samedi 15 février 2014

39 vuotias nainen etsii elämänsä miestä ;)

Joku joskus sanoi että kaikkea pitää kokeilla. Kokeillaan sitten tätäkin.



Täällä Pirkanmaalta voimanostoa vakavissaan tai ainakin siitä todella innostunut, lähemmäs neljäkymppinen nainen etsii miestä, jonka kanssa jakaa harrastusta ja elämää. Ketään en ole naimisiin pakottamassa, kunhan nyt ensin katsellaan ja tutustutaan ja ihastutaan. Monien mukaan liian hyvä nainen on nyt sinkkuna, eli käy kiinni vielä kun ehdit! Äiti varsinkin on aina kauniiksi kehunut mutta äitikin voi joskus olla väärässä, tosin on sentään muuallakin siitä havainnoitu. Pituutta on juuri sopivasti eli 168 cm ja painoa lihaksineen sen verran, ettei siitä kehtaa sanoa mutta voit tulla itse toteamaan, että lihakset ne siellä painaa - ainakin forkut on tänäänkin sellaisessa kunnossa, että nekin painaa jo yhteensä 20 kiloa :D Tummahiuksinen, olkapäille ulottuvat hiukset ja vihreät silmät omaava. Olen ihan fiksu, avoin ja asioihin huumorilla suhtautuva nainen. Tempperamenttia löytyy, joten ihan tossukka ei tässä touhussa pärjää mutta ei se toisaalta minua haittaa, jos vähän hiljaisempikin kaveri on kyseessä, pääasia että jossain vaiheessa sentään osaa sanoa, mitä siellä päässä liikkuu.



Salilla käymisen lisäksi touhuan todella paljon kahden lapseni kanssa ( joka kauhistuu sitä, että asun pääsääntöisesti lasteni kanssa, niin voi sitten tässä vaiheessa jo lopettaa lukemisen) ja viimeistelen taloani. Vaikka sekä arki että vapaa-aikoina on paljon ohjelmaa, viihdyn myös kotona. Olemukseni lähentelee välillä maksamakkaraa mutta tarvittaessa musta löytyy sitten tanssihirmu, remonttireiska, naisellinen nainen, valmentaja ja ties vaikka mikä :D



Toivon miestä, joka on vähintään 177 cm pitkä, koska käytäntö on osoittanut, että se on vaan parempi näin - päässä liikkuu muutakin kuin silmät ja suu ..OK ulkonäkö on plussaa! Mieluiten toki asuisit samalla alueella, mutta ei haittaa vaikka asuisit kauempana.



Kuvan saa pyytämällä.



miumau75@gmail.com





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1jmuDIp

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire