dimanche 1 septembre 2013

Kova kipu lapaluussa

Noin 1,5kk sitten leukoja vetäessä tuli kova vihlova kipu lapaluun kohdalle, jonka seurauksena ote irtosi ja tipuin maahan. Paikatkaan ei olleet kylminä, leuat oli muutenkin viimeinen liikkeeni salilla. Kipu meni aina yön aikana sietämättömäksi, eikä nukkumisesta tullut oikein mitään. Pahimmillaan normaalisti kävellessäkin tunsin kovaa vihlovaa kipua lapaluissa ja niska/hartiaseuduilla.



Ensin menin OMT-fysioterapiaan, joka auttoi hetkeksi, mutta kipu palasi taas muutaman päivän päästä, vaikka salilla en käynyt. Tämän jälkeen kävin kiropraktikolla kahteen kertaan, kipu väheni hetkeksi, mutta palasi taas kovana takaisin. Sitten reissu lääkäriin, mikään ei kuulemma viitannut siihen, että tarvisi kuvauttaa. Käsi kuitenkin heiluu suuntaan kuin suuntaan ilman sen suurempia kipuja. Kuuri kovia kipulääkkeitä ja päivittäistä venyttelyä tuntuivat auttavan ja lapaluu ei enää tuntunut ärtyneeltä, joten aloitin taas käymään salilla, toki hyvin pienillä painoilla ja muutenkin rauhassa.



Viikko salia ongelmitta takana, kunnes tänään viimeisenä liikkeenä piti tehdä vatsat, mutta ensimmäistä vatsaa vetäessä sama vihlova kipu palasi, kuitenkin toiselle puolelle missä kipu ennen oli. Kipu on niin häiritsevä, että vaikuttaa väkisinkin omaan mielentilaan ja ärtyneisyys on taattua. Kova hinku olisi salilla päästä käymään, mutta syöhän tämä kieltämättä vähän motivaatiota. Apu olisi enemmän kuin tarpeen, löytyykö kohtalontovereita?





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/vammat-ja-lihashuolto/118002-kova-kipu-lapaluussa/

Soijarouheesta superenergiaa!!!

Ostin pussin soijarouhetta. 300 gramman pussi maksoi vahan paalle 3 euroa. Voi tuntua kalliilta, mutta kun katsoo pussin ravintosisallon niin paljastuu etta tama kama on todella tuhtia ja tarjoaa energiaa mielettomasti! 100 grammaa tuotetta sisaltaa 50 g proteiinia, 50 g rasvaa, yli 30 g hiilihydraattia, noin 15g ravintokuitua! Ei ihme etta tuli vahan ahky olo kun lisasin sita jauheliha kastikkeeseen 100 grammaa!





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/ravinto/118001-soijarouheesta-superenergiaa/

Oona Tolppanen

Sinänsä olin yllättynyt että Oonasta ei löytynyt omaa ketjua.








via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/kilpailijat-ja-bodyjuorut/118000-oona-tolppanen/

Athletic Fitness

Hei punttileidit!

Harrastaako/kilpaileeko kukaan teistä Suomen Athletic Fitness -skaboissa? Oon koittanut netistä kaivaa tietoja kyseisestä lajista, mutta oon löytänyt lähinnä tietoja vain ifbb:n sivuilta. Olisin siis itse kiinnostunut kyseisestä lajista ihan kilpailumielessä ja kaipailisin ensikäden tietoja teiltä harrastajilta.Eli, paljonko teette dippejä ja leuanvetoja? Kuinka timmissä ja lihaksikkaassa kunnossa kisaajat on? Kitooooos kaikille jo etukäteen. :)





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/mimmien-treeni/117999-athletic-fitness/

O: painoja, tankoja,penkkejä yms..

Elikkäs kaikenlaisia levypainoja,käsipainoja,tankoja, punnerruspenkki ym..

Tarjouksia sähköpostiin mielellään kuvan ja hintatietojen kanssa Kiitos :)



raino.glad@pp.inet.fi





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/vaatteet-varusteet/117997-o-painoja-tankoja-penkkeja-yms/

Football Managerit - Virtuaalimanagerointia futisfriikeille

Jonkin verran keskustelua syntyy futiksen osalta tuolla Muu urheilu -puolella niin löytyykö täällä sitten manageripelien pelaajia? Haulla löysin muutaman vanhemman version ketjut, mutta edellinen vuosipäivitys jolle thread oli perustettu taisi olla 2008. Jätin tämän otsikon numeroimatta, koska itse hakkaan tällä hetkellä Football Manager 2013 ja 2014 julkaistaan tuossa parin kuukauden päästä.



Meikällä ollut tällä hetkellä projekti menossa JJK:lla. Jotain kauttahan sitä menestystä on haettava kun oikeassa elämässä divarikeikka odottaa. Kolmatta kautta vedellään tällä hetkellä. Ensimmäinen kausi päättyi Veikkausliigan kolmanteen sijaan ja Suomen cupin voittoon. Sekä sijoitus että Cupin voitto olisivat riittäneet kumpi vain takaamaan paikan Eurooppaliigan karsintoihin. Toisella kaudella voitin heti talvella kauden alkajaisiksi Liigacupin, mutta Suomen cupin välierissä tuli kuokkaan KuPS:lta joka sitten marssi cupin voittoon. Eurooppaliigan karsinnoissa tiputin toisella kierroksella Istanbul BBSK:n ja kolmannella kierroksella Partizanin. Neljäs kierros joka on viimeinen ennen lohkovaihetta koitui kohtaloksi kun vastaan asettui PSV. Hävisin ekan osan kotona 1-4 ja vieraissa oli lähdettävä hyökkäämään alusta asti. Eindhoven murjoikin ekaan varttiin taululle lukemat 3-0 ja homma oli paketissa, lauluun yhteismaalein 8-1. Hyvät rahat tuossa pari kierrosta etenemälläkin tuli tienattua mikä helpotti tiukkaa taloustilannetta, miinusta kun seura tekee vielä toistaiseksi koko ajan. Toisella kaudella voitin myös Veikkausliigan ja hommasin näin paikan Mestarien liigan karsintoihin seuraavaksi kaudeksi.



Kolmannen kauden alussa matka Liigacupissa päättyi välieriin Jaroa vastaan. Suomen cupissa puolivälierissä vastaan asettuu FC Lahden Akatemiajoukkue. Liigakausi on alkanut maalittomalla vierastasurilla Lahtea vastaan ja 2-0 kotivoitolla Hakasta.



Veikkausliiga 2014



JJK 4-2-3-1



Tavoitteenahan tässä olisi rakentaa joukkeue joka taistelee Veikkausliigamestaruudesta kaudesta toiseen ja pääsee hakemaan nostetta taloudelle ja suomifutiksen maineelle Euroopasta säännöllisesti. Edellisessä FM:ssä tuli JJK:lla väännettyä muistaakseni kahdeksan kautta jolloin jokunen liigamestaruus tuli ja talous oli useamman millin plussalla, mutta suuremmat glooriat jäivät Euroopassa saavuttamatta. Josko nyt...





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/pelit-ja-konsolit/117996-football-managerit-virtuaalimanagerointia-futisfriikeille/

mustelmia treenistä (?)

Onko mahdollista, että salitreenistä olen saanut outoja mustelmia? Yleensä ihoni ei ole erityisen herkkä, mutta viime viikkoina on ruvennut ilmestymään pieniä mustelmaryppäitä jalkoihin ja käsiin. Etureisiin on tullut mustelmat SJMVn ylösnostovaiheesta (ilmeisesti isken peukalot liian lujaa reisiin kun tuon tangon ylös), mutta kun näitä jälkiä on vähän joka puolella.. Muilla samaa?





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/aloittelijoiden-osio/117994-mustelmia-treenista/