lundi 23 septembre 2013

Kehonrakennus ja karppaus, toimii vai ei toimi?

Täällä on varmasti aiheesta jo kirjoiteltu vaikka kuinka paljon, mutta en nyt sellaista ihan suoraa ja selkeää vastausta löytänyt mistään niin pakko kysäistä.



Itse olin muutaman vuoden karppina ja homma toimi minulle silloin suorastaan loistavasti, olo mitä mainioin, massu täynnä ja ruokien kanssa vekslailu ei mua haittaa. Tykkään kokkaamisesta ja sitä kautta pystyy pitämään ruokavalion hyvinkin monipuolisena ja maukkaana silti pitäen päivittäiset hiilarit alhaalla. Mulla hiilari määrät oli 20-70gr päivässä, lähinnä hiilareita kertyi maidosta jota tykkään lipitellä edelleen. Tällöin tosin lajeina oli krav maga, kahvakuulaharjoittelu ja lenkkeily. Tuli noin vuoden päivät sairasteltua ja kiloja kertyi noin 15kg ylimääräistä ja tekisi niitä mieluiten pikkuhiljaa pudotella ilman varsinaista dieettaamista. Lajina siis kehonrakennus ja aerobista kevyttä liikuntaa tulee aika paljon siihen päälle koiran kanssa touhuiluista. Viime aikoina olen myös kertaviikkoon pyrkinyt vetämään HIIT treenin (juosten, kahvakuulalla, vähän vaihdellen) ja otevoimailu ns. sivulajina/tukevana lajina.



Hirmuisesti joka paikassa puhutaan siitä että kohtuullisesti hiilareita kuuluisi kehonrakentajan ruokavalioon. Minua tämä on jäänyt pähkäilyttämään kun itsellä ei ole minkäänlaisia ongelmia energiatasojen tms. kanssa. Itse asiassa tuntuu että paremmin jaksaa.



1. Eli miten on? Meneekö kaikki rehkiminen metsään, elämä pilalle ja minusta tulee vain ketoosirimpula isona vai olisiko tämän karppauksen ja kehonrakennuksen yhdistelmä sittenkin ihan jees?

2. Paljon höpötellään myös, että hiilarit pitäisi nauttia treenin ympärillä, tankata ennen ja jälkeen treenin, onks pakko jos ei haluu?



eli saisiko näihin kyssäreihin vastauksia, mielellään sellaisia että tälläinen vaaleatukkainenkin ymmärtää ;)





via Pakkotoisto.com http://www.pakkotoisto.com/ravinto/118486-kehonrakennus-ja-karppaus-toimii-vai-ei-toimi/

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire