lundi 29 septembre 2014

Kotiruokaa

En löytänyt haulla muita kuin jotain pirun vanhoja Neuvostoliiton ajalta olevia ketjuja, joten aloitan uuden. Modet siirtäkööt oikeaan paikkaan tarvittaessa :)



Eli muille harraste- tai miksei ammattikokeillekin. Tähän ketjuun voitaisiin kerätä hyviä kuntoilijalle, laihduttajalle, bodailijalle ja muille eläimille sopivia ns. kotiruokia. Reseptejä, ideoita jne. Hulluksihan sitä tulee, jos 24/7 vetää raejuustoa, rahkaa, tonnikalaa ja broccolia ja jauhelihaa makaroonilla.



Itse tykkään kokkailla, joten tuunaan iltaisin jotain vähän erikoisempaa makrojen rajoilla, jota voi sitten vaikka seuraavana päivänä ottaa töihin mukaan lounaaksi tai syödä 2 kertaa illalliseksi.



Esim. peruna-chorizo-munakas (2 henkilölle)



3-4 pientä perunaa leikattuna kiekoiksi

5 kananmunaa

vähän maitoa

punasipulia

chorizo-makkaraa

tuoretta / kuivattua rosmariinia oman maun mukaan

suolaa + pippuria

(oliiviöljyä)



- ensin uuni grillivastukselle ja kuumaksi

- keitä leikatut perunat

- paista chorizoa ja perunoita (oliiviöljyä ei välttämättä tarvita, koska chorizosta irtoaa rasvaa)

- sipuli perään

- rosmariini perään ja paista sen verran, että pehmeää tai jos käytät kuivattua rosmariinia niin sen verran, että aromit voimistuvat

- sekoita munat ja maito keskenään ja lisää pannulle. Anna paistua hetki

- laita pannu uuniin grillivastuksen alle ja paista niin kauan kunnes munakas on asettunut





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/10d75Sc

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire