lundi 28 juillet 2014

Lihasten kasvattamisen mahdottomuus

Tiedän, että foorumilla on hakutoimintoja ja vastaavaa on varmaan jo satoja kertoja jauhettu, mutta olen huonohermoinen etsijä, enkä pysty kauaa selailemaan poukkoilevia aiheta. Siksi kirjoitin nyt oman threadin.



Enpä koe olevani ihan aloittelija, sillä olen jo nelisen vuotta treenaillut aktiivisesti 3 tai 4 kertaa viikossa. Silti kuluvan neljän vuoden aikana lihasmassaa ei ole kertynyt lähes yhtään. Paino on pysynyt 71-74 tuntumassa. Ikää on 30 vuotta ja pituutta 185 cm. Treeninä olen tehnyt monipuolisesti 6-8 toiston toistoja 4-5 sarjoissa, aina siten, että viimeiset tuntuvat rankoilta. Liikkeinä kaikki perinteiset ja hyväksi havaitut.



Tiedän, että safkapuolessa on taatusti parantamista. syön pari kertaa vuorokaudessa lämpimän ja parin tunnin välein jotain minivälipalaa, maustamatonta jugurttia pähkinöillä tai vastaavaa. Unta tulee n. 6 h vuorokaudessa, viikonloppuisin enemmän. Liikuntaa tulee pakostakin vähintää 5 km kävelyä joka päivä, elukoiden takia.



Onko todella näin, että minun tulee muuttaa lihasmassan kasvattamisen vuoksi koko elämäntapa sellaiseksi, että syön, treenaan, syön lisää, syön lisää ja nukun. Lepopäivä, syön, syön, syön, nukun. Ja toistan?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1lOiJXK

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire