jeudi 20 février 2014

Laskuvarjojääkäriksi 2015

Vähän turhan aikasin kirjottelen, mutta olis mukava tietää, että onko mun lisäksi muita 96-syntyneitä hakemassa laskuvarjojääkäriksi vuodelle 2015. :D

Toiseksi ois mukava tietää, että miten treenailut menny, tai ootteko vielä edes alottanut treenaamaan vielä tonne. Ite alotin säännöllisen juoksemisen jo tossa viime syksynä ja cooperikin on noussut syksyn tuloksesta, 2600, suunnilleen tonne 2700-2800. Tällä hetkelle tulee tehtyä hiihtolenkkiä 2-4 kertaa viikossa vähän keleistä riippuen ja tälle talvelle on tullut hiihdettyä n. 100 km (aivan liian vähän). Ainoana ongelmana tällä hetkellä on iskiaisvaiva, joka aina sillon tällön vaivaa. Salilla treenaan viidesti viikossa bodausohjelmalla ja olenkin juuri vaihtamassa treenausohjelmaan hieman erilaiseksi (tarkalleen ei vielä tietoa minkälaiseksi), mutta testien lihaskunto-osuudet kyllä ovat nyt jo tosi hyvin hanskassa. Paino on tällä hetkellä n. 95 ja pituutta 185. Ylpeänä voin onneksi todeta, että paino johtuu suurimmaksi osaksi lihaksista eikä suinkaan läskistä, mutta silti painoakin olisi tarkoitus hieman pudottaa. Tarkoituksena nyt peruskunnon vahvistaminen hiihdolla ja myöhemmin keväällä erilaisia juoksutreenejä ja kesällä myös mukaan uinti.

Vielä haluaisin nyt tammikuussa testeissä käyneyltä kysellä, että miten meni ja antakaa joitain vinkkejä niihin testeihin ;)

Hyviä treenejä kaikille! :)





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1d3sUDg

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire