jeudi 23 avril 2015

M: Laadukas katana

Asuuko sinussa pieni ninja, joka vaivihkaa keräilee piilevää identiteettiään tukevaa varustetta ympärilleen? Nyt siihen tarjoutuu mahdollisuus, ilman että joudut matkaamaan japaniin tai naurusaarille!

Myynnissä siis aito pesunkestävä katana, joka myydään ainoastaan jo muutamia päänahkoja saavuttaneelle ninjalle tai vaihtoehtoisesti MA Nummiselle kookospähkinän rikkojaksi. Ompa tällä miekalla jopa kerran tapettu yksi pahaa-aavistamaton pakkissoturikin!1 Tällöin ainoastaan kiinalaisen lapsiorjan ompelemat taistelijanappanahkakengät pelastivat soturin varvasamputaatiolta ja harakiriltä. Kyse on siis eittämättä koristekatanaa aikalailla tehokkaammasta tappovälineestä! Terä on sokean yksikätisen sepän takomaa damascusta ja muutkin osat ovat ehtaa tavaraa - haita ja rauskua muistaakseni, jotain uhanalaista eläintä kuitenkin! Osat ovat myös kiinnitetty miekkaan eläinten ollessa vielä eläviä! Miekka ostettu terävänä, ja terää pystyy luonnollisestikin vielä teroittamaan. Hieman on katana tylsistynyt tapporeissuilla, mutta kyllä tällä hattorihanzon nettilaskurin mukaan muutaman neitsyen vielä teurastaa! Myös seppuku onnistuu, mutta vain omalla riskillä! Tupessa on muutama skradu, mutta eipä sillä tupella ole suuria soturivoittoja kukaan koskaan saavuttanut muutenkaan!

Muistaakseni olen tästä maksanut joskus reilu 300 euroa Englannissa. Nyt murhaavan halvalla, 130e! Helsinki ydin.

m @ mattikataja.com
Liitetyt kuvat
 
M: Laadukas katana

M: XXL urheiluliikkeen lahjakortti arvo 50e

Eli kyseinen kappale myynnissä. Sijaitsee helsingissä. Kortti ei toimi nettikaupassa mutta arvon voi tarkistaa heidän sivuiltaan. Tuolta saa mm Fastin lisäravinteita ja kaikkea muuta urheiluun edullisesti. Nouto tai postitus tyylillä rahat tilille ja kirje postiin.

HP: 40e

offthewall88 ät hotmail.com mailista tavottaa mut pistä tähän viestiä jos laitat mailia. Voin laittaa kuvan viel jos ostaja sen haluaa, kortin numeron annan etukäteen niin voi itse tarkistaa että kortilla on kyseinen summa

XXL urheiluliikkeen lahjakortti arvo 50e

Tribulation - The Children Of The Night

Ruotsalainen metallia soittava Tribulation on julkaissut The Children Of The Night nimisen levyn. Levy julkaistiin huhtikuun 20. päivä Century Median kautta.

In The Dreams Of Death.

Click image for larger version.  Name: 10989464_900219090020848_5800834678191112501_n.jpg  Views: 0  Size: 263.7 KB  ID: 126759

Click image for larger version.  Name: safe_image.php.jpg  Views: 0  Size: 11.6 KB  ID: 126760

http://ift.tt/1DWf5aL
Liitetyt thumbnailit
Click image for larger version.  Name: 10989464_900219090020848_5800834678191112501_n.jpg  Views: N/A  Size: 263.7 KB  ID: 126759   Click image for larger version.  Name: safe_image.php.jpg  Views: N/A  Size: 11.6 KB  ID: 126760  

Tribulation - The Children Of The Night

mercredi 22 avril 2015

Selkätreeni tuntuma (kipu)

Kun treenaan yläselkää niin tuntuma on enimmäkseen kipua, ei mitään suurta kipua mutta tuntuu todellakin erilaiselta kuin muiden lihasten treenaus. Pumppi on ihan normaali ja lihaskasvu on ihan hyvää. Lämmittelenkö liian vähän vai mikä mahtaa olla vikana? Tuntuu kuin lihasta vihloisi mutta koko lihasta samaan aikaan.
Lämmittelen tekemällä leukoja ja jokaista sarjaa ennen yksi lämppäsarja.

Selkätreeni tuntuma (kipu)

Abbath - TBA

Norjalainen black metal persoona Abbath laittoi hiljattain Immortalin hanskat naulaan ja perusti uuden bändin nimeltään Abbath. Bändi teki juuri diilin Season Of Mistin kanssa. Maailmandebyytti tapahtuu tämän vuoden Tuska festareilla.

Jäsenet:
Abbath - laulu, kitara
King Ov Hell (Gorgoroth) - basso
Baard Kolstad (God Seed) - rummut

Click image for larger version.  Name: 11043216_884875451535864_5055815872944542858_n.jpg  Views: 0  Size: 27.8 KB  ID: 126747

http://ift.tt/1cy5cFP
Liitetyt kuvat
 
Abbath - TBA