No nii! Terve ja kiitos kaunis näistä aloittelijan ketjuista ja neuvoista ja vinkeistä.
Pistän tähän nyt nippuun kysymyksiä, joihin kaipaisin vielä apua / neuvoja.
Olen siis aloittanut salilla käymisen (keräsin rohkeutta 2 kuukautta mutta uskalsinpa, haa! :D ) ja nyt n. 15 kertaa takana. Tavoitteena olisi käydä 3-4 krt vko, mutta tuossa 2 viikon sairasloma sotki vähän tämän hienon alun.. No enivei, 159 cm/ 62 kg on kokoa ja päälle kakskymppinen naisihminen siis olen. Ikinään en oo salilla käyny aikasemmin, tosin aika lailla fyysistä työtä olen muutaman vuoden tehnyt (nyt siis en enää ja siksikin salille). Tavoitteena olisi pitää yllä / edelleen kehittää lihaskuntoa, alentaa rasvan määrää mahdollisesti ja saada paremman näköinen vartalo.
Kyseessä on pienen paikkakunnan ainoa sali, jossa on suppeasti vaihtoehtoja millä tehdä. Ja ei tosiaan ole esim. personal trainereita käytettävissä :D
Isoin haaste on siinä, että minulla on yliliikkuvuusoireyhtymä, eli siis kaikki nivelet on erinomaisen yliliikkuvat, pahimmin olkapäät ja lonkat. Mistä päästäänkin taas siihen, että lihaskunto olisi tästä syystä oltava hyvä. Ainakin ortopedin selitysten mukaan siinä missä "normaalinivelisellä" ihmisellä esim kädet pysyy kohdallaan enimmäkseen nivelsiteillä, niin minulla lihakset kannattelee. Tämän huomaa kyllä käytännössäkin... Jos esim. roikun tangossa rentona niin olkapäät valuvat sijoiltaan oikein nätisti :) Tuo yliliikkuvuus "vähän" tuo haasteita eri liikkeiden suorittamiseen.
Lisäksi polvet on aika tuusannuuskana, diagnoosina on kondromalasia eli rustot siellä hajoilee. Ja eikä siinä vielä kaikki :D Toisessa olkapäässä on todettu serratuspareesi, eli serratus anterior- lihas on poissa pelistä hermon halvautumisen takia. Käytännössä siis kättä nostaessa lapaluu sojottaa minne sattuu, käsi ei liiku normaalilla laajuudella ja on varsin kipeä välillä (tuppaa tulehtumaan).
Viisainta olisi tietysti että joku personal trainer / fysioterapeutti ohjeistaisi oikeat liikkeet ja tekniikat jne, mutta tosiaan niitä pt- palveluita ei ole ja fysioterapeutti osasi suositella esim. vesijuoksua tai kävelyä. Lääkärin kanta on, että lihaksia on treenattava esim. juuri kuntosalilla ja mitään esteitä ei ole liikkumiselle, kunhan vältän niitä sijoiltaanmenoja.
Nyt päällimmäisinä kysymyksinä:
- Haittaako/ voinko tehdä niin että teen aerobista harjoittelua (tod. näk crosstrainer/hölkkä) samaan yhteyteen saliharjoittelun kanssa? Ajankäytöllisesti toimisi parhaiten näin. Kannattaisiko mieluummin ennen/jälkeen salin?
- Millä tavoin saisi harjoitusta pakaralihakselle, kun kyykkääminen on poissuljettu polvien takia? Jalkaprässissä yhdellä jalalla saa jonkin verran tuntumaan, kun tekee pienin painoin ja järjettömästi (> 60...) toistoja, mutta olisiko muita ideoita?
- Miten olkapäätä/hartiaa saisi tuettua hauiskäännössä? En saa siis oikein mitenkään liikettä tuntumaan hauiksessa, vaan olkapää väsyy. Koetettu on tukea kyynärpää lantioon, hartiat seinää vasten, pienet painot, vielä pienemmät painot, vielä isommat painot. Tai olisiko joku muu liike toimivampi?
- Sama ongelma rintalihasten kanssa. Rintaprässissä väsyvät olkapäät, vinopenkissä käsipainoilla olkapäät ja lavat (tässä siis erittäin hankalaa hallita olkapäitä etteivät nuljua).
Kunhan saan ajan varattua niin käyn teippauttamassa nuo olkapäät ja kokeilen tuoko se mitään apuja, mutta jos jotain neuvoja tulee mieleen kellekään näihin niin kiitollinen kovasti olisin!!

via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1nTEqIm
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire