dimanche 30 mars 2014

Kiireisen ihmisen dieetti. Onko yksipuolisuus lopulta niin vaarallista?

Ystäväni, jolla oli parhaimmillaan elopainoa lähes 160kg (pääsi noinkin kunnioitettaviin lukemiin, kun ajaa työkseen ja myy tavaraa = safkat on huoltsikkapaskaa ja mäkin/hesen take away:tä. Jätä paahtaa menemään jatkuvasti jonnekin, ja mitä olen tyypin elämää seurannut niin ymmärrän kyllä täydellisesti ettei tuossa ole aikaa paljon aterioihin panostaa.



Sanoin että tolla stressin määrällä ja varsinkin tolla safkalla luultavasti kuolet muutaman vuoden sisään.

Tyyppi otti itseään niskasta kiinni, ja nyt paino on kohta jo kaksinumeroinen :wtf:



Jätkä syö oikeastaan lähes pelkkää MAITORAHKAA. Alussa taisi mennä 5-6 niitä 500g purkkeja päivään. Paino putosi huikeaa vauhtia ja nyt menee enää 3-4 purkkia.



Onko tuossa mitään ihmeellistä / vaarallista? Rasvaahan tossa ei tule ruokavaliosta juurikaan, mutta sain taottua päähän että vitamiinit ja rasvatkin pitäis jostain repiä. Eli multivitamiineja sejä kalaöljyä menee.



Kuituja ei tuu mistään muualta, mut suoli toimii kuulemma silti normaalisti. Niin ja sekin mielenkiintoinen pointti että tyyppi on lähtökohtiin nähden yllättävän lihaksikas nykyään vaikkei edes treenaa :wtf:





Onko näissä yksipuolisissa dieeteissä loppupeleissä mitään ihmeellistä jos pää kestää syödä samaa?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1ofdC9k

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire