mardi 23 septembre 2014

lähes pelkän yläkropan treenaus! jalat rikki pysyvästi.

Muutamia vuosia forumia selaillut ja nyt uskaltaudun ensimmäisen viestin laittamaan.

Taustaa: 3v sitten moottoripyörä onnettomuus jossa meni kumpikin pohjeluu poikki, sääriluu poikki ja ihosta läpi, nilkan telaluun pirstalemurtuma (meinattiin amputoida, saatiin kuntoon mutta jäi pirun kipeäksi ja ihan jäykäksi), lantio 2 kohtaa poikki ja muuta pientä. Eli jalkoja voi tehdä sen verran että koukistajia ja ojentajia pienillä painoilla. Kyykyyn en pääse ollenkaan. Suorinjaloin maastaveto ei onnistu, koska lantio ottaa vastaan ja särkee.



Tarkoitus olisi kolme kertaa viikossa käydä yläkroppaa tekemässä ja johonki yhdistäää noi vähäset jalka liikkeet. onko täällä muita ketkä on onnistunut saamaan jollain tavalla fiksun ohjelman että olisi sopiva lepo aina lihakselle. Ennen oon käyttänyt fiksua 4 jakoista ja nyt mennyt suht samalla jättäen jalat vaan tekemättä. Samalla jää alaselkä ym vähäselle huomiolle kun ei kyykkyyn pääse niin pitäis nekin korvata.. Ehdotuksia otetaan vastaan! tuntuu että noilla mitä ite oon parivuotta tehnyt niin on aika paljon tukossa aina joku lihas ja paikoillaan junnaa. Tällä hetkellä toistomääriä vaihtelen joka toinen viikko pitkät sarjat ja joka toinen viikko lyhyet ja isolla painolla. Ja ihan hyvää tekisi varmasti alkaa uusia liikkeitä kun ite sortuu tuttuihin ja turvallisiin usein.

En oo varma mihin tän nyt laittas mutta siirtäköön joku fiksumpi:)



Lisäksi on harrastuksena maantiepyöräily sekä maisema pyöräily ja uinti.



Salilla käynti ei pois kyllä jää koska pakko olla joku mikä järjissään pitää :D



Jos löytyy vastaava ketju niin saa poistaa!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1vbGzCi

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire