jeudi 25 septembre 2014

Juoponretkulle urheiluvinkkejä

Hei!



Olen 28-vuotias mieshenkilö. 188cm ja 94kg, yllättävän tiukkoja kiloja taustaani nähden. Eli ei pelkkää läskiä.



Eli tilanne on se, että en ole urheillut n. neljään vuoteen. Aikoinani 17-24 vuotiaana kävin ahkerasti pumppaamassa rautaa ja kerran viikossa hölkkälenkillä ja olinkin kohtuullisen hyvässä kunnossa, kunnes treenaus loppui pahempaan loukkaantumiseen. Toipumisen jälkeen ei vaan tullut koskaan salille eikä lenkkipoluille palattua.



Nyt tilanne on se, että toisin kuin nuorempana, minua ei niinkään kiinnosta tehdä itselleni mahdollisimman upeaa kroppaa, vaan pitää itseni terveenä ja olo hyvänä. Pari viikkoa sitten lähdin piruuttani testilenkille neljän vuoden urheilemattomuuden jälkeen. Testasin, että jaksaisikohan 5km juosta. Meni kyllä hyvin kevyesti 5km 33min. Mielestäni ihan hyvin kokooni nähden ja huomattavasti kovepaakin olisin voinut päästellä.



Olen aika kiireinen ja urheilu ei ole minulle tärkein asia millä haluaisin vapaa-aikani täyttää, vaan mahdollisimman tehokkaasti urheilla hyvän peruskunnon säilyttäen. Laihtuminen, eikä lihasten kasvatus kiinnosta enää tippaakaan. Eli salilla käymistä en halua aloittaa. Minulta löytyy kotoa kahvakuulat 16kg, 20kg, 24kg ja 32kg. Eli kysymys kuuluu, miten hommata itselle mahdollisimman kokonaisvaltainen hyvä kunto kotitreenillä 2-3 krt viikossa max. 30min per treeni.



Olen siis luovassa työssä ja vapaa-aikanikin sekoittuu työhön erinäisten taideprojektien, musiikin ja kirjoittamisen merkeissä. Tupakkaa palaa 1-5 punaista Marlboroa päivässä j viikonloppuihini kuuluu alkoholi humaltumiseen asti. Saatanpa 1-2 annosta jonain arki-iltanakin siemaista. Treenaus olisi siis tavoitteena aloittaa siten, että se ei häiritse muuta elämää eikä vie liikaa vähää vapaa-aikaani, vaan hoitaa tehokkaasti "alta pois"



Pari viikkoa sitten kun kävin tuon testilenkin heittämässä, olen sen jälkeen tehnyt 3 kertaa niin rajun burpee+etuheilautus treenin, ettei oksentaminen ole ollut kaukana. Jonkun tolkun treeneihin kuitenkin haluaisin. En omaa urheilusta kokemusta, muuta kuin tuolta kehonrakennuspuolelta tuon 7 vuotta, mutta tämäntyyppisestä treenauksesta en ymmärrä mitään.



Niin ja syömisistä sen verran, että tiedän miten kuuluisi syödä, välillä jaksan syödä niin ja välillä en. Kun ulkonäköasia ei niinkään tässä kiinnosta, en myöskään niuhota syömisistä. Toki tuolta nuoruusvuosien saliharrastuksesta on jäänyt tapa, että proteiinia menee 2-3g per painokilo per päivä, mikä sekin on ollut ihan liikaa tässä likkumattomuuden aikana, mutta tapa on vain niin juurtunut. Nimenomaan se kunto/toimintakyky on se mikä merkkaa, eli ruokavaliovinkkejä en niinkään kaipaa.



Tehokkaita kotitreenivinkkejä otetaan vastaan joko kehonpainoharjoittelua tai kahvakuulia. Mahdollisesti sillointällöin voin hilpaista pikku hölkänkin, mutta siihen tarvisi vain aikaa aina huomattavasti enemmän kuin 30min.



Toisin kuin otsikko kertoo, en nyt mikään juoppo oikeasti ole, mutta kyllä alkoholi maistuu enkä aio sen käyttöä vähentää. Nautitaan elämästä.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/Yai3Gs

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire