFtB

Heko lentäjäksi?

Heko lentäjän ammatti kiinnostaa.



-22v

-Ammattikoulupohja

-Helsinkiläinen

-Raha ei ole ongelma





Ymmärtääkseni todella hyvä matikka ja englanti vaaditaan? Amis pohjalta, niin molemmat ihan ok, mutta vaatinevat pientä päivitystä.



Osaako joku sanoa alan:



-Työllistymisestä suomessa, mahdollisuudet lähteä ulkomaille?

-Onko se lukio vaatimus?

-Palkkaus ei nyt järin kiinnosta, mutta sellasta haarukkaa, että millä aikataululla saa maksettua lupakirjaa varten otetun lainan takaisin.

-ihan jotain yleistä ammattiin liittyen? Erityisesti Medihelin lentäminen kiinnostaa. Omaan halu auttaa ihmisiä.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1pozGhi

M: Timo Vilponen Napalm Workout treeni-dvd

Hyväkuntoinen Timo Vilposen treeni-dvd, 17€. Helsingissä, mutta postituskin onnistuu.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1wtut9O

GPS jäljitin

En löytänyt asiallista keskustelua tästä.



Perämoottori pöllittiin, joten ajattelin pistää seuraavalle varkaalle ansan. Ostan rikkinäisen perämoottorin (ehjän näköisen) ja asennan sisälle gps paikantimen. :D



Onko tietoa mistä saisi sellaisen toimivan paikantimen, jossa akku kestäisi useamman päivän?



Löysin pari epäilyttävää laitetta:

Portable Mini GSM/GPRS/GPS Tracker for Personal Remote Positioning - Free Shipping - DealExtreme



Buy forecum FK-A9 Global Positioning GSM Tracker w/ Charger + USB Cable - Black



Onkohan noista mihinkään?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jwO7Ie

Myydään: Naisten Halti Pisara W takki

Haltin Airlite sarjan kevyt, omaan pakkauspussiinsa pakkautuva 2,5L takki naisille.

Sopii lenkkeilyyn ja kaikkeen ulkona liikkumiseen.

Huom! Koska kysymyksessä äärimmäisen kevyt 2,5L materiaalista tehty tuote jossa ei ole vahvikkeita,

ei suositella käytettävän tilanteissa joissa materiaaliin kohdistuu kovaa mekaanista hankausta (esim. reppu).

koko: 40 = M



Tossa lisä infoa ja ovh:



Halti - Pisara W takki



Hinta: 100€ (ovh:229€)



PS: Takki on uusi, ei kelvannut mimmille kun oli väri väärä.



http://aijaa.com/pM6G9S

http://aijaa.com/zvIyaZ

http://aijaa.com/EmfTMN





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1wrBb0a

Miten saavuttaa ns. bearmode?

Miten kauan tällä kropalla kestäisi päästä oikeasti kovaan kuntoon? Raamit ovat kai ihan hyvät ja tavoitteena olisi kunnon bearmode. Mitä suosittelisitte allerkijoittaneelle? Joskus 15 kesäisenä käynyt viimeksi salilla ja ei hajuakaan miten saavuttaisin tavoitteeni. Kiitos jo etukäteen.



TL;DR: Parhaat tipsit bearmoden saavuttamiseen.



Ikää 20 vuotta.

Paino 90kg.

Pituus 183cm.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nZ7Bt1

Otomixin kengät?

Morjensta vaan kaikille, oon tämmönen aloittelijan tunari, joten en keksinyt mihin muualle iskeä kysymykseni joten päätin sen tänne nyt sitten laittaa, katsotaan osuko oikeaan paikkaan. Elikkäs, oon pitkään ajatellut ostaa noita legendaarisia Otomixin monoja, Suomessa vaan hinta tuppaa tämmöselle perusjantterille olemaan aika suolainen. Joten, onko porukalla kokemuksia tuosta ulkomaan sivusta (Otomix Activewear, Yoga Wear, MMA, Shoes, Gym Clothes, Pilates Wear, Bodybuilding Shoes, Taekwondo Shoes, Oon aina ollut ulkomailta tilatessa todella skeptinen, joten tunsin pakottavaa tarvetta kysyä apua teiltä arvon pakkislaiset.



Toivottavasti löytyisi henkilö vastaamaan muutamaan kysymykseen:

- kauan kesti postitus Suomeen, tuliko paketti kotiovelle vai nouditko Postista, vai jäikö mahdollisesti kokonaan matkalle, hehe?

- paljon mahtoi olla toimituskulut/kokonaishinta, oletan että muutaman kympin halvemmaksi tulisi kotimaan hintoihin verratessa?

- onko ollut hintasta väärti? kauan kestänyt, miltä tuntuu jalassa treenatessa?



Kiitos jo etukäteen, hyvää kesää kaikille! :)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nZ7yxr

Uusi 1-jakoinen SS jälkeen

Mors, laittelen tänne kun tuolla treeniohjelma arvosteluun -threadissa mennyt kahdesti ilman vastausta eikä jaksais odotella Pakkislaisten tuomiota viikkokaupalla ( nickin pitäis varmaan olla Sexybootysinglebabe69 niin tulis enempi apuja, tämmöstä havaittavissa selkeästi kyseisessä threadissa :rolleyes: ) Kai tänne yks threadi vielä mahtuu.



Salilla käyty siis puoli vuotta, ja olen tehnyt Starting Strengthiä. Nyt haluaisin vähän vaihtelua. Mietin kaverin kanssa tämmöistä yksijakoista koko kehon treeniä 3x viikossa. Joka treenissä pitäisi olla ( vissiin? ):



-jalat

-rinta

-selkä

-olkapäät

-hauis

-ojentajat

-joku core liike



MA



Takakyykky 4x

Penkki 3x

Alatalja 3x

Vipunosto sivulle 3x

Scott 3x

Pushdown 3x

Selän yliojennus 3x



KE



SJMV/Mave 4x

Vinopenkki KP 3x

Kulmasoutu 3x

Dippi 3x

Pystypunnerrus 3x

Hauis tanko 3x

Istumaannousu 3x



PE



Takakyykky 3x

Penkki 3x

Leuat vastaote 3x

Pohkeet istuen 3x

Ranskalainen punnerrus 3x

Hauis KP 3x

Lankku 3x



Laitelkaa parannusehdotuksia, tai tyrmätkää jos kaikki on reisillä.



-Onko ohjelma tasapainoinen, vaihtaisitteko joitain liikkeitä ja mihin ( saako kaikki paikat tarpeeksi/sopivasti treeniä? )

-Liikejärjestys ok?



Tavoitteena siis lihasmassa tasaisesti ympäri kehon, painoa tällähetkellä 73kg, pituutta 178cm.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tq55gP

olkapäät jäljessä

Olen muutaman vuoden käynyt suht vaihtelevalla motivaatiolla salilla, nyt keväällä aloitin aktiivisemman jumppaamisen.



Nyt siis on noin 3kk takana 3-4krt viikko rytmillä. Kehitys on ollut kiitettävää niin painoissa kuin peilissäkin, tosin ei olkapäille, jotka ovat vieläkin olemattomat. Nyt se olkapäiden osuus korostuu entisestään kun muut käden lihakset on turvonneet..



Voi olla että yksiryhmä pitäisi ottaa olkapääpäivästä pois, sillä olkapääpäivään sisältyy rinta-ojentaja-olkapää. Rinnan ja ojentaja sarjat teen kahdella liikkeellä. olkapäät kuitenkin kolmella seuraavasti:



4x 7-10 viparit käsipainoilla

4x 7-10 pystypunnerrus käsipainoilla

4x 7-10 takaolkapäät koneessa.



Tuntuu että en saa tuossa olkapääkoneessa tuntumaa takaolkiin ollenkaan. Kone on mallia peckdeck säädettävilla kahvoilla ja suoritus naama painoihin päin. Olen säätänyt penkin siten että kämmen on suunnilleen hartian tasolla.

Lisäksi pystypunnerrus vie kyllä voimat mutta, toivottua poltetta olkapäihin se ei mielestäni tuota, ja nostan siis suoraan ylös, painoja kolauttamatta pään yläpuolella.



Onko kokemuksia että toimisiko eristävät liikkeet paremmin?



Esim. Viparit sivulle, viparit eteen, viparit istuen taakse?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tq53FV

Ensimmäiset kreatiinit.

Terse!



Ajattelin tässä vuoden pumppailun jälkeen aloittaa kreatiinin käytön treenin ohella

(tähän asti menty siis ihan puhtaasti heraproteiinilla).



Kun noita Tukun kreatiinituotteita katselin, niin tuo Star Nutrition vaikuttaa edulliselta ja perushyvältä

aloituskrealta, sitä on monet ilmeisesti kehuneet. Mutta sitten pisti tuollainen CreaKong silmään, joka olis nyt 6e kalliimpi, mutta siinä on ilmeisesti jonkin verran monipuolisempi kreatiinisisältö kuin vain monohydraatit.



Kysymys nyt siis kuuluu, että onko aloittavalle kumpikin yhtä hyvä vai kumpi pitäisi ottaa ja miksi?

Varmasti ollu pakkiksella esillä ennenkin, mutta en kevyellä browsingilla löytänyt vastauksia. x)



En tiedä hyödyttääkö tietää, mutta mittasuhteet ovat siis 188/75.



Muutkin kreatiiniin liittyvät vinkit tms. tervetulleita. :)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nYlvMa

Cage Challenger Tampere 23.8.2014

Cage-promootio rantautuu vihdoinkin tampereelle 23.8 Cage Challenger-tapahtumalla ja tapahtumapyhättö tulee olemaan legendaarinen pyynikin palloiluhalli. Tapahtuma koostuu esiotteluista, jotka otellaan IMMAF-säännöin ja pääkortista jolla nähdään 6 A-säännöin käytävää ammattilaisottelua. Tapahtuman profiili tullaan nostamaan korkealle ja pääkortti tuleekin jälkilähetyksenä MTV3MAX-kanavalta.



Pääottelussa tullaan näkemään Cage-Titteliottelu, jossa Marcus Vänttinen puolustaa titteliään(alla olevasta linkistä lisää). Lisäksi illan aikana tullaan näkemään muita suomalaishuippuja, kohtaamassa kovat ulkomaalaiset haastajat.



FightSport.fi | Marcus Vänttinen puolustaa Cage-titteliä Tampereella



Julkstetut ottelijat 23.8 Tampere



93kg Marcus Vänttinen vs tba

93kg Saku Heikkola vs tba





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tpO4nd

mercredi 28 mai 2014

O: Voimaleka,Gym Hammer 20-35kg (merkillä ei merkitystä)

Haussa leka 20-35kg, noudan mielelläni Turku - lähialueet, mutta kauempaakin saa tarjota.

Hinta mieluiten alle 100e. S-posti: j0on45@hotmail.com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1heKxbs

Painojen lisäys toistoihin nähden

Moikka ! Elikkäs olen nyt muutaman vuoden ajan harrastanut on/off salilla käyntiä parin kuukauden jaksoilla. Aina syy lopettamiseen on ollut puhdas epätietoisuus. Ongelmani on yksinkertaisesti painojen lisäys. Massaa olisi nyt tarkoitus alkaa kasvattamaan pidemällä tähtäimellä, joten nyt tahtoisin viimein selvyyden asiaan. Eli oletetaan, että teen vaikkapa mavea 3x10 vaikkapa 40kg painoilla kuukauden ja paino ei tunnu paljoa keventyvän. Mikäli lisään tähän edes 2-3 kg lisää, putoavat toistot kymmenestä 8 toistoon, jolloin räpellän taas samaa painoa, kunnes viikkojen jälkeen lisään pari kiloa, jolloin toistot putoavat taas parilla alaspäin. Tämä on todella turhauttavaa koska mitään konkreettista kehitystä ei ole näkynyt kun on jatkuvasti tunne , että homma kusee reisille ja pahasti. Toinen mieltä painava kysymys on: jos pituuteni on 68 kg ja pituus 173, voiko kyse olla ylipainosta kun maha pömpöttää aivan älyttömästi, vai saisiko vatsasta litteän kun keskittyisi syvien vatsojen treenaamiseen ? Anteeksi jos viesti väärässä paikassa, mutta kiitos jo etukäteen !





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oLe6kz

Sykemittarit turhia kalorien laskemiseen?

Testasin tänään kahdella samanlaisella iPhonella tunnin punttitreenin kalorikulutuksen Endomondoa käyttäen. Toisessa puhelimessa ohjelma laski kalorikulutuksen tietojeni mukaan ja toiseen olin parittanut Mio Link sykerannekkeen. Pelkkä ohjelma antoi kulutukseksi 480kcal ja sykerannekkeella oleva puhelin 490kcal.



Eilen tunnin pyörälenkillä tein saman testin ja puhelimet antoivat kulutukset 504kcal ja 505kcal. Mukana oli myös Polarin sykevyö ja siihen kuuluva kello joka antoi tulokseksi noin 400kcal, mutta tuo Polar meni nollille vähän väliä ja pomppi välillä miten sattuu. Nettitestien mukaan tuo Mio Link antaa yhtä tarkkaa ellei tarkempaa tietoa kuin parhaat sykevyötkin.



Eli ainakin omasta mielestäni sykevyöt ja rannekkeet ovat ihan turhia jos puhelimen ohjelma osaa laskea kalorikulutuksen noin tarkasti kohdalleen annettujen tietojen perusteella (sukupuoli, ikä, pituus, paino). Tietysti jos pitää vyötä sykealueen ilmoituksien takia niin siitä on varmasti jotain hyötyä, mutta kalorien laskuun vaikuttaa olevan turhia laitteita.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oLe4Js

Apua protankin kanssa!?

elikkäs löytyskö yhtään apuja poro tankin kanssa, kun imee tulee nestettä suuhun kun puhaltaa sisälle lentää pohjastakin nesteet pihalle?:wtf: kaikki osat on tiukasti kiinni ja kokeiltu muillakin atopäillä? kiitän jo valmiiksi :) Pro tank 2 siis kyseessä





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1mryh4I

Neuvoja kaivattaisiin :D

Eli siis olen 17v tyttö, pituuteni on 166cm ja painoa on 55kg. Olen ihan tyytyväinen painooni, eikä tavoitteenani siis ole pudottaa sitä. Haluaisin sen sijaan kiinteytyä. Ongelma alueeni ovat vatsa ja sisäreidet, niistä löytyy aika paljon ”pehmeää”. Tavoitteenani olisikin siis kiinteyttää varsinkin näitä kahta aluetta, alentaa rasvaprosenttia, sekä kerätä lihasmassaa. Tietenkin mitä nopeammin saisin muutosta aikaiseksi, niin sen parempi, mutta tiedän sen vaativan pitkäjänteisyyttä ja etteivät muutokset tapahdu sormia napsauttamalla. Olenkin päättänyt sitoutua tähän, sillä en etsi tästä mitään ”treenikuuria”, vaan jotain pysyvää terveydestä ja kunnosta huolehtimista. Näin kesälomalla on vain hyvää aikaa treenata kunnolla, kun ei ole koulua esteenä. Asiaa hankaloittaa se, etten pääse salille, koska asun kirjaimellisesti metsässä, mutta erikokoisia käsipainoja löytyy ja meillä on kotona tämänkaltainen Home Gym laite http://ift.tt/RBgv5f



Viime kesänä painoani putosi melkein 10kg kahdessa kuukaudessa, sillä harrastin hirveästi erilaisia aerobisia lajeja ja lihastreenejä. Ruokavaliosta jätin kaiken epäterveellisen pois, mutta sopivasta kalorimäärästä minulla ei ollut tietoakaan. Liikkumisesta tuli minulle pakkomielle ja harrastin sitä monta tuntia päivässä, kuluttaen joka päivä yli tuhat kaloria. Tämä johti moniin ongelmiin mm. polveeni tuli rasitusmurtuma. Paino putosi kilon alipainon puolelle, mutta lyllyvä vatsa pysyi vaikka mitä tein. Tunsin pyöriväni ympyrää sillä en tiennyt oikein mitä tehdä. Pidin treeniä vielä kesän jälkeenkin yllä, mutta lopetin sen jotain yli puoli vuotta sitten, osittain lääkärin määräyksestä (käski pitää lepoa) ja henkilökohtaisista syistä, sillä elämässäni tapahtui sillä hetkellä jotain mikä sai minut alakuloiseksi.Tällä aikaa painoa kertyi takaisin ja into liikuntaa kohtaa lopahti. Nyt kuitenkin treeni intoni on palannut! :D Tuntuu, että tuossa edellisessä treenissä kaikki meni päin puuta ja nyt suunnitelmissa olisi aloittaa kuntoilu uudelleen, mutta tällä kertaa vain tehdä se oikein :D



Kaipaisinkin teiltä asiaatuntevammilta neuvoja oikeanlaiseen ruokavalioon, kalorimäärään, aerobisen liikunnan ja lihastreeninmäärään jotta saavuttaisin tavoitteeni :D





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1hdKjBh

Neuvoja kaivattaisiin :D

Eli siis olen 17v tyttö, pituuteni on 166cm ja painoa on 55kg. Olen ihan tyytyväinen painooni, eikä tavoitteenani siis ole pudottaa sitä. Haluaisin sen sijaan kiinteytyä. Ongelma alueeni ovat vatsa ja sisäreidet, niistä löytyy aika paljon ”pehmeää”. Tavoitteenani olisikin siis kiinteyttää varsinkin näitä kahta aluetta, alentaa rasvaprosenttia, sekä kerätä lihasmassaa. Tietenkin mitä nopeammin saisin muutosta aikaiseksi, niin sen parempi, mutta tiedän sen vaativan pitkäjänteisyyttä ja etteivät muutokset tapahdu sormia napsauttamalla. Olenkin päättänyt sitoutua tähän, sillä en etsi tästä mitään ”treenikuuria”, vaan jotain pysyvää terveydestä ja kunnosta huolehtimista. Näin kesälomalla on vain hyvää aikaa treenata kunnolla, kun ei ole koulua esteenä. Asiaa hankaloittaa se, etten pääse salille, koska asun kirjaimellisesti metsässä, mutta erikokoisia käsipainoja löytyy ja meillä on kotona tämänkaltainen Home Gym laite http://ift.tt/RBgv5f



Viime kesänä painoani putosi melkein 10kg kahdessa kuukaudessa, sillä harrastin hirveästi erilaisia aerobisia lajeja ja lihastreenejä. Ruokavaliosta jätin kaiken epäterveellisen pois, mutta sopivasta kalorimäärästä minulla ei ollut tietoakaan. Liikkumisesta tuli minulle pakkomielle ja harrastin sitä monta tuntia päivässä, kuluttaen joka päivä yli tuhat kaloria. Tämä johti moniin ongelmiin mm. polveeni tuli rasitusmurtuma. Paino putosi kilon alipainon puolelle, mutta lyllyvä vatsa pysyi vaikka mitä tein. Tunsin pyöriväni ympyrää sillä en tiennyt oikein mitä tehdä. Pidin treeniä vielä kesän jälkeenkin yllä, mutta lopetin sen jotain yli puoli vuotta sitten, osittain lääkärin määräyksestä (käski pitää lepoa) ja henkilökohtaisista syistä, sillä elämässäni tapahtui sillä hetkellä jotain mikä sai minut alakuloiseksi.Tällä aikaa painoa kertyi takaisin ja into liikuntaa kohtaa lopahti. Nyt kuitenkin treeni intoni on palannut! :D Tuntuu, että tuossa edellisessä treenissä kaikki meni päin puuta ja nyt suunnitelmissa olisi aloittaa kuntoilu uudelleen, mutta tällä kertaa vain tehdä se oikein :D



Kaipaisinkin teiltä asiaatuntevammilta neuvoja oikeanlaiseen ruokavalioon, kalorimäärään, aerobisen liikunnan ja lihastreeninmäärään jotta saavuttaisin tavoitteeni :D





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1pjnePU

[MULTI] Batman: Arkham Knight

Eikös tästä ole ketjua? Noh, tehdääs sellainen. Elikkä kyseessä on siis brittiläisen Rocksteady Studiosin työstämä Batman-pelitrilogian päätösosa, joka saapunee loppuvuodesta PS4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle. Peli tulee olemaan ensimmäisiä true next-gen pelejä, joten silmäkarkkia on odotettavissa ja viisi kertaa Arkham Cityä suurempi kartta on tulossa. Pelaaja saa käyttöönsä nyt myös Batmobilen ja onpa pelissä myös kokonaan uusi vihollinen Arkham Knight. Peli lähtee siis käyntiin Scarecrown uhkaasista myrkyttää kaupunki pelkokaasullaan, joka tietysti aiheuttaa kaupungin siviiliväestön evakuoinnin jättäen Gothamin rikollisten temmellyskentäksi. Suurviholliset, kuten Harley Quinn, Two-Face ja Pingviini ovat jonkinsorttisessa yhteisymmärryksessä lyöttäytyneet yhteen Batmanin kiusaksi.



Siinä teaseri jossa näkyy vähän alkulähtökohtia ja siinä cinematic gameplay traileri.



Itsellä odotukset ovat todella korkealla. Rocksteady on nyt kahdessa viime pelissään osoittanut ymmärtävänsä Batman-universumia parhaalla mahdollisella tavalla hyödynten lähdemateriaalia uskollisesti, mutta samalla ottaen riskejä tuoden omia tulkintojaan mukaan pakettiin. Tämä yhdistettynä rautaisiin pelimekaniikkoihin, kuten loistaviin tappelu- ja hiiviskelymekaniikkoihin joita moni on yrittänyt epätoivoisesti kopioida, on myös tuonut esiin studion rakkauden lähdemateriaalia kohtaan. Arkham Origins oli sarjassa turha syrjähyppy, mutta se oli WB Games Montrealin kehittämä, joten ei syytä huoleen. Nyt hypejuna käyntiin!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1pxKlDH

Sekalaisia kysymyksiä treenistä ja ravinnosta.

1. Olen kuullut useaan otteeseen että treenipäiväkohtaisen treenin tulisi olla kestoltaan max. 45min ja sarjojen määrän max 16. Lasketaanko tuohon 45min kaikki salilla tapahtuva aktiviteetti lämmittelyineen ja venyttelyineen, vai koskeeko tuo 45min pelkästään tehokasta treeniä?



Itselläni koko treenin kesto on n. 90min, mistä ekat 15min on lämmittelyä pääliikettä varten, esim. Penkissä korotukset 20,40,60,jne. Ja viimeiset 20min kevyempää, n. 80% teholla tehtyä treeniä.



(Treenaan 2-jakoisella 4 kertaa viikossa niin, että joka treenipäivä koostuu raskaasta 90-100% teholla vedettävästä päälihasryhmästä, sekä kevyemmästä, 80% teholla vedetystä toissijaisesta lihasryhmästä.)



Tulisiko minun siis laskea treenini kesto siitä hetkestä kun alan lämmittelemään ja lopettaa kun koko treeni on vedetty läpi, vai miinustaa treeniajasta lämmittelyyn käytetty aika, vai tulisiko minun laskea treeniajaksi vain 90-100%teholla vedetty treeni?



2. Joidenkin lukemieni ammattilaisten ohjeiden mukaan treenata tulisi vain 3 kertaa viikossa. Onko salitreenin määräni sopiva?



3. Treenaan tuon lisäksi krav magaa 2 kertaa viikossa 1h15min, joka pitää sisällään aerobista liikuntaa, varsinaista lajiharjoittelua sekä venyttelyä. Liikun siis 6kertaa viikossa. Onko tämä liikaa?



4. Onko 500m-1km lenkki aamulla riittävä aineenvaihdunnan tehostamiseksi/käynnistämiseksi heti aamusta?



5. Kannattaako nykyisen treenimääräni päälle juosta enää edes kilometriä joka aamu?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1wjRs7l

IPF RAW Classic MM-kilpailut Johannesburg 1.6-8.6.2014

Raakavoimanoston maailmanmestaruudet jaossa ensi sunnuntaista lähtien. Kilpailut käydään Etelä-Afrikan Johannesburgissa, valtava määrä kilpailijoita paikalla koska samaan aikaan avoimet, juniorit, sub-juniorit ja vielä koukkupolvetkin! Suomesta kisoihin lähtee iskukykyinen joukkue jolta ainakin allekirjoittanut odottaa mestaruuksia. Erityishuomio tietenkin pakkiksen Thompsoniin ja Nurmiksoniin, ensin mainittu tekee lähemmäs 900k. Itse odotan eniten miesten sarjaa 93k, haastajina Tom Martin, Stephen Manuel ja muut, erittäin leveä tasoinen sarja. Ray Williamsin yli 400kilon jalkakyykyt tulevat myös olemaan huimia.



http://ift.tt/1nzGjLv



Miesten osallistujat



http://ift.tt/1nTftMw



Naisten osallistujat



MM-kisat, klassinen voimanosto (kaikki ikäluokat), Etelä-Afrikka | Suomen Voimanostoliitto ry



Suomen joukkue



GOODLIFT | Live!



Goodlift tarjoaa taas erinomaista livekuvaa kilpailuista



Tähän ketjuun ajatukset ja hehkutukset, vuoden paras voimanosto kisa on lähellä!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nTftME

mardi 27 mai 2014

Battlefield Hardline

Tänään aiemmin liikku vuoto että uusi Battlefield olisi nimeltään Battlefield Hardline. Kyseessä olisi aivan erilainen Battlefield, eli tämmönen poliisit vastaan rikolliset homma, ja näyttää että tää on ihan erillinen "normaalista" Battlefield pelistä. Eli Battlefield 5 on edelleen ihan erillinen asia tulevaisuudessa.



Pelin tekijät olisi Visceral, jotka teki Dead Space pelit ja sieltä on lähtenyt porukkaa tekemään uusia CoD pelejä.



Video asiasta:








via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1wgCWgC

Myydään: Aito musta lavatube

Myyntävänä ois aito lavatube mustan värinen 22€ Postikuluineen.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tLgA4K

Alaselän kipu

Eli olen huomannut tämän ongelman kun lähden aamusti töihin juosten eväät repussa matkaa on kuusi ja puolikilometriä.. Alaselkä tulee iltapäivällä kipeäksi ja jäykäksi ja estää normaalin treenin päiväksi tai pariksi mutta menee levolla kyllä ohi. Olisiko jotain neuvoja tai tietoa siitä voiko joku olla siellä rikki ja oireillee vain kyseisen harjoituksen aikana. Pitkääkin lenkkiä voin pururadalla juosta mutta asvaltti pistää vihlomaan, hieronta auttaa jonkun verran mutta kipu palautuu parin tunnin päästä.. Voiko tämä olla lisäpainon aiheuttamaa lihaskireyttä alaselässä? Tämä tieto arveluttaa kun se on todella palkitsevaa kun pääsee töihin, kipu alkaa vasta iltapäivällä kun olen kävellyt takaisin ja levähtänyt hetken?? Kiitos ja anteeksi etukäteen!!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1rdCYps

Apua aloittelevalle dieettaajalle!

Elikkä tarttisin yksinkertaisesti dieettivinkkejä aloittelijalle. Olen 18v ja 153cm/45kg. Tarkoitus ei ole pudottaa painoa (vaikka samallahan se putoaa..) vaan päästä eroon ylimääräisestä rasvasta. Käyn salilla 3-4krt viikossa ja mulla on 2-jakoinen ohjelma. Tavallisen kalorinsaannin tulisi laskujeni mukaan olla mulla n. 1500kcal/pv. Ilman dieettiäkin on vaikeuksia saada ton verran ruokaa alas.. :down: Ruokavalio on vähän retuperällä (olen perso makealle ja lautaselta harvoin löytyy mitään vihreää..) ja vaikka syön 3-4 tunnin välein niin en syö tarpeeksi.



Laskeskelin tämän päivän syömisiä ja kaloreita on tähän asti tullut vaan n. 900kcal. Pitääkö vaan alkaa kasvattaa annoskokoja pikku hiljaa? Nyt kun oon päättäny muuttaa ruokavaliota hieman terveellisemmäksi niin kalorimäärää on vielä vaikeampi saavuttaa (eli kun ei oo niitä herkkuja nostamassa sitä :D ). Tiedän myös että liian vähäinen rasvan saanti voi vaikuttaa hormonitoimintaan negatiivisesti. Mitkä olis hyviä rasvanlähteitä (tiedän kyllä että tulisi suosia kasvirasvoja mutta niistä ei tunnu tulevan tarpeeksi rasvaa)?

Sairastan myös todella usein (jopa kerran kuukaudessa) minkä takia säännöllinen liikunta vähän kärsii. Ehkä terveellisempi ruokavalio auttais siihenki ongelmaan, koska omasta mielestäni nukun ja liikun suht hyvin. Vai pitäiskö vaan alkaa lappaa jotain vitamiineja?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1ioBY8v

Cheatti

Eli cheatti-päivästä vähän kyssärii? Mitä safkaa suositte/ suosittelette? Onko oikeestaan väliä millä kusettaa? Kuinka suuri cheatti? Ja kuinka usein? Ja vedättäkö koko päivän mitä huvittaa vai yhen, sanotaan nyt herkun?



Itsellä tällä hetkellä vähän joka päivä ku painoo pitää saada lisää ja makrot tulee täytee kumminki ~2500, ja väh 3500 pitää imee päiväs. Herkkuperseen ratkasu on sit vetää + 1000 kcal mitä huvittaa. Tullu vedettyy jäätelöö litra laakilla, maapähkinävoi-hillo-kinkku-leipiä kasa, pari 3 100 g prodepatukkaa, paketti sokerimuroja,...



Onko tossa tolkkua?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1peHsu2

The Unguided - Tour de Immortalitè Finland

THU 29.05. GLORIA, HELSINKI (10/12€) w/ Drop The Pilot + Mekanism

The Unguided (SWE), Mekanism, Drop The Pilot - GLORIA, Helsinki - 29.5.2014 - Tiketti



FRI 30.05. YO-TALO, TAMPERE (10/12€) w/ Drop The Pilot + Mekanism

YO-talo - The Unguided (SWE) + Mekanism & Drop the Pilot



SAT 31.05. NUCLEAR NIGHTCLUB, OULU (10/12€) w/ Mekanism

The Unguided (SWE), Mekanism ? Nuclear Nightclub





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1gwWBE6

Diablo Mods

Poista Mike tämä ketju jos katsot ettei ole asiallista mainostaa tuotteita täällä.



Elikkäs suomalaista sähkötupakkatuotantoa.



Valikoimasta löytyy mekaanisia modeja, genesis atomisaattoreita sekä genesis hybridejä. Tulossa on myös 26650 mekaanin modi, 28mm dripperi sekä DNA30 piiriä käyttävä modi.



Kotisivut löytyvät osoitteesta:

Diablo Mods | Bringing quality in to vaping



Verkkokauppa osoitteessa:

http://ift.tt/SJ82On



Tällä hetkellä verkkokaupassa on saldoilla kaikkia tuotteita ja uusimpana Diablo Reaver mekaaniset modit joita on saatavilla neljällä eri materiaalisekoituksella.



Verkkokaupasta löytyy kuvat ja detailit kaikista laitteista.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/SaHe9h

lundi 26 mai 2014

Vahvamies-reenipaikat

Moro. Onko Tampereella jossain vahvamieskisailuun sopivia paikkoja? Jos ei niin missä mahtaa olla lähin, Pori/Hämeenlinna?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1muheQY

Ostetaan:Provari

Ostaisin provarin runkon ei väliä onko mini vai normaali versio.

Tarjouksia Tulemaan.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1il9dte

Myprotein impact whey protein

Onko kokemuksia ko tuotteesta? Mikä maku paras?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1h5fI8X

Ryhmäliikunnat

Itse oon hyvinkin tykästynyt, varsinkin Bodyattackiin ja Spinningiin!:) Onko teillä kokemuksia eri tunneista?

Miten ootte yhdistäneet saliharjoittelua ja ryhmäliikuntoja jos niillä käytte:)?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1np5kZJ

M: Venum "all sports" fight shortsit, koko M, käyttämättömät

Tämmöset tarpeettomana kaupan. Koko Medium. Käyttämättömät.



Venum "All Sports" Fightshorts - Black



Mieluiten nouto konalasta / varistosta. HP 40€.



rntamminen@gmail.com / YV





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1pag5RX

Cla

Ainakin Nyyssölän Mika kehui, että CLA:ta kantsii käyttää dieetillä, koska se edistää rasvan palamista varsinkin vatsan alueelta. Pitääkö paikkaansa ja kuinka paljon sitä kantsii käyttää? Nyyssölä itse ottaa pari tabua aina ennen aerobista.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1guViWr

5:2 Pätkäpaasto

Hei! Tarkoitus on kiristellä pari kiloa ja hurahdin kokeilemaan muodikasta pätkäpaastodieettiä. Aloitin viime viikolla, eka päivä meni hyvin ilman juurikaan nälän tunnetta. Toinen paastopäivä oli raskas, olin käynyt pyöräilemässä ja lyhyellä juoksulenkillä ja olo oli aika hutera (virhe!). Muina päivinä pyrin syömään maltillisesti, mitä nyt viikonloppuna tuli herkuteltua.. onko muita mimmejä kokeilemassa tätä metodia?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tcCU51

mikä tässä on vikana kun en laihdu?

olen 18 vuotias tyttö, joka on treenannut nyt vuoden verran salilla. lähtökohtaisesti tavoitteeni on ollut kokoajan laihduttaa, vaikka haluan myös lihasmassaa. kuntoni on kohonnut hyvästä erinomaiseen, lihasvoimaa on tullut paljon. laihdutuksessani en kuitenkaan ole onnistunut, vaikka oon treenannut kuin hullu ja yrittänyt kaikkeni. oon treenannut kovempaa kuin ykskään nainen meiän salilla tai yli puolet miehistä. poikaystäväni ja siskoni ovat yrittäneet auttaa mua, molemmat kun ovat itsekkin treenattuja. mun kilot eivät kuitenkaan oo lähteneet minnekään. kaikkeni oon yrittänyt, parhaimmillaan oon käynyt salilla 5 krt viikossa +aamulenkit tyhjään mahaan. treenin määrää oon vuoroin vähentänyt uskoen että mulla olis ylikuntoa ja muuttanut saliohjelmia. oon myös koittanut erilaisia ruokaohjelmia, vähähiilarista ja perinteisellä tavalla. viimeset puoli vuotta oon kantanut omia eväitä joka paikkaan.



nyt oon siinä pisteessä, että menetän mielenterveyteni. mulla on paha olla, oon ollut henkisesti niin täysillä tässä ja motivoitunut että tuntuu pahalta kun en oo onnistunut. tunnen itteni luuseriksi, vihaan itseäni, tuntuu siltä et mun on pakko jotenki rangaista itseäni. en ymmärrä mitä mä kertakaikkiaan oon tehnyt väärin. syönkö liian vähän vai syönkö liian paljon. oon pikkuhiljaa päätymässä siihen, että lopetan syömisen. haluaisin laihduttaa terveellisesti, mutta oon menettänyt toivoni, ja nään tällä hetkellä raa-an nälkäkuurin ainoana mitä en oo tähä mennessä kokeillut. pelkään kuitenkin menettäväni lihakseni, mitä en missään nimessä haluasisi. en kuitenkaan pysty elämään tän kokoisena, tunnen ahdistusta ja alemmuutta jatkuvasti ja se vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteeni. kävin kilpirauhastesteissäkin, mutta arvot oli normaalit.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1kE1lra

dimanche 25 mai 2014

K1-/ Thaileiri Kotkasaa 7.-8.6. Kotkassa

Polvipotku/potku Seminaari K1/Thaiboxing/ Mma/ sekä muille Pystytekniikoista kiinnostuneille Harrastajille suunnattu Viikonloppuleiri. Vetäjänä Toimii: MMA Kuopio :n Päävalmentaja Jari Parviainen



Treenit lauantai klo.12.00-14.00 ja 16.00-18.00

sunnuntai klo. 10.00-12.00 ja 12.30-14.00

Leirin hinnat:

Kaikki treenit 30 e

Yksi Päivä 20 e

Maksut suoritetaan käteisellä ennen harjoituksia.



Lisätiedot:



jukka.saike@gmail.com sekä jari.parviainen@dnainternet.net





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jPoHtX

Apua ruokavalion suunnitteluun

Hei kaikki ihanat Fitness-kaverit;)



Tarvitsisin kipeästi apuanne ruokavalion suunnittelussa. Tavoitteena on saada massaa, noin 200 grammaa viikossa, sillä alipainoa löytyy. Paino tietysti haluaisin saavuttaa lihaksena.



Tiedän kyllä ruoka-aineita mitö tarvitaan... Mutta en vaan osaa luoda niistä mitään järkevää.. Olen siis nuori nainen ja mitat 158\ 42. Rasvaa tarvittaisiin n 40 grammaa ja proteiiniä 100-120 grammaa pöivässö... Treeniä 6 kertaa viikossa, palkkarina Gainonax recovery / 260 kcal/hh 40/ p 20/ . Eli kaloreita haluaisin olevan noin 2200/2250.



Kiitos jörjettömösti jos autatte :) !!!!!!!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1r6AOrN

Dieetin jälkeinen heikkous ja masennus

Tuli tässä keväällä vhh dieetillä oltua 2kk ja 4pv. Rasvat tippu n.10% 98kg~ 84kg. Parilla vikalla viikolla alkoi lipsuminen kroisantteja ym suklaata mutta jäin kuitenkin miinuksille. kulutus kalorilaskurin mukaan on 2300kaloria pv ja menin 500_1000kalorin miinukset. Paino rupes junnaa paikallaa ja joteki into ja jaksaminen päättyi ja lopetin dieetin. Salilla tullu tehtyä 2jakoista ja ns voimaharjoittelua. Voimat ei paljon pudonnut, esim penkki- 5kg



Nyt oon ollu jopa 900kalorin plussilla jatkuvasti heikkp olo ja makean nälkä, esim iltapalan jälkeen ei jaksa odottaa aamiaista ja suklaata menee pv 200g ja oob miettiny onko syömishäiriöistä jos kulutan ns.huonot kalorit liikunnalla? Viime tammikuussa päiväkalorit liikku 4000-5000 ja nyt lähinnä 3000-4000 ja silti vetämätön olo ja tekis normaalin ruuan kyljessä mättää kaikkee sokeri ja kaloripitoista. onko mulla kenties joku puutos tila proteiinia tulee kuitenkin 2gper kg ja viime massakaudella oli tapana syödä suklaapatukka joka ilta vaikka moni ajattelee et tyhmää mut nykyää tuntuu et pitää olla 10patukkaa eikä riitä. Makaronia en ole syönyt läheskään enää viime massakaudella meni puoli kiloa viik. Pitäisikö huolestua vai onko dieetti aiheuttanut jotain vai miksi kaikesta syömisestä huolimatta on nälkä





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1r6AOrH

Matrix proteiinijauhe?

Olis tälläinen kyssä kun ebaystä saisi enemmän ja edullisemmin kuin esim. mass.fi:n tuotteista. Eli olisi tälläinen. Eli ihan normaalina palautusjuomana ajattelin banaanien kanssa. Onko tässä jotakin poikkeuksellista muuta kuin 3 eri proteiinityyppiä? Kannattaako ja millaisia kokemuksia?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1mbMUJe

ylivieskan salit

okei elikkä muutan tässä kesäloman alussa ylivieskaan ainakin väliaikasesti niin mihinkä saliin mun kannattas "kirjautua" seuraavien tietojen perusteella:



voi tehä vapailla painoilla paljon ettei oo pakko tehä kaikkia laitteisa.



no helevetti, niitä juttuja ny ei tietenkää muista sillonku pitäs :/



ehotuksia? ja onko ylivieskas montaki salia?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jMAGIF

M/V: eVic Design-putkia

Kyseiset kuvan keskimmäiset 18650 ja 18350 Design-putket ylimääräisenä:

http://ift.tt/1t9doxy



Todella tyylikkäitä ja esim. numeroituun harjatun rosteriseen 18650 putkeen

mahtuu suurimmatkin akut heittämällä (esim. Pansu 3400mah).



Kummankin putkisetin mukaan tulee sekä oma design pohja-cäppi että ylä-cäppi.

Hp. 30e/setti ja jos näyttää kiinnostavilta eikä ole omaa eViciä mihin laittaa

niin voin yhden eViceistäni myydä mukaan sopuhintaan...

Ja kyseessä siis nämä uudistetut versiot joissa se liitäntä vahvistettu ruuvein,

eli ei kyseessä se vanha alkuperäinen helposti tippuessaan hajoava malli.



Vaihdossa kiinnostaisi mm:

EFest LUC laturi, Panasonicin 3400mah akut, Kanger Protankit/ Aerotank Mega, lyhyet Kaiffari Driptipit,

halpa pieni kännimodi: Lavatube V1, eVic Easy Head... tarjoa vapaasti mitä vain höyryroipetta.

Vaihto etusijalla ja tarvittaessa välirahaa puolin/toisin.



Kysymykset/tarjoukset: rockpete(at)welho.com tai privana (Hki)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1r5Npvd

Outo "painauma" hauiksessa

Jooh, elikkäs haukseen oli ilmestynyt muutama päivä sitten salilla tehdessäni hauiskääntöä vinopenkissä jonkinlainen painauman kaltainen viiva. Lähtee käden sisäpuolelta n. hauiksen keskivaiheilta kyynärtaipeeseen. Eli kapea, ehkä jonkun sentin kapeinen ikään kuin kuoppa tai vuono. :D Toivottavasti saitte tolkkua.



Niin itse kysymys sitten kuuluukin, mikähän tämmöinen lie? Voiko olla venähtänyt/revähtänyt? Toisaalta ei oikeastaan ole kipuillut lainkaan, ja nyt vähän haalistunutkin. Mutta uskaltaako mennä taas vääntämään hauista kun vielä on tuo jälki tuossa? On kyl jonkin verran jo haalentunut.

Kiitos vastauksista. :)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1t9dqpa

Kreatiini dieetillä.

Kreatiini-monohydraatti kerää nestettä kehoon. Onko sitä järkevä käyttää dieetillä? Pitäisikö mieluummin käyttää kreatiini-pyruvaattia?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jRkjfh

Treeni/treffiseuraa Jyväskylän seudulta

Haussa olisi noin 28-39v(tämä ei ole niin oleellinen) liikunnallinen nainen, jolla on oma elämä kaikin puolin hallinnassa.

Olen peruspakkislainen :D . Sehän kertoo kaiken. Eli pienimunainen insinööri, 30 rasvaprosentti ja roikkuu vuosikausia sinkkuketjussa. Ei vaites.

Valitettavasti tuo insinööri pitää kyllä paikkaansa, mutta muuten olen fiksu ja asiallinen kaveri ja typerää huumoriakin löytyy.

Oma arki kuluu töiden, harrastusten ja 6v tyttären kanssa, minkä kanssa asutaan kahdestaan. Musiikkimaku on hardrock, mutta joskus ysärihititkin menee :)

Minulla on elämänarvot kunnossa ja tiedän mitä tulevaisuudelta/elämältä haluan. Ulkoiselta olemukseltani olen treenattu, tumma ja ok näköinen. Avoimin mielin laitoin tämän ilmoituksen tänne. Eli eikun viestiä tulemaan.





Jos ei naisia löydy niin tämä on myös miehille treenikaverin haussa. Nykyinen treenikaveri ei pääse juuri ikinä salille, eli käytännössä treenaan yksin. Samoin jos joskus olusille kaveria pyytää niin ei se mihinkään pääse kun on niin tossunalla, että ei mitään järkeä :face: . Eli jos et ole tossunalla ja kovat treenit maistuu niin laita viestiä. Treenikertoja tulee viikossa neljä ja sali ollut harrastuksena 15 vuotiaasta lähtien.



sähköposti: kaatosade@suomi24.fi





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jRklnh

TJ Dillashaw

Ansaitseehan uusi mestarikin oman ketjunsa.



Dillashaw on kehittynyt kokoajan kovaa ja nyt vaikka eventin ketjussa sanoinkin että kutina perseessä että meestari vaihtuu niin kuitenkin MMA Gran Prix kilpailussa veikkasin Baraota voittajaksi.



Dillashaw vei ja ei paljoa selkeemmin olisi voinut edes viedä. Nyt saa nähdä kuka on seuraava vastus koska Barao ei välttämättä kuten ei mielestäni pitäisikään saada välitöntä revanssia koska tosiaan voitto oli niin selvä.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1kBvbN5

samedi 24 mai 2014

O: ruotsinkruunuja

Tarvetta ois Ruotsin kruunuille. Min. 500e ja maksimista voin neuvotella. Keskikurssin mukaan.



Kauppaa käyn kasvotusten Lpr tai Helsingissä nyt muutaman viikon ajan arkisin keskustassa.



yv:llä tavoittaa tai voit pistää yhteystietos alle.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1ouGJlW

MM-lätkäveikkaus 2014. Suomi - Venäjä finaali 25.5. 2100

Arvaa ottelun ensimmäisen maalin tarkka aika sekunnilleen. Lähimmäksi arvannut voittaa 6kk VIP-jäsenyyden. Jos voittanut on jo VIP, laitetaan vippiin 6kk lisää. VIP-jäsenyyttä ei voi siirtää toiselle.



Jos kaksi arvaa yhtä lähelle, voittaa ensimmäisenä arvauksen laittanut. Arvausaikaa 30min ottelun alkuun. Laita arvaukseen minuutteja ja sekunteja "21:34", ei siis "toinen erä 1:34". Arvaukseen vain kellonaika, jos viestissä on muuta tekstiä, se hylätään.



Jos joku arvaa täsmälleen oikein, voittaa hän ikuisen VIP-jäsenyyden Pakkotoistolle. Jos taas ylläpito tai moderaattorit arvaavat lähimmäksi, VIP-jäsenyyttä ei anneta kellekään.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/S4l1tp

UFC 173: BARÃO vs DILLASHAW /// SPOILERS

01:30 FIGHT PASS PRELIMS // wiziwig - vipbox - Fight Pass

03:00 FOX SPORTS 1 PRELIMS // wiziwig - vipbox - hdfoots (valitse vasemmalta taulukosta Fox Sports 1 tai BT Sports 1)

05:00 PPV // wiziwig - vipbox - hdfoots (valitse vasemmalta taulukosta BT Sports 1)



Post Fight Press Conference Youtubessa 08:30 aikoihin.



Joo eiköhän noilla pärjää. Noniin toivottavasti Hendopappa vielä yltäisi voittoon, olisi se niin kaunista, jos teräsvaarin tarina saisi jatkoa. Ei haittaa vaik Cormierkin voittaa, mutta toivottavasti ei lyö Hendoa pihalle ettei tarvi itkeä itseä uneen sit masennuspäissään. :itku:



Main Card

Bantamweight Renan Barão (c) vs. T.J. Dillashaw

Light heavyweight Daniel Cormier vs. Dan Henderson

Welterweight Robbie Lawler vs. Jake Ellenberger

Bantamweight Takeya Mizugaki vs. Francisco Rivera

Lightweight Jamie Varner vs. James Krause



Preliminary card (Fox Sports 1)

Lightweight Michael Chiesa vs. Francisco Trinaldo

Lightweight Tony Ferguson vs. Katsunori Kikuno

Bantamweight Chris Holdsworth vs. Chico Camus

Lightweight Al Iaquinta vs. Mitch Clarke



Preliminary card (UFC Fight Pass)

Lightweight Anthony Njokuani vs. Vinc Pichel

Featherweight Sam Sicilia vs. Aaron Phillips

Welterweight David Michaud vs. Li JingLiang



Kaikista eniten odotan Lawler vs Ellenbergeriä pitäs olla kova sota!!! :hyper: Mielenkiintosta myös, vielä Njokuanille irtoais komea tyrmäysvoitto, sen pysty on mukavaa katseltavaa. :pano: Tuffivoittaja Chris Holdsworthkin on ihan kiinnostava räpläysmies, jospa se jonku nätin subin sais kaivettua. :rolleyes: Ois myös hieno päätös illalle, jos Dillashaw nälkäsenä ja itsevarmana tekis tuosta ottelun, Barao kun ei yhtään löysää otteluissaan ja vaan stiimrollaa kaikkien yli. :/ Mikä tosin sekin mahtavaa, mutta olisi se mukavampi jännittää hieman kauemman aikaa.



En oo ihan varma kyl oliko 1 ottelu peruuntunu, et saattaa kahdeltakin alkaa.








via Pakkotoisto.com http://ift.tt/Sxnm0C

Vinkit Brisbaneen

Elokuussa olisi koko kuukauden kestävä reissu yksin Brisbaneen.



Varsinaiset nähtävyydet ei oikeastaan kiinnosta vaan enemmänkim ravintolat, kahvilat, galleriat tai joku tekeminen kuten lautalla edestakaisin joella suhaaminen.



Löytyykö vinkkejä?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1ogfDBt

Fredrik Smulter 400kg penkki!!!






via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1mjdAte

Fredrik " Freddi " Smulterille penkkipunneruksen MM-kultaa ME-nostolla

ONNEA TAAS KERRAN! Hurja mies olet Freddi!! :rock:







(C) YLE



Fredrik Smulter teki voimailun urheiluhistoriaa. Smulter voitti penkkipunneruksen MM-kultaa ME-nostolla.




Maalahtelainen Fredrik Smulter teki käsittämättömän tuloksen penkkipunnerruksen maailmanmestaruuskisoissa Tanskassa. Smulter nosti ensimmäisenä ihmisenä urheilukilpailussa penkistä 400 kiloa.



Yli 120 kilon sarjassa nostava Smulter johti kisaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen tuloksella 370 kiloa. Toisella kierroksella hän nosti ensin 377,5 kiloa, mutta yhdysvaltalainen Leo Jonathan korotti 380 kiloon ja meni johtoon.



Viimeisellä kierroksella Smulter pyysi tankoon huikean tasaluvun 400 kiloa, jolloin Jonathanin piti pyytää puoli kiloa enemmän. Smulter nosti kilot tasaisen varmasti ja puhtaasti suorille käsille, kun taas Jonathan ei saanut painoja nousemaan. Näin Smulter kruunattiin maailmanmestariksi ME-tuloksella.



Kenneth Sandvik nosti samassa sarjassa oman ennätyksensä 360 kiloa ja sijoittui 4:nneksi. Tomi Vikla oli 6:s alle 83 kilon sarjassa ja Sami Pullinen 12:s alle 120 kilon sarjassa.



Naisten alle 52 kilon sarjassa Hanna Rantala nosti MM-hopeaa tuloksella 127,5 kiloa. Hanna-Mari Maaninen oli alle 84 kilon sarjassa 5:s. Alle 18-vuotiaissa Susanna Törrönen nosti 84 kilon sarjassa MM-pronssia SE:tä sivuavalla tuloksella 105 kiloa.










via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1txYOSh

O: Supermass the return DVD

O: hyväkuntoinen Supermass the return DVD

Nismo.87@Hotmail.com

oulu





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jIeL5n

Ostan ruotsinkruunuja

Tarvetta ois Ruotsin kruunuille. Min. 500e ja maksimista voin neuvotella. Keskikurssin mukaan.



Kauppaa käyn kasvotusten Lpr tai Helsingissä nyt muutaman viikon ajan arkisin keskustassa.



yv:llä tavoittaa tai voit pistää yhteystietos alle.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1orq2YH

vendredi 23 mai 2014

Uusi ISO alku/päätös elämälle.

Terve, jo näin etukäteen :)



oon 31vuotias mies asun vantaalla ja mä etsiskelisin mahollisesti kaveria jota kiinnostais aloittaa ihan aktiivinen kuntosali ja mahdollisesti nyrkkeilynkin harrastus, voit olla jo aktiivinen treenaaja tai aloittelija pohjalta niinkuin itekkin. Sit vähän itsestäni, mä en ole 10 vuoteen harrastanut aktiivisesti minkäänlaista urheilua mutta nyt päätin että lopetta tän rypemisen ja aloittaa uudestaan kovaa treenaamaan :puntti:

ja saada itseni takaisin hyvään kuntoon missä joskus olin ja mahollisesti vielä parempaankin... ;)





PS: Myönnän että yksin lähteminen on tällä hetkellä hyvin iso kynnys. Mutta kun pääsis taas vauhtiin ni sen jälkeen on taas kovaa treenaamista ja loppu elämän ajan! :)






via Pakkotoisto.com http://ift.tt/Rl7j4S

Saliohjelma apua kaivataan..

Eli olen nyt noin 2 vuotta nostellut kotona painoja ja tehnyt tuo arskan kultaisen mukaan..painoja ei ole kyllä kuin 30kg kotona joten tuo laitteisto ei ole aivan kärkiluokka, mutta kuinka saisi haukkarin ja rintalihakset kasvuun? onhan nuo vähän kasvanut tuona aikana mutta aika vähän kulutettuun aikaan nähden.. ongelmana on myös se että olen kohtuu kohtuu pitkä ja hoikka eikä massa meinaa nousta sitten millään..joten apu olisi kunnon konkareilta todella tarpeen =)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/Srrpvo

jeudi 22 mai 2014

Lepääminen/palautuminen/valmistautuminen

Moro kaikille!



Anteeksi, jos vastaava ketju on olemassa, mutta en löytänyt sopivaa sellaista.



Tarvitsen kipeästi apua, kun en tiedä/osaa kuinka pitää levätä, palauta ja valmistautua kun edessä on tärkeä try out.



Eli, olen 2.divarissa pelaava jääkiekkoilija. Olen treenannut ja treenaan todella kovaa. Harjoitusohjelma ja ruokavalio on kunnossa. Sen puolesta kaikki pitäisi olla ok.



Mutta, minulla on parin viikon päästä edessä try out Suomi-sarja joukkueeseen, eli tavoitteena on nousta nyt sarjatasolla ylemmäs.



Tuleva ohjelma on sellainen, että perjantaina on ensin normaali jääharjoitus ja sitten lauantaina ja sunnuntaina on varsinainen try out! Molempina päivänä ollaan kahdesti jäällä.

Ja tämä viikonloppu on ainoa mahdollisuus näyttää taitonsa ja murtautua joukkueeseen. Muita mahdollisuuksia ei ole eikä tule!

Luonnollista varmaan on, että kyseisellä viikolla minun ei kannate vetää yhtä kovaa treeniä kuin tähän asti.



Kysymys siis kuuluu, että mitä minä teen ja kuinka minä valmistaudun tulevaan try out -tapahtumaan.

Millaisia harjoituksia olisi hyvä vetää?

Vai mennäänkö ihan kunnon levolla?

Jos "herkistellään" niin mitä kannattaisi tehdä?

Ja mitä ja kuinka paljon syön?



Olisi todella kiitollinen hyvistä ja auttavista neuvoista. Olen täysin varma, että jengillä täällä löytyy varmasti tietoa/taitoa kuinka tälläisiin "suureen ja ainutlaatuiseen" mahdollisuusteen pitää valmistautua.



Ikää minulla on "jo" 33-vuotta, mutta ikähän on vain numeroita. Katsokaan vaikka Selännettä. :)



Kiitos jo etukäteen!



Look, if you had one shot, or one opportunity

To seize everything you ever wanted. one moment

Would you capture it or just let it slip?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1n8oBOU

M: Kotiteatteri Amphion, Onkyo, BK Electronics...

Myydään laadukas kotiteatteri -setti pois jaloista, koska melko tarpeettomaksi jäänyt. Eli:



5x Amphion Ion (valkoinen) -kaiuttimet

1x Bk Electronics 400 XXLS (valkoinen) -subbari

1x Onkyo TX-SR607 -vahvistin

2x Vogels VLB 200 -kaiutinteline







Lisäksi mukaan saa yli 20m riittävän paksua kaiutinjohtoa, jotka olleet takakaiuttimilla ja keskikaiuttimilla. Pääkaiutinjohtoa yhteensä noin 5m, joka Chord -merkkistä.



Kaikki tuotteet, paitsi kaksi Amphion Ion -kaiutinta, ovat melkolailla virheettömässä kunnossa. Toisessa Ionissa 10x10mm jälki sivussa, ja toisessa jälkiä pohjassa ja vähän päällä. Kaiuttimet toimivat kuitenkin moitteetta, ja jäljet tulleet edellisellä omistajalla varastoinnin yhteydessä (ostin nämä kaksi käytettynä). Pääkaiuttimien pohjassa varmuuden vuoksi sinitarraa, kun ovat olleet kaiutintelineillä. Tästä voi mahdollisesti jäädä jonkin näköinen läikkä niiden pohjaan. Siis subbari, vahvistin ja 3x Ionia virheettömässä kunnossa.



Kotiteatteria käytetty todella vähän. Leffoja tullut katsottua muutamia per vuosi, ja myös on harvoin tullut pelailtua. Kovaa laitteita on soitettu ainoastaan testimielessä. Alkuperäisiä laatikoita ei ole tallella, eikä taida kuittejakaan olla. Kaikki johdot + kaukosäätimen vahvistimelle (luonnollisesti) saa mukaan.



Hintapyyntö: 1650 euroa /tarjous



Yhteystiedot: teggiz@gmail.com tai O5O-32336I6. Vehkeet sijaitsevat Porissa. Ensisijaisesti nouto, mutta toki lähetänkin. Rahat tilille --> kamat postiin -periaatteella.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1oXAKIH

Kivut treenatessa

Tarttisin apua näihin liikkeisiin:



1. Vipunostoissa eteen oikea olkapää muljahtelee (en osaa kuvata muuten) välillä...



2. Pystypunnerrusta tehdessäni laitteella olkapäisiin sattuu...



3. Jotkut väittä, että pystysoutu olisi vaarallinen liike onko se totta? Itsellä ei ole ollut ongelmia tämän kanssa...





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/TzbsnG

Treenihousut

Ja kyllä "Se on ihan sama mitkä paskasuojaimet siellä on jalassa, kunhan hiki virtaa ja räkä lentää" on asenne mitä vastaan varmasti joutuu jokaisessa treenivaatetukseen liittyvässä kysymyksessä tappelemaan.



Mutta itse henkilökohtaisesti koen, että treeni kulkee paremmin hyvin istuvissa ja hengittävissä kuteissa, joissa avain pysyy vetoketjun alla tallessa.



Olen käyttänyt Puman treenishortseja, missä on vetoketjutaskut, pituutta polveen, hengittävä kangas, nyörikiristys ja ei sisähousuja. Enkä löydä enään mistään tuota samaa mallia. Joten mistä löytäisi vastaavanlaiset shortsit, jotka kestää ja hinta ei ole aivan järjetön? Mitä nyt on stadiumista, intersportista, sportiasta, cittarista, prismasta ym. käynyt katsomassa niin suurimmasta osasta puuttuu vetoketju tai niissä on tuo sisähousu systeemi.



Toinen kysymys, käyttääkö jengi oikeasti noita treenihousuja missä on verkkokankaasta tehty sisähousu? Onko ne jotenkin paremmat, kun saa kommandona säilyttää jalokiviään kalaverkoissa? Joku syyhän niissä on oltava, kun useimmissa treenihousuissa löytyy muikkuverkot sisältä.



Osaa elämä olla välillä hankalaa. Olenko ongelmani kanssa yksin ja haenko apua suomi24:n "keskustele elämästä" palstalta?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/RXqFNQ

Anubis Gate - Horizons

Anubis Gaten uusin on muuten sitten ihan vitun kova levy. Zekatkaa ihmeessä.



TRACKLIST:

DESTINED TO REMEMBER

NEVER LIKE THIS (A DREAM)

HEAR MY CALL!

AIRWAYS

REVOLUTION COME UNDONE

BREACH OF FAITH

MINDLESSNESS

HORIZONS

A DREAM WITHIN A DREAM

ERASURE












via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1hc2Nws

M: 100% Whey Gold Standard

Kaksi kertaa kauhaistu purkki kaupan. Ei vaan maistunut, ei sitten millään.



koko: 2273 g

maku: caramel toffee fudge



Hinta 40 euroa. Löytyy Turun keskustasta.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1gSArgh

M: isolaatti säkki 4kg

tuli ostettua Fitnesstukusta 8kg tukkupakkaus isolaattia eli 2 x 4kg WHEY100.



muistelin,että Lemon- yoghurt on oikeaa herkkua (taisin sekoitaa eri merkkiin?) ja otin molemmat säkit sitä,maku onkin mun suuhun aika irstas,mutta vedän avatun säkin vaikka väkisin,mutta toisesta luopuisin mieluusti



eli myynnissä 4kg WHEY100 isolaattiasäkki LEMON-YOUGHURT makuna.linkkiä ei vissiin saa tänne laitaa mutta tuoteesta voi lukea ft sivulta lisää.



4kg säkki maksaa tukkupakkauksessa 75.95€ eli alta 20€/kg,yksittäisinä kiloina ostettuna 26.90/kg ja myyn noudettuna rovaniemeltä 60€(15€/kg isolaattia!) tai postitettuna kulut postintaksan mukaan,laitetaan puoliksi postikulu.



pezpez1@wippies.com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1sXJ5d0

40/30/30 dieetti

eli ois tarkotus puottaa noin 6kg seuraavassa kuukaudessa.



tarvin 3200 kaloria että piän mun nykysen koon ja 2000 kaloria on niinsanottu extreme dieetti.



Kuten otsikosta näkee huomena alotan 40/30/30 dieetin eli mulle se on 150g protein, 66g fats, 200g carbs.



ongelma on se että en keksi mitä syyä kun missään ei oo ruokavalioita mitä vois kokeilla ja oon tosi huono keksiin mitä syyä näin tarkalla dieetillä.



jos joku jaksaa laittaa jonku esimerkki ruokavalion mitä voin noudattaa tai edes että mitä ruokia kannattaa syödä muutaku kalkkunaa tai kanaa :) ?



Kiitos tosi paljo sille joka jaksaa ees jotai laittaa!



PS: en tiiä onko merkitystä mut mun kehotyyppi on mesomorph





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1krTahC

Jalkojen saliohjelma?

Takana on noin 7 vuotta säännöllisen epäsäännöllistä jumppailua. Välillä on ollut 5krt/vk kausia, välillä 1-10 kertaa kuussa. Salilla käyntiä oon aina vähän arastellut, mutta nyt tuntuu, että Body pump ei riitä enää. En nimittäin jaksa nostaa hartioille enempää painoa kuin sen 8,5x2kg, mitä oon nyt pumpissa käyttänyt kyykyissä. Enkä noilla painoilla saa kunnon tuntumaa jalkoihin. Voimaa pitäisi siis saada hartioihin (mutta en halua liian lihaksikasta ylävartaloa. Ennemmin voimaa kuin isoja lihaksia. Ja pakaraan haluaisin muotoa. ... Minkälaisella ohjelmalla kannattaisi lähteä salille? Ja ennenkaikkea, mulla ei ole oikein mitään käsitystä MILLÄ PAINOILLA kannattais treenata alussa? Neuvoisko joku? :D





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1sXhYyI

mercredi 21 mai 2014

Rintakehän (ja selän) oudot kiputilat

Kolmisen viikkoa sitten treenasin normaaliin tapaan punttia, kun eräänä aamuna heräsin ja huomasin, että olkapäitä viedessä eteen tuntui rintalastassa outo kipu. Lihaksia jännittäessä kipua ei ilmennyt, joten päättelin, että kyseessä olisi joko rintalastan

tai siihen rustolla kiinnittyvien kylkiluiden päiden kipu. Luulin, että olin nukkunut vain huonossa asennossa ja olin noteeraamatta asiaa sen kummemmin.



Parin päivän päästä treenasin rintaa ja samaa lievää kipuilua. Ensimmäisessä kovassa sarjassa kipu yltyi ja jätin rinta-treenin siihen. Kevyttä muuta jumppaa ja kotiin ihmettelemään. Parin päivän päästä kipuilua ei enää tuntunut. Salilla treenasin leukoja ja rintalasta otti osumaa tästäkin. Nyt kipu tuntui hieman enemmän vasemmalla puolella rintalastaa ja päivän parin päästä kipu olikin oikealla puolella.



Tässä vaiheessa laitoin salitreenin jäihin, jonka aikana kipuilu hieman lieventyi. Sitten tein vajaan 2h peruskestävyyslenkin ja pari tuntia lenkin jälkeen rintalasta ärtyi pahimmaksi siihen mennessä. Nyt myös tuntui rintalastassa kipua myös silloin, kun hengitti syvään, erityisesti sisäänhengityksen lopussa.



Muutama päivä lepoa ja oireet lieventyivät, mutta pientä kipuilua jatkui, mutta nyt kipua alkoi tuntua lavan kohdalla yläselän puolella :wtf: Aloitin ibuprofeeni kuurin, sillä epäilin tulehdusta.



Nyt salitreenistä ollut pari viikkoa taukoa ja lenkilläkin käynyt kerran pari. Tänään samainen oire on nyt oikealla puolella lavassa eli kun oikeaa olkapäätä vie eteen, pistävää kipua ilmenee oikeassa lavassa. Weird shit...



Korostan, että nyt rintalastassa ei tunnu yhtään kipua, vain oikeassa lavassa.



Mikähän ihme tämä voi olla?



Tietzenin oireyhtymä nyt ensiksi tulisi mieleen, mutta kuuluuko siihen tällainen "vaeltava" kipu? Lihakset eivät ole jumissa, joten kivun on pakko olla luustossa tai nivelissä vai voisiko kyse olla hermosärystä?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1qW960D

M: Yamahan hifipaketti. NSF-700PW+yamaha RX-A820BL *Riihimäki*

Moikka. Eli mulla olisi täällä ylimääräsenä virheettömässä kunnossa oleva huippuvahvistin sekä omasta mielestä loistavat nsf-700 tornit.



Molemmat siis täysin virheettömässä jamassa eli ei naarmuja ei klommoja. Soitettu hyvin maltillisesti n. 50h



Vahvistin:



Yamaha RX-A820, AV-vahvistin



Valmistaja Yamaha

Liitännät

USB On

Ulos tulot

HDMI-liitinten määrä 1

Sisään menot

HDMI-liitinten määrä 8

Analoginen ääni 5

Lähiverkko On

Äänenkäsittely

DTS On

HD Audio On

Dolby Pro Logic IIx On

Vahvistin

Impedanssi 8 Ohm

Teho per kanava 110 W

Kaiutinjärjestelmä 7.2



Tämän mallin saa siis automaattisäädettyä mikin avulla.



Kajarit:



3-tie bassorefleksi lattiakaiutin

Pyöristetty yläpaneelista, joka vähentää seisovia aaltoja, puolisuunnikas kotelon muoto vähentää vaakatason seisovia aaltoja



Advanced PMD bassokartio ja keskiäänikaiutin

Alumiini diskanttikalotti DC-Diaphragm ™

Basso elementti 16 cm Advanced PMD kartio

Keskialue elementti 13 cm Advanced PDM kartio

Diskantti 3 cm Alumiini Dome

Taajuusvaste 45 Hz-50 kHz

Jatkuva tehönkesto 40 W

Maksimi tehonkesto 160 W

Herkkyys 89 dB

Jakotaajuus 700 Hz, 4 kHz

Impedasnssi 6 ohmia

Mitat (Lx Kx S) 354x 1012x 374 mm

Paino 25 kg/kpl

väri Piano valkea





Lähtökohtasesti nämä lähtisi pakettina 1000€ hintaan eli vahvistimelle jäisi hintaa 50€ jos uusiin verrataan. Mutta jos erikseen tahtoo ostaa niin kaijuttimet 800€ ja vahvistin 450€.



näille tuotteille VAAN nouto. kaijuttimet ei mun golffiin mahdu. kajareille ei löydy laatikkoa mutta vahvistimen orkkisboksi on tallessa joten sen voin tarvittaessa vaikka lähettää.



Koekuunteluun on mahdollisuus Riihimäellä arkisin klo 20-22 välisenä aikana.



phoenix89 at pakkotoisto piste com

nolnelnol1891339



Ja näitä en ala vaihtelemaan mihinkään muuhun kun rahaan





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1m6980T

MM-lätkäveikkaus 2014. Suomi - Kanada 22.5 klo 20:00

Arvaa ottelun ensimmäisen maalin tarkka aika sekunnilleen. Lähimmäksi arvannut voittaa 6kk VIP-jäsenyyden. Jos voittanut on jo VIP, laitetaan vippiin 6kk lisää. VIP-jäsenyyttä ei voi siirtää toiselle.



Jos kaksi arvaa yhtä lähelle, voittaa ensimmäisenä arvauksen laittanut. Arvausaikaa 30min ottelun alkuun. Laita arvaukseen minuutteja ja sekunteja "21:34", ei siis "toinen erä 1:34". Arvaukseen vain kellonaika, jos viestissä on muuta tekstiä, se hylätään.



Jos joku arvaa täsmälleen oikein, voittaa hän ikuisen VIP-jäsenyyden Pakkotoistolle. Jos taas ylläpito tai moderaattorit arvaavat lähimmäksi, VIP-jäsenyyttä ei anneta kellekään.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1gQEzxc