Olen muuttanut uuteen kaupunkiin, ja ihan sen kunniaksi päätin aloittaa uuden lajinkin. Ykköslajina mulla kuitenkin ratsastus, ammatiksi kun sitä teen. En ole oikeastaan ikinä harrastanut mitään muuta, joskus käynyt salilla yksikseen treenailemassa. Näin kärjistetysti vois sanoa, etten ole aikoihin ollut aloittelija oikeastaan missään.
No, ekan kerran olin siis tiistaina Crossfit-tunnilla, kävi tuuri mulla - olin nimittäin ainoana joka juuri sille tunnille oli ilmottautunut, niin sain yksityisopetusta. Opettaja oli ihan mahtava, tsemppas ja neuvoi koko ajan. Hyvä treeni saatiin tehtyä ja käytiin läpi perusteita yksinkertaisiin liikkeisiin.
Tänään menin sitten toista kertaa sellaselle tekniikka-tunnille. Kerroin omat taustat, että toista kertaa täällä nyt ollaan ja laji mulle muuten täysin tuntematon. Mukana oli kolme muuta jo kokeneempaa treenaajaa, joilla tietysti hirveesti enemmän voimaa ja tekniikkaa kun mulla. Tällä kertaa tekniikassa käytiin läpi näitä erilaisia leuanveto-hommia, ja sitten harjoteltiin köyteen kiipeemisessä tehtävää sellaista lukkoa joka tehdään jaloilla ja vielä renkaissa kokeiltiin näitä leuanvetohommia.
No, mähän en osannut ollenkaan, ja mulle tuli siis jotenkin tosi kurja olo tästä. Meinas kyyneleet tulla silmiin tunnilla. Ja opettaja kyllä auttoi vähän, piti kiinni tukeakseen esim. renkailla ettei tule liikaa heilumista jne. muttei suullisesti korjannut mun liikkeitä ollenkaan. Ja tuli sellainen tosi ulkopuolinen olo, halusin vaan lähteä kotiin. Oli aivan liian vaikeita tehtäviä mulle, ja sen kyllä kaikki siellä salilla huomas. Mutta mulle niitä tehtäviä ei helpotettu ollenkaan, eli tunnin aikana mä en saanut yhtään onnistumista. En lähellekkään.
Harmittaa niin pirusti. Tuntuu siltä etten enää halua mennä ja kokeilla. Tekis mieli salaa treenata jossain pusikossa noita hommia, ja sit mennä vasta uudelleen, mutta kyllähän järkikin sen sanoo että ei niitä liikkeitä yksikseen ilman välineitä kukaan opi. Hitto, että tuli surkea olo. :(
Toisaalta pieni ääni mun päässäni sanoo, ettei saa luovuttaa, vaan ottaa haasteen vastaan. Kaikki on joskus ollut alottelijoita, eli leuka pystyyn ja menoks vaan vaikka kuinka monta kertaa mokais. Mutta enpä tiedä, harmittaa olla tällainen epäonnistuja.
No, ekan kerran olin siis tiistaina Crossfit-tunnilla, kävi tuuri mulla - olin nimittäin ainoana joka juuri sille tunnille oli ilmottautunut, niin sain yksityisopetusta. Opettaja oli ihan mahtava, tsemppas ja neuvoi koko ajan. Hyvä treeni saatiin tehtyä ja käytiin läpi perusteita yksinkertaisiin liikkeisiin.
Tänään menin sitten toista kertaa sellaselle tekniikka-tunnille. Kerroin omat taustat, että toista kertaa täällä nyt ollaan ja laji mulle muuten täysin tuntematon. Mukana oli kolme muuta jo kokeneempaa treenaajaa, joilla tietysti hirveesti enemmän voimaa ja tekniikkaa kun mulla. Tällä kertaa tekniikassa käytiin läpi näitä erilaisia leuanveto-hommia, ja sitten harjoteltiin köyteen kiipeemisessä tehtävää sellaista lukkoa joka tehdään jaloilla ja vielä renkaissa kokeiltiin näitä leuanvetohommia.
No, mähän en osannut ollenkaan, ja mulle tuli siis jotenkin tosi kurja olo tästä. Meinas kyyneleet tulla silmiin tunnilla. Ja opettaja kyllä auttoi vähän, piti kiinni tukeakseen esim. renkailla ettei tule liikaa heilumista jne. muttei suullisesti korjannut mun liikkeitä ollenkaan. Ja tuli sellainen tosi ulkopuolinen olo, halusin vaan lähteä kotiin. Oli aivan liian vaikeita tehtäviä mulle, ja sen kyllä kaikki siellä salilla huomas. Mutta mulle niitä tehtäviä ei helpotettu ollenkaan, eli tunnin aikana mä en saanut yhtään onnistumista. En lähellekkään.
Harmittaa niin pirusti. Tuntuu siltä etten enää halua mennä ja kokeilla. Tekis mieli salaa treenata jossain pusikossa noita hommia, ja sit mennä vasta uudelleen, mutta kyllähän järkikin sen sanoo että ei niitä liikkeitä yksikseen ilman välineitä kukaan opi. Hitto, että tuli surkea olo. :(
Toisaalta pieni ääni mun päässäni sanoo, ettei saa luovuttaa, vaan ottaa haasteen vastaan. Kaikki on joskus ollut alottelijoita, eli leuka pystyyn ja menoks vaan vaikka kuinka monta kertaa mokais. Mutta enpä tiedä, harmittaa olla tällainen epäonnistuja.
Aloitin crossfitin, epäonnistuja-fiilis
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire