lundi 20 avril 2015

CBB Olli Kaminen

Ketju vähän tuntemattomammalle CBB-kisaajalle, joka sen kuitenkin ansaitsee. Kaminen on mallikas CBB -180cm sarjan kisaaja, joka omaa lajiinsa suhteellisen suuren lihasmassan. Viikonlopun Fitness Classicissa hän sijoittui toiseksi Tuomas Kurosen kuroessa (pun intended) ensimmäiselle sijalle.



Vas. Tuomas Kuronen, Oik. Olli Kaminen


Kaminen voitti 2010 vuonna CBB -180cm sarjassa kultaa, alla herran vapaaohjelma tuosta kisasta. Kyseiseen kisaan herraa valmensi itse Utti "Hulkki" Hietala, joka taitaa toimia vieläkin Kamisen takapiruna. Olli on kisannut ilmeisesti myös 2006 vuonna Wrange body SM kisoissa junnujen kehonrakennuksessa (?)




Lisää kuvia hänen kisastaan muiden kisaajien ja kisojen ohella löytyy Pakkotoiston galleriasta ja sen osista, josta tämän postin kuvat on myös napattu. Olli kyllä ansaitsee oman ketjunsa tänne Pakkiksen kilpailijat osiolle jo ihan mallinsa ja massansa perusteella. Hän on ehdottomasti Suomen parhaimmistoa yleisessä CBB:ssä, vaikka ei ole kisaaja tunnetuimmasta päästä! Ja Mikelle suuri kiitos näidenkin kisojen osalta muita tahoja paremmasta kuvamateriaalista.

Jos joltakulta löytyy Kamisen vapari viikonlopulta niin laittakaa ihmeessä eetteriin ja postatkaa tänne!


CBB Olli Kaminen

Pinaatille korvike.

Teerve ravintoexpertit.

Olen muutamaviikko sitten aloittanut kesäkiristys dieetin, muuten ruoka uppoaa ihan hyvin mutta pinaatti (ainakaan pakaste) ei vain uppoa. Tulisiko kellään mieleen mitään millä voisin pinaatin korvata säilyttäen kuitenkin dietin kaavan. Treenaan n.6.Krt viikossa joten lievästi ylimääräiset hiilarit/proteiinit on ihan OK. Kunhan löytyisi jotakin muuta kuin pinaattia alkaa tulla oksennusrefleksi jo kyseisestä raaka-aineesta. :) Kiitokset jo etukäteen.


Pinaatille korvike.

dimanche 19 avril 2015

M: Vipuvarsilaitteita halvalla

Nyt vipuvarsilaitteita halvalla, vaikka kotisalille.



Sportkraft yläveto/ punnerruslaite (molemmat liikkeet samassa laitteessa) HP: 350e. kts. kuvat: Sportkraft, Kuntoilu ja fitnes...

(Laitteen ovh 1200e)



GPF veto/ työntölaite HP:350e kts. kuvat: Tuotteet - Laadukkaat Panatta ja GPF Kuntosalilaitteet | Gym Productions Oy



Laitteet Helsingissä

Yht. otot: koinonen1@luukku.com





M: Vipuvarsilaitteita halvalla

lisäravinteet turvallisia ja tarpeeksi hyödyllisiä? kokemuksia näistä?

Elikkäs mulla on kokemusta kreatiinistä joka on toiminut ihan ok. ei varmaan täydellä teholla koska en ole juonut aina tarpeeksi. tilasin gainer pro 4kg ja otin mukaan DAA xl tabs, onko järkevää kokeilla toimiiko ja ikää siis 17 kohta 18.





lisäravinteet turvallisia ja tarpeeksi hyödyllisiä? kokemuksia näistä?

Crest - Professional Fighting Center | Helsinki





BJJ:n alkeiskurssi



MA: 17.30 - 19.00

TO: 19.00 - 20.30



Thainyrkkeilyn alkeiskurssi



TI: 17.00 - 18.00

TO: 17.00 - 18.00



Lajien yhteinen fysiikkatreeni



KE: 17.30 – 18.30



Alkeiskurssien kesto: 6 vko



Alkeiskurssin hinta: 99 €



Mikäli ilmoittaudut sähköpostilla, mainitse kumpaan alkeiskurssiin osallistut!



Salin tiedote: Tiedote: Crest Oy - Uusi ammattimaisuuteen panostava Crestin kamppailusali rakenteilla - ePressi





Crest - Professional Fighting Center | Helsinki

samedi 18 avril 2015

Kehonrakennus mediassa ennen ja nyt

Fitness Classicin jälkihöyryissä tuli fiilistelyä tubesta vanhaa materiaalia ja huomioni kiinnittyi tässä allaolevassa Boogien videossa siihen, että kisat on näytetty TV kakkosella ja vielä selostuksella. Kysymys kuuluukin että onko kenelläkään tietoa kenen tuottamaa tämä materiaali oli ja miksi lajien näyttäminen tässä muodossa lopetettiin? Tällä hetkellä on ainakin kova reboot käynnissä medianäkyvyyden kanssa.








Kehonrakennus mediassa ennen ja nyt

M: sigelei 150W

Eli otsikon mukainen boksi modi lähtis myyntii!

Modia käytetty vain pari viikkoa mitään ongelmia ei ole ollut! alkuperäinen boksi löytyy ja kaikki mitä mukana tuli!

googlettamalla löytyy kyllä boksista tietoa vaikka kuinka!



tehonsäätö 10w-150w eli tehoa kyllä löytyy!

ainut sanominen löytyy ehkä kun tankkia ruuvaa irti ja auki niin tankki tekee modiin jälkeä mutta nämä jäljet ei näy kun tankki on modissa kiinni! on iha yleinen näissä modeissa tuo kyseinen kosmeettinen ongelma..

HUOM KYSEESSÄ PELKKÄ MODI!! eli mukaan ei tule akkuja/tankkia! käyttää kahta 18650 akkua!



hintapyyntö on 85€+postit jos pitää lähetellä! nouto mieluusti mutta suostun postittelemaankin! voidaan ostajan kanssa keskustella että pistetää posteja puokkii vaikka!



kyseisen boksin väri on silver!



Sijainti: Äänekoski





M: sigelei 150W