samedi 15 février 2014

Bulkkaus+SM-tason urheilu+opiskelu

Morjens!



Olen 17-vuotias pojanjässikkä, joka on muuttanut opiskelun ja lätkän perässä pois kotoa. Kiekkoa siis pelaan B-junnuissa SM-tasolla, puolustajaksi olen kuitenkin aika hiirulainen, vaikka nuorempi b-junnu olenkin, pituutta on 172 cm sekä painoa 68kg. Tässä vaiheessa toiminta on jo ihan kilpailua, eikä oikeen voi puhua harrastuksesta, niin reenitkin ovat sen mukaiset, kolmesti viikossa tunnin aamujää, sekä neljät-viidet iltareenit viikossa, 3½-4½ tuntia kerralla, niin kaloreita palaa ihan mukavasti, kun tähän lasketaan 2-3 pelit päälle. Voimaharjoittelua meillä on kahdesta neljään kertaan viikkoon, mutta kuitenkin voimat vaan ei tunnu lisääntyvän, eikä paino kasvavan. Todennäköisesti syy löytyy ravintopuolelta, kun lepo on kunnossa, yössä keskimäärin 8½ tuntia unta. Pari päivää pähkäilin että mitä ihmettä lisään ruokailuuni, jotta saisin tarvittavia määriä kaloreita. Mitään en keksinyt, mikä sopisi budjettiini (vanhemmilta tulee 40€ sponssausta viikkoon).



Tällähetkellä päivän ruokailut näyttää yleensä tältä:



Aamupala klo 7.40:

2 ruisleipää, oikeaa voita ja juustoa päällä

1 reilun kokoinen lasi kaakaota

1 banaani



Aamujää 8.30-9.20

rahka



Lounas 11.20:

Vaihtelee ihan koulun ruokien mukaan



Ruoka koulun jälkeen 15.00:

Makaroonia+sika-nauta jauhelihaa

2 lasia maitoa



Reenit 16.00-20.00

Proteiinipitoinen palkkari



Kämpillä reenien jälkeen:

2 ruisleipää, maitoa



Iltapala 22.30:

Ruisleipää, kaakaota



Miten tähän saisi mahtumaan jotakin, josta saisin tarpeeksi kaloreita?





via Pakkotoisto.com http://ift.tt/1f0Oi1D

Aucun commentaire:

Enregistrer un commentaire