jeudi 22 janvier 2015

Voimakas kutina ranteissa ja nilkoissa liikuntasuorituksen alussa

Mistä ihmeestä näin ärsyttävä vaiva voi johtua. Joka kerta kun alan liikkumaan, siinä vaiheessa kun alkaa olla ns. lämmöt päällä, vähän ennen kuin tulee hiki pintaan, alkaa yleensä nilkoissa tai ranteissa kutisemaan aivan helvetisti. Joskus kutina saattaa kohdistua myös päälakeen, ja joskus harvoin lisäksi jonnekin muualle kuten olkavarteen. Kutina kestää vain lämmittelyvaiheen ajan ja päättyy kun on kunnolla saatu keho liikunnalla lämpimäksi.



Vaiva on kestänyt nyt yhtäjaksoisesti yli puoli vuotta. En osaa yhtään sanoa mikä vaivan on laukaissut. En tiedä onko tällä merkitystä, mutta mainitaan kuitenkin, että joitakin kuukausia ennen vaivan alkua niskani magneettikuvassa näkyi hyvin lievä pullistuma, josta fysiatri ei ollut huolissaan ja sanoi että se paranee pian itsestään. Samaan aikaan minulla oli pahoja yöllisiä selkäkipuja, jotka ovat kuitenkin päättyneet 100-prosenttisesti jo kuukausia sitten.



Muuten tunnen olevani terveempi kuin koskaan, ja treeni kulkee, mutta ai helvetti tuo kutina on perseestä vaivatessaan joka liikuntakerralla.





Voimakas kutina ranteissa ja nilkoissa liikuntasuorituksen alussa

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire