lundi 4 mai 2015

Painonpudotus ja ruokavalio suolistovammaisena ?

Hei !

Punttien kanssa on tullut oltua enemmän ja vähemmän tekemisissä nuoresta lähtien. Näin Crohnin tautia sairastavana ihan hyvät lihat ympärille onnistunut taikomaan mutta nyt edessä ongelma. Urheilutausta on pitkä ja tavalliset ruokavalioon liittyvät asiat ovat hallinnassa. Ehkä olen laiska kun en tarkemmin selaile tätä palstaa mutta nyt olisikin kysymys. Millaisella ruokavaliolla kannattaisi näin kesäksi ylimääräiset kilot lähteä pudottelemaan?

Itsekuri tosiaan todella surkea ruuan suhteen ja vaikka tykkäänkin kokkailla, niin monesti se nopein ja opiskelijalle halvin makaroonimössö tai sen variaatiot kattilasta löytyvät. Koskaan en ole kaloreita lähtenyt laskemaan, koska tuntunut niin kaukaiselta ja ei niin omalta jutulta. Nyt olen miettinyt esim.VHH tai jotain sen tyyppistä ruokavaliota, mutta nyt olen kyllä hieman umpikujassa. Olisi kumminkin mukava pitää jonkin näköiset lihat tuossa ympärillä ettei täysin dieetillä kuivuisi. Tällä hetkellä painoa löytyy 87.5 eikä se ole tuntunut siitä mihinkään liikahtavan vaikka kuinka aerobista on lisännyt.

Olisi todella mahtavaa jos joku osaisi vähän suuntaa antaa millaista dieettiä lähteä koittamaan. Aikarajaa projektille ei ole ja dieetin jälkeen tarkoitus olisi jatkaa jokseenkin samanlaisella linjalla, bulkkaillaan taas sitten syksyllä.

Kiitoksia jo etukäteen !


Painonpudotus ja ruokavalio suolistovammaisena ?

dimanche 3 mai 2015

Assemble The Chariots - World Architects EP

Suomalainen deathcorebändi Assemble The Chariots julkaisee World Architects nimisen EP:n.

Click image for larger version.  Name: 11174941_10152835712168597_2763628727962268091_n.jpg  Views: 0  Size: 165.6 KB  ID: 127017





Click image for larger version.  Name: 1941344_10152016172598597_2046703558_o.jpg  Views: 0  Size: 259.5 KB  ID: 127018

http://ift.tt/1GUzPCn
Liitetyt thumbnailit
Click image for larger version.  Name: 11174941_10152835712168597_2763628727962268091_n.jpg  Views: N/A  Size: 165.6 KB  ID: 127017   Click image for larger version.  Name: 1941344_10152016172598597_2046703558_o.jpg  Views: N/A  Size: 259.5 KB  ID: 127018  


Assemble The Chariots - World Architects EP

Five Finger Death Punch - Got Your Six

Yhdysvaltalainen Five Finger Death Punch julkaisee Got Your Six nimisen levyn myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana tänä vuonna.

Click image for larger version.  Name: fivefingerdeathpunchband2013_638.jpeg  Views: 0  Size: 43.9 KB  ID: 127015

Five Finger Death Punch
http://ift.tt/13IIWkG
Liitetyt kuvat
 


Five Finger Death Punch - Got Your Six

MM-lätkäveikkaus Maanantai 4.5.2015 Klo 21:15 NORJA - SUOMI

Arvaa ottelun ensimmäisen maalin tarkka aika sekunnilleen. Lähimmäksi arvannut voittaa 6kk VIP-jäsenyyden. Jos voittanut on jo VIP, laitetaan vippiin 6kk lisää. VIP-jäsenyyttä ei voi siirtää toiselle.

Jos kaksi arvaa yhtä lähelle, voittaa ensimmäisenä arvauksen laittanut. Arvausaikaa 30min ottelun alkuun. Laita arvaukseen minuutteja ja sekunteja "21:34", ei siis "toinen erä 1:34". Arvaukseen vain kellonaika, jos viestissä on muuta tekstiä, se hylätään.

Jos joku arvaa täsmälleen oikein, voittaa hän ikuisen VIP-jäsenyyden Pakkotoistolle. Jos taas ylläpito tai moderaattorit arvaavat lähimmäksi, VIP-jäsenyyttä ei anneta kellekään.


MM-lätkäveikkaus Maanantai 4.5.2015 Klo 21:15 NORJA - SUOMI

Lisäravinteiden vienti lomareissulle?

Tere kaikki pakkislaiset!

Tässä alkaa lomareissu lähestyä ja tuli semmonen probleema mieleen, että miten saan vedettyä 3viikon mittaisella reissulla lisäravinteet, kohteena siis thaimaa. Luulisin, että suomessa sallituilla lisäravinteilla ei saa itselleen ongelmia thaimaa tulleissa, mutta mistään ei voi olla varma. Ei oikein houkuttele lähteä lomareissulle pelko persekarvoissa, että siellä odottaa täti kumihanska kädessä :D.. Vaihtoehto olisi myös se, että thaikuissa olisi lisäravinnekauppa, mutta se sitten mitä ne lisäravinteet sisältää voi olla eri asia.
Eli jos teillä joillakin on kokemusta niin jakakaa ihmeessä ne mullekkin niin tietää miten asian kans etenee.!


Lisäravinteiden vienti lomareissulle?

M: Adidas Power Perfect II -painonnostokengät koko 42 2/3

Myydään kunnoltaan uudenveroiset vain muutaman kerran käytetyt Adidaksen Power Perfect II -painonnostokengät kokoa 42 2/3. Sovitus ja nouto Helsingin Käpylästä tai ostaja maksaa postikulut.

Hintapyyntö 70 €.

Yhteydenotot:
tuomas.dunkel at gmail piste com
puh. nollaviisnolla 3410325
Liitetyt kuvat
 


M: Adidas Power Perfect II -painonnostokengät koko 42 2/3

samedi 2 mai 2015

Progressioalgoritmi

Progressioalgoritmini lisää painoa jos tavoitetoistot tulevat täyteen ja vähentää jos eivät tule. Siusiu tuomitsi tämän täysin toimimattomaksi, mutta en tiedä miten tuo voisi käytännössä olla erilainen. Painoa on joskus lisättävä, muutenhan ei ole mitään progressiota. Ja jos painoa lisää rajatta niin silloin toistot vähenevät ja lopulta treeni on staattista pitoa. Kertokaapa nyt sitten mikä olisi toimiva.

Tuossa langassa keskusteltiin myös siitä, että
- treeni on liian löysää (kertokaa miten sen mittaan että uskotte)
- syöminen liian vähäistä
- treenipainot näyttävät naisten painoilta (suosittelisitteko naisille lisää syömistä siinä uskossa että kyllä ne lihat siitä kasvavat kunhan syö tarpeeksi?)
- miksi näyttää minusta siltä että joillain on mahdotonta hyväksyä sitä, että heikkolahjaisuus olisi syy heikkoon kehitykseen
- yllättävän usein "heikot geenit" ovatkin liian vähän ruokaa ja liian yksipuolista treeniä (onko Tartsan siis laskenut?)
- on ihmeellistä jos ei vedä maasta 1. treenissä vähintään 100 kg (Orangille, että aloittelin muistaakseni 45 kg:lla)

Heikkolahjaisuudesta esimerkkinä ns. lihastaudit, joita on varmaan tuhansia. Esim. tunnettu Duchenne yleensä tappaa 20...30-vuotiaana. Tämä on minulle ihan selvä jatkumo, heikkolahjaisin on vainaja joka nostaa 0 kg kaikissa liikkeissä, mutta ylärajaa ei ole.


Progressioalgoritmi