mardi 26 août 2014

Kaloritasot syksylle

Moikka moi,



Kesästä on nautittu runsaalla syömisellä ja alkoholiakin on tullut nautittua joka viikonloppu. Urheilu on kuulunut kesään, mutta se on ollut epäsäännöllistä ja tyyliltään sellaisia, että on tullut riipaistua överipitkiä fillarilenkkejä, joiden jälkeen viikon-parin tauko. Syksyllä on (taas) tarkoitus ruveta aktiiviseksi ja suunnitelmissa on toteuttaa se seuraavanlaisesti:



1. Juoksuharjoituksen aktivointi

Juoksukoulu: Aloittelijan kahdeksan viikon harjoitusohjelma - Sykesport.fi



2. Saliharjoittelun aktivointi

http://ift.tt/1qnelnQ



Juoksuharjoitteet voidaan korvata muullakin kuin kävelyllä / juoksulla; kuten golfilla, sulkapallolla tai uinnilla, joista kaikista pidän hyvin paljon.



Kysymykseni onkin, että miten paljon voin olettaa mediaanisesti olevan KOKONAISkulutus vuorokautta kohden. Peruskulutukseni antaa laskurin mukaan n. 2200kcal, eli paljonko tuohon päälle voisin turvallisesti kuvitella tulevan yllä mainituista liikunnoista? Harjoituspäiviä on siis kuusi kappaletta ja alussa lähden liikkeelle todella maltillisisti, ettei motivaatiota tapeta mahdollisilla loukkaantumisilla / liian isoilla kerta-annoksilla.



Toinen kysymykseni koskee mahdollisia lisäravinteita. Olen ajatellut ottaa käyttöön vain palautusjuoman (ite rakenneltu hiilari/protsku/krea/gluta-mössö abauttia rallaa 30g/30g/5g/5g suhteilla). Palautusjuoman nautin vain kuntosaliharjoitteiden jälkeen. Mitä mieltä tästä lähestymistavasta?



Hyvää alkavaa syksyä!



Kiitos jo etukäteen!





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1tELxYB

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire