lundi 4 novembre 2013

Järkyttävä selkäkipu lapaluun kohdalla

Ajattelin kysyä täältä kun googlettamalla löysin hieman tätä sivuavan aiheen jossa kyseiset oireet mainittiin lievemmässä muodossa.



Eli eilen aamupäivälläkin vielä oli täysin normaali olo eikä minkäänlaista kipua, mutta kuin salamaniskusta vasemman lapaluun kohdalta alkoi tuntua kipua, ihan kuin lapaluu olisi nyrjähtänyt tai jotain :) Se oli aluksi vain häiritsevää, mutta iltaa kohti olin tosi jumissa ja nukkuminen oli vaikeaa. Nyt huomaan, että niska on erittäin jäykkä ja esimerkiksi pukeutuminen on vaikeaa. Kipu kuitenkin hellittää yllättävissä asennoissa kuten esimerkiksi jos laitan käden suoraksi rintalastaa vasten venytysasentona niin, että lapaluu saa hyvän venytyksen. Sitten esimerkiksi hyvän ryhdin ottaminen sattuu sekä pään kääntäminen. En pysty käytännössä kääntämään sitä kuin vähän, muuten kipu on niin kovaa. Kääntäminen oikealle eli poispäin lavasta sattuu merkittävästi enemmän. Vaikuttaa siltä, että olen mennyt jotenkin täysin lukkoon, tuntemus on sellainen kuin jokin osa olisi mennyt sijoiltaan ja vaikuttaa vähän kaikkeen.



Olisikohan särky kuitenkin niskaperäistä, koska minulla on ollut ongelmia niskan kanssa nyt kohta kaksi vuotta, koska minulla on jonkinlainen kaularangan yliliikkuvuus ja kovan liikunnan jälkeen saan pahan niskakrampin ja muutenkin olen huonoryhtinen. Sain treeniohjelman fysioterapeutilta, mutta en tietenkään ole sitä noudattanut kun pystyin jotenkin niskan kanssa elämään :)



Koska lääkäriin vai pitäisikö mieluummin hakeutua fysioterapiaan? Suoraan erikoislääkärille?





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/vammat-ja-lihashuolto/119170-jarkyttava-selkakipu-lapaluun-kohdalla/

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire