mercredi 25 février 2015

Kunnon kohottaminen ennen inttiä

Joo eli tavoitteenani olisi yleinen kunnon kohottaminen ennen kuin intti alkaa (tammikuu 2016). Tällä hetkellä olen melko huonossa kunnossa vaikka ylipainoa ei olekaan. En ole oikeastaan koskaan kunnolla treenannut ja siitä syystä en oikeastaan tiedä yhtään mitään lihaskunnon kasvattamisesta tms. Olen siis 18,5v/193cm/78kg. Painoindeksisi on n. 21 eli ihan suht normaalipainoinen mutta omasta mielestäni olen silti melko laiha. Alipainoa on ollut koko elämäni ajan lukuunottamatta viime vuotta koska pituuskasvu loppui n. vuosi sitten ja sen jälkeen on paino lähtenyt hiljalleen nousuun. Tämä alipaino onkin ollut isoin syy miksi en koskaan urheillut kovin paljoa koska pelkäsin laihtuvani vain lisää. Viimeisen vuoden aikana oon yrittänyt saada painoa nousuun mutta melko hitaasti se on kyllä noussut. Ja tässä olisi siis pari kysymystä:

1) kannattaisiko jo nyt aloittaa esim salilla käynti vai yrittää lihottaa ensin esim pari kuukautta jotta pääsisin normaalipainoiseksi/ei-laihaksi?

2) sitten kun sen treenaukseen aloitan niin kuinka monta kertaa viikossa olisi hyvä määrä näin aluksi?

3) myös cooper tuloksen nostaminen olisi suunnitelmissa. Mikä olisi paras ohjelma tapa saada cooper tulosta nostettua 2100 vähintään 2500, mielellään enemmän. Ja aikaa olisi n. 6-7kk.





Kunnon kohottaminen ennen inttiä

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire