samedi 27 septembre 2014

Mies 26v

Aloitan tärkeimmästä. Olen etuoikeutetusti saanut asua kehä kolmosen sisäpuolella koko ikäni, joten jos tulet jostain sivistyksen ulkopuolelta voit poistua lukemasta ilmoitustani. Minut on jalostettu suuresti arvostetussa merivoimissa ja olen kantanut kivääriä sata kunnian päivää. Sinun ei tarvitse omata sotilaskoulutusta, varsinkin jos tuhlasit palvelusaikasi tekemällä jotain turhaa, esim laivastossa tai aliupseerikoulussa. Kaiken kaikkiaan olen järkevästi kasvatettu ja hyvät

käytöstavat omaava mies. Päästän naiset aina kulkemaan ovesta ennen minua ja osaan sanoa kiitos, usein. Olen konservatiivinen, joten en ymmärrättävästi anna arvoa sellaisille asioille kuten homous, kasvissyönti, kolmannen maan kansalaiselle myönnettävä oleskelulupa tai siviilipalvelus. Huumorintajuni on laadukasta ja suosikkivitsailuaiheisiini kuuluvat muun muassa HIV, naisten epätasa-arvo, crossfit ja kaikki lähipiirissäni olevat ihmiset. Jos et ymmärrä vitsejäni, se luultavasti johtuu siitä, että ventromediaalinen prefrontaalinen aivokuoresi ei pysty yhdistämään aivokuoren ja otsalohkon välistä asianyhteyttä, mikä mahdollistaisi sarkasmin ymmärtämisen. Tutkimusten mukaan tällaista voi tapahtua muillakin kuin autisteilla, joten älä huolestu. Jos minä taasen en naura sinun vitseillesi se johtuu siitä että ne ovat huonoja. Jos nauran vitseillesi se todennäköisesti tarkoittaa sitä että tahdon penetroida kanssasi, joten ota se kannustavana eleenä.



En tupakoi, juhli, syö roskaruokaa, kouluruokaa, karkkia, leivoksia, jäätelöä, tai roskaa ylipäätään. Keittiöni on linnani ja olen mitä parhain kokki sillä tiedän mitä keho tarvitsee. Oletan kuitenkin, että osaat tehdä ruokasi itse ja sinulla on oma paistinpannu jota ET tuo minun keittiööni vaan pidät sen siellä omassa keittiössäsi omassa kerrostaloasunnossasi joka on sinun asuntosi, ei meidän. Kiitos. Älä myöskään koskaan ikinä särje anabolista ikkunaani, tai en pysty enää katsomaan sinua silmiin. Pidän elämässä tärkeänä säännöllisiä ruokailuaikoja, nukkumaanmenoaikoja sekä omaa vapaa-aikaani, jota en oleta sinun häiritsevän ilman erinäistä pyyntöä. Saan elämääni jännitystä suurimman ja kauneimman pelien lisäksi muistakin asioista joista voi lyödä vetoa. Muuten en lyömisestä välitä, sillä olen kuitenkin koulutettu aseenkäyttäjä ja reservinupseeri. En pidä typeristä ihmisistä ja kulutan mieluummin sosiaaliseen kanssakäymiseen varatun ajan nostelemalla eripainoisia asioita tilassa, missä ilmenee paljon katabolisuutta. Muihin suosimiini asioihin kuuluvat muun muassa HIFK, Robin, isolaatti sekä aminohappoprofiilit. Keskustelen kyseisistä asioista mielellään, joten jos koet epävarmuutta tietämyksestäsi voin antaa sinulle lähteitä mistä opiskella asioita etukäteen.



Omaan muutamia ehtoja naiselle jota tapailen. Oletan, että KOSKA olet kehäkolmosen sisäpuolelta olet näin ollen sivistynyt ja osaat tuottaa järkevää verbaalista kieltä sekä kirjoittaessasi muistat yhdyssanat. Laajan sanavarastosi ansiosta et tarvitse jatkuvasti naisen alapäähän viittaavia täytesanoja tai mitääntarkoittamattomia persoonamuotoja (sie, siä, sää, nää). Sinulla tulee olla hyvät lähtökohdat elämään, sillä en lähtökohtaisesti ymmärrä enkä aio ymmärtää työttömien ihmisten olemassaoloa, päihteiden väärinkäyttäjiä tai ihmisiä jotka tekevät "vatsalihaksia" salilla päivittäin. Arvostan ulkoista viehättävyyttä, mutta otathan huomioon ettei kivat tissit ja nätti hymy tee sinusta viehättävää, jos sinulla on muita puutteita esimerkiksi älykkyyosasmäärässä tai elämänalaadussa.



Jos suhteemme kehittyy intiimiksi odotan, että ymmärrät asian herkkyyden minulle. Olen näet perehtynyt penetraatioon sekä ihmisen fyysiseen olemukseen ja ymmärrät että joskus on hyvä suorittaa seksuaalinen yhdyntä valot sammuksissa. En myöskään tahdo sinulta HIViä, kutsua isyystesteihin tai viestejä jotka saavat oloni kiusaantuneeksi.



Mitä minä sitten voin sinulle tarjota? Voin tarjota sinulle voittajakulttuurin ja ainoan oikean elämän filosofian. Tarkoitukseni ei siis suinkaan ole avartaa maailmankatsomustasi vaan pikemminkin rajata sitä ja jättää siitä kaikki turha pois. Tähän tehtävään minulla on sopiva kouluttajanrooli sekä puberteetin jälkeinen puhumiseen soveltuva oikein kiva ääni jota käytän mielelläni.



Jos et löytänyt itseäsi tästä tekstistä älä huoli - pelkkä koruton penetraatiokin on mahdollista.





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1vf9R54

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire