mardi 25 mars 2014

Hermottuminen ja proteiinin saanti

Hermottumisesta on joskus puhuttu paljonkin.

Eli kun lihasta rasittaa se pyrkii myös hermotttumaan ja hermoston kautta aktivoidaan enemmän lihasoluja kuin normaalisti.



Nyt omaa teoriaa:



Jos proteiinin saanti ei ole optimaalinen riitttämään maksimaaliseen lihaskasvuun ja rasitus kuitenkin on sitä luokkaa että enempi lihasoluja täytyy aktivoida valitsee elimistö toisen tien, hermottumisen.

Jokainen varmaan on joskus törmännyt laihaan kaveriin joka kuitenkin on äärimäisen vahva toisaaltaan helvetin isojakin karjuja tuntuu olevan jotka ulkomuotonsa perusteella luulisi vahvemmiksi. Itse uskon että kyse on silloin nimenomaan hermottumisesta ja lihasolujen aktivoitumisen määrästä.

Luulen että proteiinin määrällä ravinnossa on yhteys tähän.



Toisaltaan mikä on optimaalinen ihminen?

Omassa mielessäni se on sellainen jonka sisäelinten koko on balanssissa lihaksiston ja luuston kanssa.

Sekä lihaksissa maksimaalinen voima, mitä sen kokoon nähden voi hermottumalla saavuttaa.

Silloin ihmsellä on kokonaisvaltainen suorityskyky parhaimmillaan ja eväät terveeseen elämään.

Suuri lihaksisto kuormitttaa sisäelimiä.

Tietenkin tää on shaibaa bodareitten saitilla, mutta mitä mieltä olette hermottumisen ja proteiinin saannin yhteydestä?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1dlFP9y

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire