vendredi 24 octobre 2014

Kalorit, Hiilarit, Protskut yms. Nyt tarttee läski jeesiä!

Moro!



Aloitin tuossa taannoin pienoisen elämäntapamuutoksen, johon sisältynyt ruokavalion muutoksia, liikunnan lisäystä yms. Ennen melkoinen sohvaperuna(okei nykyäänkin vähän). Ruokavalio oli ihan retuperällä. Illalla myöhään syömistä, epäsäännöllisyyttä, huonoja valintoja.



Homma alkoi reilu kuukausi sitten, kun pyyhin pölyt salikortista ja aloin aktiivisesti käymään. Käyn salilla n. 3-4 kertaa viikossa. Lisäksi olen nyt käynyt satunnaisesti lenkkeilemässä ja yrittänyt lisätä hyötyliikuntaa esimerkiksi tekemällä seisaaltaan asioita, mitä normaalisti tottunut istuen tekemään.



No päätin jostain syystä vähän muuttaa myös ruokavaliota. Painokin on tippunut muutaman kilon. Silti olen vähän huolissani omista syömisistäni ja toivoisin vinkkejä.



Annan nyt esimerkkinä perjantain ravintoarvot:



Rasva: 78,07

HH: 179,74

Prot: 128,19

Cal: 1934



Perjantai oli siis salipäivä.



Kalorit on vaihdelleet kahden viikon aikana 1300-2000 kalorin välillä. Proteiinit olen pyrkinyt pitämään onnistuneesti yli sadan. Samoin hiilarit alle 150 (perjantai poikkeus. Käytíin salin jälkeen kiinalaisessa). Rasvat pyörineet keskimäärin 80g tienoilla.



Nyt toivoisin vinkkejä siitä, että mitä pitäisi lisätä tai vähentää. Lisäksi haluaisin tietää, että kannattaako ns. tankkaus kerran viikossa ja kuinka paljon silloin kannattaa hiilihydraatteja syödä.



Kiitos jo ennakkoon! :dance:





Kalorit, Hiilarit, Protskut yms. Nyt tarttee läski jeesiä!

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire