mercredi 28 août 2013

Painonpudotus + kuntosali = ?

Eka kerta kun lähden kysymään neuvoa. Noh, yrittänyttä ei laiteta.



Olin ennen reilusti ylipainoinen (reippaasti yli 100kg), enkä harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Liikunta ei ole edes lapsena ollut mitenkään osa elämääni. Lisäksi söin hyvin paljon roskaruokaa ja muutoinkin erittäin epäterveellisesti.



Nyt tilanne on se, että olen enää pari kiloa ylipainon puolella ja haluaisin hilata näiltä rajoilta painoni turvallisesti normaalipainoon ja mahdollisesti sitten alkaa kasvattamaan lihaksia.

Olen laihtumisen eteen tehnyt kovasti töitä. Uinut, lenkkeillyt, syönyt terveellisesti ja olen puolisenvuotta myös käynyt kuntosalilla.



Käyn salilla 3-4kertaa viikossa, treeni kolmijakoinen. Kumppani käynyt pidempään salilla ja kehitellyt mulle treeniohjelmaa ja neuvonut muutenkin liikkeissä.



Suurin ongelmani varmaan liittyy ruokapuoleen, tai siihen yhdistettynä kuntosaleiluun. Omaan silmääni on pistänyt se, että söisin melko vähän, mutta koska olen ihan hukassa asian kanssa toivoisin vastauksia, jossa otetaa huomioon myös se, että tarkoituksena on vielä pudottaa painoa.



Ohessa esimerkki syömisistäni (tältä päivältä)



Aamu: purkki rasvatonta maitorahkaa, itsetehtyä mustikkasoppaa 2dl, kahvia pari kuppia, vitamiinipillerit



Treenin jälkeen palautusjuoma (veteen)



Lounas: lautasellinen hernekeittoa ja keitetty kananmuna, ruokajuomana vesi



Päivällinen: lautasellinen hernekeittoa, ruisleipä levitteellä ja leikkeleellä, ruokajuomana vesi



Iltapala: lautasellinen kaurapuuroa ja reilusti raejuustoa, pieni muki kaakaota



Onko tuossa liian vähän ruokaa muutaman kilon ylipainoiselle naisihmisille, joka tahtoisi laihtua muutaman kilon? Entäpä sitten kun olen päässyt tavoitepainoon ja jatkan saleilua, pitääkö ruoan määrää nostaa?

Kasvaako kuntosalilla käyvän laihduttajan (miinuskaloreilla elävän) lihakset?





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/aloittelijoiden-osio/117932-painonpudotus-kuntosali-%3D/

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire