jeudi 13 février 2014

Liian vähän kaloreita!

Jos täällä on jo keskustelu aiheesta, linkittäkää tai siirtäkää viesti. Jos ei, ajattelin että tämä saattaa kiinnostaa muitakin, joten perustin ihan oman ketjun.



Onko täällä muita, joiden tilanne on se, että päivän energiamäärä jää turhan alhaiseksi, jos mukaan ei oteta erilaisia sokerihöttöjä tms.? Eli on vaikeuksia syödä riittävän paljon, jos vaikka haluaisi kasvattaa lihasta?



Mun energiamäärät pyörii Kiloklubin laskurin mukaan keskimäärin 2100-2600 kcal välimaastossa, ja tuon haitarin yläpäähän lukeutuu sitten mukaan jo sokeripitoisia juomia yms. ei-ehkä-niin-fiksuja energianlähteitä. Samainen laskuri väittäisi mun kuluttavan 2800-2900 kcal päivässä liikunnat mukaan luettuna. Eli miinuksille jäädään, jos tuohon on uskominen.

Taustatiedoiksi: olen 73kg/173cm 22v nainen, käyn salilla 3-4 kertaa viikossa ja muuta kevyempää liikuntaa (aerobista, joogaa yms) tulee yleensä 2-3 kertaa viikkoon. Tavoitteena lisää habaa. ;)



Esimerkiksi tämän päivän eväät näytti tältä:



Aamupala: smoothie jossa vajaa 2 dl mansikoita pakkasesta, vajaa 1 dl kreikkalaista jugurttia, 1 dl kevytmaitoa ja 1 rkl chia-siemeniä

Lounas: n. 100g paistettua lohta, n. 150g bataattilohkoja, puoli purkkia raejuustoa

Ennen salia: banaani

Salin jälkeen: profeel-rahka

Iltaruoka: noin 200g kanasuikaleita + kastiketta jossa vispikermaa ja ak-tomaatteja, kuivamittana noin 0,7 dl tummaa riisiä

Iltapala: muutama kaurasuklaapala omalla ohjeella (sis kaurahiutaleita, raakakaakaota, voita, hieman sokeria)



2129kcal, hh 165 g, rasva 111g, proteiini 124g. Sekä lounaan että iltaruuan kala/bataatit/kana oli paistettu oliiviöljyn kera. Yleensä oon kyllä mielestäni saanut vähän enemmän proteiinia (lähelle 2g/ painokilo), mutta pääosin tää oli aika tyypillinen päivä noin ruokalajien yms suhteen. Olen huono syömään aamulla, mutta yleensä nestemäienn ravinto = smoothiet uppoaa varmasti, ja aika usein paistan seuraksi pari kananmunaa.



Mitä lisää ja mihin väliin? Vai onko teidän mielestä perusteltua lisätä energiansaantia näillä taustatiedoilla?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1iTkof0

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire