lundi 11 janvier 2016

Salikomediaa?

Aikanaan YU EM-kisojen aikaan piti ettia Otahallille vaihtoehto ja paadyin nostelemaan Esport Centeriin. Siella oli vakkareina sellainen dynaaminen voimakaksikko etta oksat pois.

Ikaa molemmilla nelkytjotain, hoikahko nainen ja lievasti ylipainoinen mies. Molempien liikeradat oli enemman kama sutrasta kuin bodauksen oppikirjoista.

Viikon kohokohta oli kun sai nahda naikkosen duunaavan kahden perakkaisen aerobic-tunnin jalkeen kymmenen sentin liikeradalla rinnallevetoa scott-penkissa. Muikki oli tosiaan sisaistanyt totuuden, ettei naisen kannata reenata kevyilla romuilla. Painoa tangossa joku viiskyt kiloa ja eikun scottipenkkia tekemaan. Olkapaissa ei kulma muuttunut, jalat ojentamalla ja istumalla takaisin penkkiin tankokin liikkui vahan.

Samaan aikaan oli yleensa pariskunnan miespuolisko tekemassa penkkipunnerusta jalat penkilla. Suurin piirtein oma paino tankoon (reilut sata kiloa) ja eikun penkkaamaan. Useimmat tekee penkin laskemalla tangon rinnalle, mutta taa hepput tyonsi lantion ylos penkista ja toisto oli valmis kun kaljamaha osui tankoon. Teki viela jotain kymmenen sarjan pyramideja tolla lailla.

Otahallillakin kavi aika eksentrista vakea, mutta siella sentaan oli useimmiten oikeasti styrkkaa takana. Naa kaksi oli vaan huvittavia.

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Salikomediaa?

Markku "Sensei" Tikka

Eilen illalla kävin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen JUOKSEMASSA... se oli eeppistä. Linnut ja sirkat hiljenivät, nuoret naiset pyörtyilivät ja äidit käänsivät lastensa katseet poispäin, kun 100 kiloa trikoo-shortseihin sonnustautunutta voimailijaa 260 kilon kyykkyreisillä puuskutti pitkin Orikedon lenkkipolkua. Joku vanha patu siinä kehtasi ohittaakin s**tana. Siitä syystä en toista kierrosta kuntorataa voinut juostakaan, koska olisi kuitenkin ohittanut vielä kierroksella...

Aloitin siis tällä viikolla DIEETIN ja maanantaina aamulla vaaka näytti elopainoksi 100,7kg. Tarkoitus olisi nyt 90kg nurkille kunto kiristellä, jotta sitten, kun dieetti loppuu ja paino nousee sen pakollisen pari kiloa, niin se olisi edelleen 92-93kg mikä mahdollistaa kolme asiaa:

1) -93kg sarjassa nostamisen lyhyellä punnitusaikavälillä
2) -90kg sarjassa nostamisen 24h punnitusaikavälillä (siis aika punnituksesta kisaan)
3) mahdollinen 2015 CBB kisadieetti helpottuu (korostan sanaa "mahdollinen")

Se tosin on vielä arvoitus, että jaksaako sitä sitten 93 kiloisena mitään nostaa, koska minulla se tarkoittaa rasvaprosenttia 5%. Täytynee pysytellä kyseisessä lukemassa jonkin aikaa, jos keho vaikka tottuisi siihen. Mutta jos ei minkäänmoisessa nostokunnossa ole, niin kohtalaisessa rantakunnossa sitten ainakin... tosin taitaa olla jo avantouintikausi alkanut taas siinä vaiheessa.

Otin käyttööni nyt seuraavanlaisen treenikierron neljällä viikottaisella treenillä:

1. Rinta, Selkä, Vatsa
2. Ojentajat, Hauikset, Olkapäät
3. Reidet, Pohkeet

Näyttää kovasti hypertrofia-treeniin tarkoiteltu lihasryhmäjaolta, mutta toki yksittäisten treenien sisältö on muokattu palvelemaan paremmin voimanostoa, koska siihen lajiin tällä hetkellä enemmän keskityn. Toinen tapa muotoilla tuo sama treenikierto olisikin...

1. Rinta-painotteinen punnerrustreeni + apuliikkeitä
2. Ojentaja-painotteinen punnerrustreeni + apuliikkeitä
3. Kyykky / Maastaveto -treeni + apuliikkeitä

Olen siis jakannut penkkitreenit kahdella päivälle, koska se mahdollistaa enemmän keskittymistä penkkipunnerruksen kehittämiseen, mikä on minun Akilleen kantapääni sekä palautuminen on nopeampaa, kun neljän treenipäivän viikkoon ei tule joka viikko kahta kyykky / mave -treeniä. Dieetillä kehittyminen tosin voi olla vähän kiven alla, mutta ainakin palautuminen on parempaa.

Neljän viikottaisen salitreenin lisäksi teen viikossa kaksi "cardio" -liikuntasuoritusta. Minun ei yleensä ole juuri tarvinnut treenin lisäksi muuta liikuntaa dieeteilläni harrastaa (ellei suoranainen kisakireys ole tavoitteena ollut), koska omaan hyvin toimivan aineenvaihdunnan ja toisaalta en juurikaan ruokahalua. Nyt kuitenkin otan muutakin liikuntaa ohjelmaan mukaan heti alusta asti siitä yksinkertaisesta syystä, että haluan olla paremmassa aerobisessa kunnossa kuin mitä tällä hetkellä. Juoksukokeilun perusteella tosin uskallan sanoa, että en nyt edes ole erityisen huonossa aerobisessa kunnossa, mutta toki tarkoitus on siinä kehittyä.

Nuori mieshän tässä vielä olen, mutta sen verran ikää kuitenkin, että sitä on alkanut arvostaa sellaisia asioita kuin kunto, terveys ja oma rauha, kun 10 vuotta sitten kaikki oli vaan voimaa, massaa ja lisääntymispyrkimyksiä...

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Markku "Sensei" Tikka

Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

Haastattelu: Mika Nyyssölä 31.5.2005

Käyttäjien esittämiä kysymyksiä:

Mika Nyyssölä - SM II 2003 -70kg, PM I 2005 -70kg

1. Mistä sait kehonrakennuskärpäsen pureman?

- Sain pureman jo varmaan siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran näin kuvan jossain kuponkiuutisissa, jossa myytiin jotain Wrangen "voimavaijeria". Siinä oli kaveri kauhealla hauiksella ja kuvatekstinä: P.A.K.O.T.T.A.A lihaksesi kasvamaan! Taisin olla 10-vuotias ja se jotenkin kolahti. Siinä oli jotain ihmeellistä, kun joillain, niin harvoilla, oli lihaksia. Myöhemmin sitten noin 14-vuotiaana aloitin kotona käsipainoilla ja punnertelemalla, kunnes uskalsin mennä vuoden kotitreenauksen jälkeen salille. Sillä tiellä ollaan jo vuodesta -91!! Itse kehonrakennukseen minut tutustutti Aki Mähönen reilut pari vuotta sitten. Ennen sitä kehonrakennus oli ollut minulle lähinnä mystisenä haaveena tuolla taustalla, sillä lajiin on hyvin vaikea tulla mukaan ellei ole ketään henkilöä, jolla olisi ensikäden tietoutta mitä tehdä.
Ajatelkaapa etten ollut koskaan nähnytkehonrakennus kisoja ennen kuin itse olin lavalla kilpailemassa!

2. Mitä tekisit toisin, jos olisi mahdollista aloittaa salihommat uudestaan ihan pohjilta?

- Hyvä kysymys! Ajatelkaapa sellaista, että 15-vuotias menee täysin tietämättömänä punttisalille ja alkaa vain nostelemaan painoja ilman, että kukaan vaivautuisi neuvomaan miten tehdä ne oikein. Siinä loukkaa hyvin helposti itsensä puhumattakaan optimaalisesta lihaksen kehityksestä. Itselleni kävi vähän sillä tavalla. Kaiken sai oppia kantapään kautta ja toisia seuraamalla.
Uskoisin, että ensimmäiset kuusi vuotta meni vähän niinkuin kankkulan kaivoon, kun ei ollut juurikaan selkeyttä mitä tehdä.
Toisin tekisin siis kuin silloin. Treenaisin todennäköisesti juuri nykyisellä tavallani eli puhtaita liikkeitä tekemällä ja tuijottamatta painojen määrään. On aivan turha tehdä ykkösiä ranskalaisessa punnerruksessa, sillä vain loukkaa itsensä ja se jos mikä on tuhoisaa lajin harrastuksen kannalta.
Puhumattakaan ruoan tärkeydestä! Vasta dieetillä tajusin kuinka tärkeää on syödä, syödä ja syödä. Tasaisesti 5-7 ateriaa päivässä. Puhdasta ruokaa.

3. Mitä mieltä olet kehonrakennuksen tilasta tällä hetkellä maailman huipputasolla, eli onko laji menossa sinun mielestä överiksi vai onko suuntaus oikea?

- Vaikea sanoa. Tuntuu siltä, että nykypäivänä mikään ei enää riitä. Ikinä ei ole tarpeeksi iso. Äijät on hurjan näköisiä ja kokoisia. Varmaan livenä vielä isompia kuin kuvissa.
Olisihan se hienoa jos joku pienempi ja kireämpi kaveri pieksisi isomman jössikän, mutta eipä taida tapahtua nykypäivänä.
Itse olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta pidän siitä että äijät on niin freakazoidin näköisiä kuin mahdollista. Mitä friikimpi sen enemmän se kohauttaa yleisöä. Mutta toisaalta ne kaverit ei sitten olekaan niin änkyrä kireitä kuin ovat isoja. Siinä vähän kärsii koko lajin yksi tärkeistä ominaisuuksista eli mahdollisimman tiukkana oleminen.

4. Kuka omaa mielestäsi täydellisimmän fysiikan kehonrakennuksen historiassa?

- Huh huh. Mahdotonta nostaa ketään ylitse muiden. Jos kriittisesti katselee (johon ei meikäläisellä olisi kylläkään varaa) niin jokaisella kaverilla on aina joku heikkoutensa. Ronniella on pohkeet ja vatsat, Priestillä on pitkä selkä ja lyhyet jalat, Ruhl on ruma ( ei millään pahalla, mutta sekin kyllä vaikuttaa tuomareihin), Arskalla oli "hoikahkot" jalat, Nasserilla selkä ei levinnyt tarpeeksi. Ehkä vähiten heikkouksia oli "Flex" Wheelerillä eli olisiko Flex sitten yksi mahtavimmista? Mene ja tiedä?

5. Mitä luonteenpiirteitä tai ominaisuuksia pidät tärkeimpinä kilpakehonrakennusta harrastavalla?

- Kyllä se on ehdottomasti nöyryys. Ylpeilyt saa jäädä kotiin. Dieetillä se on varmaankin luonteen lujuus jaksaa tahkoa sitä aerobista ja olla sortumatta houkutuksiin.

6. Anna jokin pilkun viilaus vinkki rasvapoltoon, mitä itse käytit.

- Eipä siihen ole mitään salaisuutta. Itse hilasin perseeni klo 3:45 ylös ja puolentoista tunnin lenkille joka aamu. Sitten seitsemäksi töihin. Neljältä salille jonka jälkeen puolen tunnin krossari niin, että hiki lensi. Kotiin syömään ja jos urheiluruutu näkyi telkkarissa oli jo yli nukkumaanmenoajan. Siinä sulle rasvan polttoa.

7. Kiinnostaako tulevaisuudessa kilpaileminen samassa painoluokassa, vai kenties korkeammissa luokissa, eli onko tavoitteenasi viellä lisätä kehosi lihasmassaa, vai viimeistellä/ylläpitää nykyistä kuntoasi?

- Nyt seuraava tavoite olisi MM-kisat Shanghaissa alle -65kgssa. Tulevaisuudessa olis haaveena kisata -80kg sarjassa, mutta katsotaan nyt yksi kisa kerrallaan.

8. Millä tavoin harjoittelit poseeraamista ja vapaaohjelmaasi?

- Peilin edessä lähinnä. Musta tuntuu, että ne jotka aina jonkun heijastuksen sattuessa peilaa itseään ja heittää jonkun posen, osaavat sitten luontevasti myös lavalla poseerata. Sen joko osaa tai ei osaa. Vaikea laji ja harjoitus tekee mestarin. Mitä useammat kisat on takana sitä luontevammin se lavasäteily ja poseeraus onnistuu.
Vapariin kannattaa satsata, sillä sehän on oikeastaan ainoa hetki lavalla, jossa päsee esittämään itseään juuri niinkuin haluaa. Kannattaa siis aloittaa jo dieetin alussa, koska loppua kohden ei paukut enää riitä kehittelemään mitään fiksua.

9. Miten motivoit itseäsi treenistä ja dieetistä toiseen?

- Ehkä se motivaatio kumpuaa siitä, kun muistelee kuinka siistin näköistä se oli olla kisakunnossa vatsapalat näkyvissä ja kireänä. Tietenkin se lavalla olo on niin ainutlaatuista puhumattakaan takahuoneessa olevasta tunnelmasta. Se fiilis, että on jotain enemmän kuin tavalliset ohikulkijat on jotenkin kiehtovaa.

10. Mitä haluaisit sanoa aloitteleville treenaajille?

- Maltti on valttia. Mitään ei saavuta yhdessä yössä. Lihakset kasvaa kun ne kasvaa ja nyt puhutaan vuosista. Ei kannata lähteä repimään salille ja treenaamaan kolmea tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa. Puhdas ruokavalio ja tasaisesti jaetut lepopäivät ovat eetvartti lihaksille. Intensiiviset treenit sopivalla vastuksella on paljon tehokkaampaa kuin yli-isoilla painoilla treenaaminen. Tiedän sen koska juuri itse olen syyllistynyt moiseen. Kehitystä alkoi tapahtua vasta, kun aloin tehdä liikkeet puhtaasti, pienemmillä painoilla.

Kiitos kysymyksistä. Oli antoisaa vastailla niihin. Toivottavasti jaksoitte lukea.
Hyvää kesän jatkoa kaikille! - Mika

......................................................................................

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kuvat otettu Mayor´s gymillä.

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Mika Nyyssölä IN DA HOUSE!!! kuvia!

dimanche 10 janvier 2016

Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

ironchef , riittääkö sulla huumoria vielä tommosenkin herätyksen jälkeen? Veikkaisin jos saisin tommosen herätyksen, niin mulla palais pinna jo ihan kunnolla..... tuo spriitussi, ketsuppi ja ennenkaikkea karvojen leikkely menee minusta jo kivan pikkujekun ulkopuolelle. No tuli tossa toissa viikonloppuna mentyä kaverin luona ekana nukkumaan(n. klo 4, ja kahen päivän laivareissu takana), aamulla kävelin vessasta pois peilin ohi......hetkonen, ja pari askelta taakseppäin. Peilistä näkyi mun naama, aatuviikset piirretty , laitettu ripsiväriä, ja jotain muuta mustaa töheröö silmien ympärille, huulipunaa ja naamassa luki jotain..... Tuo on vielä ihan normaalia ja menee huumorista. No parasta tapauksessa oli, että heräsin ekana ja sain taiteilla vähän muitten naamoja :evil:

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Repesin eli Hauskoja kuvia netistä!

Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

EN tiedä onko tämmöstä threadia ollu, mut jos niin ei kai pahitteeksi kysellä tuntoja uudelleen....

Mua ottaa eniten päähän se, että pukuhuoneessa monet käyttää näitä suihkuteltavia dödöjä ja kovan treenin jälkeen ois kiva tulla raikkaaseen pukuhuonetilaan. Tämä ongelma on varsinkin ruuhka-aikana.

Toinen ongelma on salilla soitettava musa. Välillä tulee hyvää rokkia, mutta se teknojumputus ei nosta fiilistä yhtään. Onneksi on oma soitin välillä mukana, mutta ei sitäkään korvilla voi kaikissa liikkeissä pitää.

Tuossapa nuo suurimmat ongelmat. Muutenhan kaikki onkin mennyt ihan mukavasti ja nauttimalla.

Ja niin... kolmas on varmaan se, että kaikki nauraa kummonen heikko kynis mä olen.... Koko sali raikaa, kun saavun paikalle. (oho heräsin, olikin unta...) Mutta missäs ne lihakset? :lol2:

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Mikä potuttaa salilla käynnissä eniten?

Urheiluvammojen kysymykset. Lue ketju läpi, ennenkuin postaat uuden kysymyksen.

Tämä nyt ei varsinaisesti latseihin liity, mutta ajattelin kysästä, kun oli selkään liittyvissä ekana:

Normaalisti ihminen, pystyy makaamaan esim. lattialla, ongelmitta, niin että perse/alaselkä ja yläselkä/pää, on lattiassa, mutta mulla, jotenki latsien kohalta, yläselkää ja vähän keskiselkää, on jotenki niin paksu ja kaarella, että voin olla vaan niin, että yläselkä ja pää on lattiassa ja alaselkä ja perse ilmassa tai sitten toisinpäin. Eli siis, keskiselän kohalta selkä on todella ulkona. Vaiva tullu kun aloin käymään salilla, ensin selkäkivut oli poissa, sitten selkä meni tuohon muotoon, vaikka oon venytelly ja koittanu parhaani mukaan sitä saaha suoraksi ja nyt on selkä vähän väliä kipeä ja pistää. Jos seison suorassa tarpeeks kauan, menee alaselkä aivan jumiin ja tukkoon ja jos oon kyyryssä liian pitkään, alkaa latseihin ja muualle selkään sattumaan. Todella ärsyttävää ja oon vasta 15, niin ei tekis loppuikää mieli olla selkävikanen. Hierojalle oon varannu ajan, jos siellä osais aukasta selkää, mutta mitä tässä kannattas tehä, varsinki venyttelyn kannalta?

E: Ja niin, selkä on niinku semmonen, että latsien/lapojen kohalta niska ikäänku kaartuu eteenpäin, joten näyttää niinku ois joku notre damen kellonsoittajan selkä.

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Urheiluvammojen kysymykset. Lue ketju läpi, ennenkuin postaat uuden kysymyksen.

Kuukauden idiootti!!

No jokainen tekee omalle keholleen mitä tykkää. Niin pitkään kuin syntholilla/silikonilla täytetyt hauikset ei ala esiintymään kehonrakennuskisojen voittajien paikalla ja niistä ei tule kisoissa pärjäämisen edellytystä, niin mulle se on ihan sama. Onneksi kunnolla toimiva aito lihas näyttää yhtä selvästi aidommalle ja paremmalle, kuin e-kupin luomurintakin voittaa e-kupin silikonirinnat naisella. Eli viimeistään kun "tavara" liikkuu tai sitä kosketellaan niin eron kyllä huomaa. (Lihaksien kohdalla tarkoitin liikkumisella lähinnä sitä että rento lihas jännitettään tiukaksi.)

Jos joku ajattelee että yli 60cm:n tiukka olkavarsi on yhtälailla keinotekoinen riippumatta onko se hankittu "täytteillä" vai steroideilla, insuliinilla ja kasvuhormonilla, niin olen kyllä täysin eri mieltä. Onhan kuitenkin aito lihas aina toimivaa elimistön omaa elävää kudosta riippumatta sen kasvuärsykkeeksi käytettyjen keinojen määrästä. Toisin on kehon ulkopuolelta otetun "täyteaineen" kohdalla. Pahoin kyllä pelkään että "täyttäminen" aika yleistä kehonrakennuksessa pohkeiden kohdalla. Mutta kyllä jännitettäessä pohkeissakin aina aito lihas kuitenkin on näyttävämpi ja erottuvampi.

Kerran muuten tuli dokumentti jossa naiselta imettiin rasvaa vatsasta ja siirrettiin se ruiskeina pakaroihin antamaan pepulle uutta muotoa. Kyllä sekin mielestäni oli luonnollisempi tapa muokata ulkonäköään, kuin silikonien käyttö. (Onneksi lihaksia ei samalla tavalla siirrellä.) En suinkaan tarkoita että ylläoleva tapaus olisi silikonitäytteitä ottanut, kyseessä ilmeisesti reilut synthol-ruiskeet (Öljy joka ei juuri ollenkaan poistu kehosta) ja ruiskeilla aiheutetut mahdolliset turvotusta aiheuttavat tulehdukset lihaksen sisällä. Niin ja lopuksi vielä huomautan että en suinkaan vastusta naisten silikonirintoja, kuten sanoin jokainen päättää itse ruumiistaan. Puhuin vain siitä että elimistön oma lihas-ja rasvakudos on aina kuitenkin aidompaa kuin "täyteaineet".

This entry passed through the Full-Text RSS service - if this is your content and you're reading it on someone else's site, please read the FAQ at http://ift.tt/jcXqJW.



Kuukauden idiootti!!